pos-sro2-top4


Perheen uusi tuleminen
25.–26.11.2017

Tapio Puolimatka, Mia Puolimatka, Susanna Koivula, Päivi Räsänen

Perhekeskeinen kulttuuri on eräs onnellisen yhteiskunnan peruspilari. Rakastava perhe tukee sen jäsenten luottamuksellista yhteyttä ja lasten moraalista kehitystä.

Ydinperheen normatiivinen asema on pitkään ollut Suomessa itsestäänselvyys. Nyt tilanne on oleellisesti muuttunut. Seksuaalisen vapauden ja yksilön oikeuksien nimissä on pyritty tuomaan mitä erilaisimpia kokoonpanoja salonkikelpoisiksi perheiksi.

Mitä seurauksia nykyisestä kehityksestä on odotettavissa? Viikonlopun aikana paneudumme siihen, miten historiassa asiat ovat kehittyneet ja mitä niistä voisi oppia sekä mikä on tilanne Suomessa nyt? Lisäksi pohdimme, mitä kristilliseen perhekäsitykseen sitoutuneet voisivat tehdä ydinperheen uuden tulemisen edistämiseksi? Alustajina mm. Päivi Räsänen, Tapio ja Mia Puolimatka, Susanna Koivula, Juho Sankamo sekä Aino Viitanen.

Ohjelma 25.11.
Ohjelma 26.11.
pos-sro2-right

HINNAT

Koko tapahtuman kurssimaksu on 35 €, ja pelkkä lauantain kurssimaksu on 25 €.

Kurssimaksulla katetaan mm. opetuspalkkioita ja puhujien matkakorvauksia sekä muita järjestelykustannuksia. Opiskelija-alennus -25%.


TÄYSIHOITO henkilöltä koko tapahtuman ajalta majoituksesta riippuen:

Ystävien talossa (huoneissa wc ja suihku)
- kahden hengen huoneessa 71 €
- yhden hengen huoneessa 97 €

Vanhassa asuntolassa (wc ja suihku käytävän varrella)
- kahden / kolmen hengen huoneessa 66 €
- yhden hengen huoneessa 86 €
- neljän hengen huoneessa 59 €


RUOKALIPPUJA myydään erikseen muualla majoittuville.


ILMOITTAUTUMINEN

Ilmoittautuminen 17.11.2017 mennessä yllä olevan linkin kautta tai puhelimitse p. 09 512 3910.

  •  
  • Tykkää meistä Facebookissa!