message
component

HSP2013

Seminaari Hengellisillä syventymispäivillä 31.8.2014.

Säännöissään Raamattuopisto on sitoutunut Raamattuun ja luterilaiseen tunnustukseen. Raamattuopistolla ei siis voi olla näistä perusteista irrallista, jotain omaa teologista linjaa, vaan kaikki on alisteista Raamatulle ja sen luterilaiselle tulkinnalle. Raamattu on ylin auktoriteetti ja luterilainen oppi sen oikeaa tulkintaa.

Koska kirjo niiden joukossa, joilla on periaatteessa sama opillinen pohja (koko Suomen ev.lut. kirkko), on suuri ja tulkinnat poikkeavat voimakkaasti toisistaan, on teologinen linja ja sanoma kuitenkin määriteltävä tarkemmin.

Urho Muroma oli enemmän herätyssaarnaaja kuin teologinen linjanmäärittäjä. Hänen perintöään on keskittyminen Raamattuun ja evankelioimiseen. Raamatun arvovalta uskon ja elämän kysymyksissä ja uskon syntymiseen tähtäävään julistus ovat Muroman pysyvää perintöä. Hänelle oli ominaista määrätietoinen pyrkimys auttaa ihmisiä uskonvarmuuteen, varmuuteen pelastuksesta.

Koska kysymys uskon ja epäuskon rajasta ja uskon syntymisestä on käynyt kirkossamme entistä enemmän epäselväksi, on Muroman perintö yhä ajankohtainen. Uusi Modernin evankelioimisen koulutus antaa mahdollisuuden päivittää Raamattuopiston evankelioimistyötä.

Muroma keskittyi Raamatun sanoman opettamiseen ja vaati uskollisuutta Raamatulle. Hän ei kuitenkaan ollut fundamentalisti siinä merkityksessä kuin sanaa tavallisesti käytetään. Muroman perintöä on rajankäynti uskon puolustamisessa ja taistelussa vääriä oppeja, erityisesti liberaaliteologiaa vastaan.

Nyt kun Raamatun arvovalta on kyseenalaistettu kirkon ylintä johtoa myöten, tarvitaan taistelua Raamatun puolesta enemmän kuin koskaan.

Matka halki Raamatun -hanke ja radioraamattupiiri ovat tulleet vanhempien työmuotojen rinnalle pitämään huolta raamattuopetuksen elinvoimaisuudesta.

Muroma puolusti voimakkaasti lapsikastetta, mutta teki eron vesi- ja henkikasteen välillä ja kiisti lapsena tapahtuvan uudestisyntymisen. Hän pyrki siihen, ettei epäuskossa elävä luulisi pelastuvansa kasteensa perusteella. Kastekäsitys oli Muroman näkemyksistä kiistellyin.

Myös sakramenttiopissa Raamattuopisto on sitoutunut luterilaiseen tunnustukseen ja opettaa katekismuksen mukaisesti, että ”kaste vaikuttaa syntien anteeksiannon, vapauttaa kuoleman ja Perkeleen vallasta ja antaa iankaikkisen autuuden kaikille, jotka uskovat Jumalan sanan ja lupaukset”. Kasteessa liitetään Jeesuksen sovitustyön yhteyteen ja tullaan siitä osallisiksi. Yhtäältä kasteessa annetaan usko, toisaalta kasteen lahjasta osalliseksi tuleminen edellyttää uskoa. Ilman uskoa kaste jää hyödyttömäksi. Siksi on tärkeää, että kastettu saa opetusta. On syytä opettaa sekä kasteen lahjaa että velvoitetta.

Opetuksessa Pyhän Hengen työstä Muroma otti vaikutteita pyhitysliikkeestä, mutta arvosteli voimakkaasti helluntailiikkeen tulkintaa Pyhän Hengen kasteesta ja täyteydestä. Raimo Mäkelä otti kriittisen kannan karismaattisen liikkeen edustamaan, hengellisiä kokemuksia tavoittelevaan kristillisyyteen. Helluntailiikkeen ja karismaattisen liikkeen (uushelluntailaisuuden) nousu esittää yhä ja enenevässä määrin vakavan haasteen.

Muroma halusi Raamattuopiston olevan ”kansankirkollinen” ja ”matalakirkollinen” sillä tavoin, että se palvelee kirkkoa ja seurakuntia opetuksellaan, ja että maallikoilla on toiminnassa keskeinen asema.

Raamattuopisto haluaa pysyä kirkossa kuin terva veneessä. Se pyrkii välttämään seurakunnan kanssa kilpailevan toiminnan siellä missä se on mahdollista. Voimavaratkaan eivät anna mahdollisuuksia laajaan jumalanpalvelustoimintaan. Maallikot voivat palvella armolahjojensa mukaisesti eri tehtävissä, erityisesti kotiseuroissa, raamattupiireissä ja sielunhoidossa.

Raimo Mäkelän vaikutuksesta Raamattuopiston linjassa on vahvistunut luterilainen lain ja evankeliumin erottaminen Raamatun tulkinta-avaimena. Mäkelä korosti vanhurskauttamisessa forenssista puolta (vanhurskaaksi julistaminen).

Uskonpuhdistuksen juhlavuoden (2017) lähestyessä taistelu uskonpuhdistuksen tärkeimmistä aarteista kärjistyy. Nyt on erityisen tärkeää paneutua vanhurskauttamisoppiin, joka on luterilaisen uskonkäsityksen ydin.

Mäkelän aikana vahvistui jo Seppo Norjasen ja Ijästen aikana löytynyt sielunhoidollisuus. Mäkelä yhdisti psykologisen tietämyksen raamatulliseen teologiaan.

Sielunhoidon tarve kasvaa jatkuvasti. Ihmisten kuunteleva ja rakkaudellinen kohtaaminen on jokaisen tehtävä, jossa on jatkuvasti kilvoiteltava ja harjaannuttava.

Sielunhoidon koulutus ja alkava lähimmäispalvelukoulutus osoittavat, että raamattuopisto pyrkii vastaamaan kasvavaan sielunhoidon ja diakonian tarpeeseen.

Uusimmassa strategiassa Raamattuopiston linjaa kutsutaan ristin teologiaksi. Se tarkoittaa keskittymistä Kristuksen sovintotyön evankeliumiin ja samalla ristinmuotoista teologiaa, jossa nähdään että Jumala ilmestyy vastakohdassaan ja on lähellä erityisesti niitä, joilla on murtunut mieli ja särkynyt sydän.

Kaikki ympärillämme (karismaattisen liikkeen kunnian teologia, ihmissuhteiden ja ihmisten rikkinäisyys jne) puhuu sen puolesta, että luterilainen ristinteologia on oikea valinta Raamattuopiston linjaksi.

Raamattuopisto on ollut alusta asti lähetystyötä tukeva liike. Erityisasemassa on ollut juutalaislähetys ja työ Israelissa. Jeesuksen käsky on yhä voimassa. Nyt kun raamatullinen lähetystyö on vastatuulessa, Raamattuopiston on sitä kaikin tavoin tuettava. Israel-lähetyksen 90-vuotisjuhlavuosi kutsuu meitä nostamaan esiin juutalaislähetyksen.

Virkakysymyksessä, joka jatkoi kirkon pysyvästi, Mäkelä ohjasi Raamattuopiston useiden muiden herätysliikejärjestöjen tavoin perinteiselle virkakannalle. Työntekijöille jäi yhteistyökysymyksissä vapaus toimia oman vakaumuksensa ja harkintansa mukaan.

Naispappien määrän kasvu tuo ongelmia perinteisellä kannalla oleville, mutta lisää myös tarvetta taata seurakuntayhteys myös perinteisellä kannalla oleville.

Raamattuopiston teologiassa ja toiminnassa pyritään yhdistämään raamatullisuus ja sielunhoidollisuus niin, että opetuksessa pitäydytään Raamattuun ja kaikkiin ihmisiin suhtaudutaan lähimmäisenrakkaudella.

Nyt ajankohtaisessa avioliittoa ja homoseksuaalisuutta koskevassa kysymyksessä Raamattuopisto pitäytyy Jumalan sanaan, jonka mukaan avioliitto on miehen ja naisen välinen liitto. Jumalan sanan vastaiset liitot ja suhteet torjutaan, mutta jokaiseen ihmiseen heidän seksuaalisesta suuntautumisestaan riippumatta suhtaudutaan samanlaisella lähimmäisenrakkaudella.

Vastustajien mukaan Luther sai enemmän pahaa aikaan virsillään kuin saarnoillaan. Musiikilla on erityinen paikka evankeliumin julistamisessa. Viisikielinen antaa uusia mahdollisuuksia lauluherätykseen, joka samalla voi olla todellinen evankeliumin synnyttämä herätys.

Uutinen-HSP Timo Junkkaala-320

Suomen Raamattuopiston 75-vuotispääjuhla Hengellisillä syventymispäivillä Johanneksenkirkossa 30.8.2014.

”Miten siitä Raamatusta voi riittää opetettavaa vuosikymmenestä toiseen?” Näin kysyi Länsiväylä-lehden toimittaja joitakin vuosia sitten jossakin Raamattuopiston vuosijuhlassa käydessään.

Niin, on opetettu jo 75 vuotta ja yhä aiotaan jatkaa. Olisiko näin juhlassa jokin selitys tarpeen? Miksi ihmeessä? Mikä tuossa kirjassa on sen arvoista? 

Yksi vastaus voisi olla vaikkapa sanoissa, joilla profeetta Jesaja sai aloittaa viestinsä: ”Tulkaa, selvittäkäämme kuinka asia on.” 

Raamattu kertoo, miten asiat todella ovat.

Vastaus voi tuntua oudolta tänä aikana, kun Raamattu on pahemmassa vastatuulessa kuin aikoihin. On meneillään eräänlainen ideologinen murros, joka saattaa olla merkitykseltään suurempi kuin nyt aavistamme. Ehkä suurin sitten kristinuskon synnyn ja voittokulun.  Sekä aggressiivinen ateismi että täydellinen välipitämättömyys lisääntyvät, kirkot menettävät jäseniään.

Nyt käynnissä olevassa henkien taistelussa Raamattu on heikoilla. Sitä luetaan yhä vähemmän sekä kodeissa että koulussa. Sitä saatetaan pilkata ja vääristellä ja väheksyä julkisesti.

Hämmästyttävintä ja traagisinta on, että Raamatun asema on kirkossakin heikentynyt. Ei siis vain yhteiskunta luule yksilönvapauden huumassa ja demokratian uhossa tietävänsä paremmin kuin Jumala ja hänen sanansa. Kirkossakin on hämmästyttävässä määrin ja johtotasoa myöten saanut valtaa ajatus, ettei kirkko voi rakentaa näkemystään kaikessa Raamatun varaan.

Jos kirkko muuttaa sanomansa yleisen mielipiteen mukaan, jos gallupit syrjäyttävät Jumalan sanan, kirkko lakkaa olemasta kristillinen kirkko. Se kadottaa Jumalan siunauksen. Se ei pysty toimimaan yhteiskunnan omanatuntona eikä tuomaan ihmisille mitään todellista apua. 

Kyse ei ole vain yhteiskunnasta ja kirkosta vaan meistä jokaisesta. Menneet sukupolvet tiesivät, minkä varaan elämän voi tiukankin paikan tullessa rakentaa. Samana syksynä jolloin Raamattuopisto perustettiin, alkoi talvisota. Rintamalle lähteville lahjoitettiin Uudet testamentit. Niihin oli liitetty presidentti Kyösti Kallion voimakas vetoomus Raamatun lukemisen puolesta.  

Suomessa on ilmestynyt kirja, jonka nimenä on Kaiken käsikirja. Se on ihan mielenkiintoinen, mutta se sivuuttaa nimestään huolimatta elämän tärkeimmät ja vaikeimmat asiat.  

Muutama vuosi sitten sain soiton minulle ennestään tuntemattomalta mieheltä. Hän kertoi, että hänen isänsä on lähetetty sairaalasta kotiin. Mitään ei enää ollut tehtävissä. Isä oli sanonut: Lääkärit eivät enää voi mitään. Etsi pappi.

Ensimmäinen tunne oli, miksi hän ei soittanut jollekulle toiselle. Miten minä osaisin auttaa?

Onneksi oli Raamattu. Sen kanssa saattoi mennä. Oli tuohonkin tilanteeseen riittävät eväät. Tietysti ensin piti kuunnella, mutta oli myös tarjota jotakin, minkä varassa voi mennä viimeiselle rajalle.    

Miksi siis Raamattua yhä opetetaan ja luetaan? Siksi että ihmiset kuolevat. Kuolleisuus on yhä 100% Lupaamme lopettaa Raamatun opettamisen heti, jos tässä asiassa tapahtuu muutos.

Raamatun keskeisin sanoma on kuoleman voittaminen. Kun Jeesuksen opetuslapset lähtivät Mestarinsa käskystä maailmaan heillä oli varsinaisesti vain yksi sanoma: Jeesuksen kuolema ja kuolleista herääminen, ylösnousemus. Tämä toistui heidän puheissaan niin usein, että jotkut alkoivat luulla, että Ylösnousemus oli kristittyjen Jumalan nimi. He sanoivat, että se merkitsee sitä, että Jeesukseen turvautuva elää ikuisesti.  

Miten kauas tuosta apostolien ajasta onkaan edetty, kun nyt meillä kirkolliset lehdet taas antavat paljon palstatilaa ja esittelevät innoissaan suurena teologina sellaista, joka julistaa, ettei mitään ylösnousemusta koskaan tapahtunut.

Raamatun mukaan koko kristillinen usko on Jeesuksen ylösnousemuksen varassa. ”Ellei Kristusta ole herätetty, silloin meidän julistuksemme on turhaa puhetta, turhaa myös teidän uskonne.”  ”Ellei Kristusta ole herätetty, teidän uskonne on pohjaa vailla ja te olette yhä syntienne vallassa.” (1. Kor. 15:14)

Jeesuksen ylösnousemus tarkoittaa, että kuolema on voitettu, meidänkin kuolemamme. Jeesus sanoi: ”Se joka kuulee minun sanani ja uskoo minun lähettäjääni, on saanut ikuisen elämän.” (Joh. 5:24) Raamattu on tällainen kuolemattomuuden lääke.  

Jos jossain myytäisiin ikuisen nuoruuden ihmelääkettä, siellä riittäisi ostajia enemmän kuin S-Marketissa Venäjän voin sinne tullessa. Mutta Raamattu saa olla rauhassa, vaikka se sisältää ikuisen elämän lupauksen.   

Miten asiat siis Raamatun mukaan ovat? Raamatussa on tietysti myös ohjeita elämään, kymmenen käskyä ja muuta sellaista. Yhtäältä on niin, että mitä paremmin niitä pidämme, sen parempaa on elämä meille ja ympärillämme oleville.

Toisaalta on niin, ettei meistä perimmältään ole Raamatun käskyjen noudattajiksi. Luther joka oli terävä kielestään, sanoi, että jos kaikki valehtelijat hirtettäisiin, loppuisivat sekä hirsipuut että hirttäjät.

Tämä on Raamatun vaikea kohta. Sen lupaama kuolemattomuuden lääke ei ole siinä, missä toivoisimme sen olevan eli että se lupaisi meille että meidän käy hyvin kun teemme parhaamme.

On kuitenkin ainakin yksi Jeesuksen sana, jota olemme täysimääräisesti noudattaneet. Se on tämä: Itkekää itseänne ja lapsianne. Tietysti lapsista on suunnattomasti iloa ja elämän sisältöä. Mutta kukapa ei olisi myös ollut syvästi huolissaan.  Toiset surevat sitä, ettei heillä ole lapsia, toiset sitä, millaiseen maailmaan lapsia on lähetettävä. Kaikki lasten vanhemmat taitavat joskus murehtinut sitä, ettei ole ollut sellainen äiti tai isä kuin olisi halunnut ja olisi pitänyt. Ehkä silloin itkemme enemmän itseämme.

Kaiken käsikirja ei vastaa tähän ongelmaan. On kysymys vastauksesta elämän vaikeimpiin kysymyksiin. Mitä tehdä, kun on epäonnistunut, epäonnistunut siinä kaikkein tärkeimmässä. Minusta ei tullut läheisilleni sellaista isää, äitiä, tytärtä, poikaa, veljeä, sisarta, niin lähimmäistä kuin olisi pitänyt. Mikään ei voi korjata niitä virheitä, joita olen tehnyt.  

Kerrotaan Lapin miehestä, joka Helsinkiin tultuaan joutui omantunnon hätään. Jostain olisi pitänyt löytää joku, joka pystyisi auttamaan. Hän ei tuntenut ketään, mutta muisti, että ministerinä oli pohjoisesta tullut Lohi-niminen kansanedustaja, jonka hän tiesi uskovaiseksi mieheksi. Hän sai selville, että hallitus piti parhaillaan istuntoa säätytalossa. Vahtimestarit yrittivät kaikin keinoin estellä miestä sanomalla, ettei sinne nyt kesken kokouksen voi ketään päästää. Mies ei antanut periksi., Hän sanoi, että jos ministeri Lohi tietäisi hänen asiansa, hän ilman muuta ottaisi hänet vastaan. Lopulta mies pääsi huoneeseen, jossa hallitus piti kokoustaan. Siinä kaikkien kuullen hän sanoi asiansa. Ministeri Lohi julisti synninpäästön: Jeesuksen nimessä ja veressä kaikki synnit on annettu anteeksi. Pääministeri Kallio totesi:     

Yksi Raamatun merkillisimmistä kohdista on tämä: Jeesus sanoi opetuslapsilleen: Joiden synnit te anteeksi annatte, niille ne ovat anteeksi annetut. Jeesuksen sovitustyön perusteella saamme julistaa synnit anteeksi. Käsittämätön lahja ja mahdollisuus.

Rippi on kadotettu aarre. Se olisi mielenterveyden avain, omantunnon puhdistaja ja taivaan portti. Mutta me olemme jättäneet sen käyttämättä.  Se on jätetty vain katolisille ja lestadiolaisille – meidän kaikkien muiden vahingoksi.

Katekismus opettaa, että ripissä on kaksi kohtaa: ensin tunnustetaan ne synnit, jotka painavat mieltä, ja sitten otetaan vastaan synninpäästö niin kuin Jumalan omana sanana. Kun ihminen näin uskossa turvautuu Kristukseen, hänen syykseen ei enää lueta hänen syntejään vaan hän saa kaiken anteeksi.

Sen jälkeen lähdetään sitten iloiten eteenpäin ja rukoillaan voimaa elää Jumalan tahdon mukaisesti lähimmäisiä palvellen.

Mikä siis on Raamatun merkitys? Miksi sitä yhä opetetaan ja kehotetaan lukemaan?

Siksi että täällä kuollaan. Ja siksi, että sitä ennen pitäisi elää, elää oikein, Jumalan tahdon mukaan ja lähimmäisiä rakastaen.

Kummastakaan ei selvitä ilman Jumalan sanaa. Ja kumpaankin siellä on riittävät lääkkeet.  Raamattu selittää, miten asiat todella ovat.

Kerran kun eräässä keskustelussa oli kovasti murehdittu maailman ja kirkonkin tilaa, vähän niin kuin tässäkin puheessa tuli tehdyksi, sanoi eräs pienen hiljaisuuden jälkeen: Mutta onhan meidät sentään hyvin lunastettu.

Niin ja miten jatkui tuo Jumalan sana profeetta Jesajan kautta: Tulkaa, selvittäkäämme miten asia on. Miten siis asiat tässä maailmassa ovat? Ne ovat näin:

Vaikka teidän syntinne ovat verenpunaiset tulevat ne valkeiksi kuin lumi, vaikka ne ovat purppuranpunaiset ne tulevat valkeiksi kuin puhdas villa. Jes. 1:18.

Asioiden ytimessä on syntien anteeksiantaminen. Jumalan tapa selvittää asiat on antaa synnit anteeksi. Raamattu vakuuttaa, että Jumala odottaa voidakseen olla armollinen.

Koska meidät on hyvin lunastettu - niin kuin Vähä katekismus opettaa - synnistä, kuolemasta ja pahan vallasta, ei kullalla eikä hopealla vaan Kristuksen kalliilla verellä, 

niin me saamme uskoa kaikki syntimme anteeksi ja itsemme taivaan kansalaisiksi.

Tällaisen avun tuo vain Jumalan oma kaiken käsikirja, Raamattu, joka selvittää, miten asiat oikeasti ovat. 

Siksi Raamattua kannattaa lukea uskon vahvistukseksi ja elämän evääksi joka päivä. Ja siksi sitä kannattaa opettaa yhä. Sen lupausten varassa voi elää ja kuolla.

Uutinen-HSP Raimo Makela-320

”Puhu, jotta näen sinut”

Suomen Raamattuopiston 75-vuotisjuhlajumalanpalvelus hengellisillä syventymispäivillä Johanneksenkirkossa 31.8.2014

Teksti: Job 42:1-6

Virret: 201, 701, 727, 188:4-6; 370:4-6; 382:1-5; 227; 228; 229; 382:6-7

Job 42:1-6: Job sanoi Herralle: ”Nyt minä ymmärrän, että kaikki on sinun vallassasi eikä mikään suunnitelmasi ole mahdoton sinun toteuttaa. Sinä kysyit: ’Kuka on tämä, joka näin peittää minun tarkoitukseni mielettömillä puheillaan?’ Minä se olen. Olen puhunut mitään ymmärtämättä asioista, joita en käsitä - ne ovat minulle liian ihmeellisiä. Sinä sanoit: ’Kuuntele nyt, kun minä puhun. Nyt minä kysyn sinulta, ja sinä vastaat.’ Vain korvakuulolta sinut tunsin. Nyt ovat silmäni nähneet sinut. Sen tähden minä häpeän puheitani ja kadun niitä tomussa ja tuhkassa.”

Ihmiskunnan ja ihmisen yksi peruskysymys

Miksi maailma on täynnä viatonta kärsimystä? Pelkästään sodan tähden tällä hetkellä kärsii ilman omaa syytään satoja miljoonia Ukrainassa, Syyriassa, Irakissa, Israelissa, Palestiinassa. Kysymys on ateistien raskain syytös Jumalaa ja kristillistä uskoa vastaan.

Kysymys koskee väistämättä jokaista henkilökohtaisesti: Miksi minä kärsin syyttömästi? Mitä pahaa minä olen tehnyt, että minua näin rankaistaan?

Meillä, jotka uskomme Jumalaan Herranamme ja Jeesukseen Vapahtajanamme, kysymys vielä kärjistyy: Miksei Jumalani vapauta minua kärsimyksestäni? Miksi Raamatussa sanotaan, että kaikki Jeesukseen uskovat joutuvat kärsimään Jeesuksen ja uskonsa tähden erityisesti?

Kun fariseus Saul Tarsolainen oli matkalla Damaskokseen vangitsemaan kristittyjä, Jeesus kohtasi hänet täysin yllättäen. Hän lähetti damaskolaisen opetuslapsensa Ananiaan Saulin luo ja sanoi: ”Minä tahdon näyttää Saulille, kuinka paljon hänen pitää kärsimän minun nimeni tähden" (Apt 9:16 KR 1938). Sama koskee jokaista Jeesuksen seuraajaa, vaikka kärsimyksen muoto ja voimakkuus vaihtelevat. Joillakuilla se johtaa jopa marttyyrikuolemaan, niin kuin kävi hiljattain Afganistanissa kahdelle suomalaiselle, jotka haudattiin päättyneen viikon lopussa.

Raamatussa kerrotaan monista epäoikeudenmukaisesti kärsineistä. Jobin kirja keskittyy tähän kärsimykseen.

Jobin kärsimys

Vuosituhansia sitten elänyt Job ”oli kunnon mies, rehellinen ja jumalaapelkäävä ja karttoi kaikkea pahaa”. Hänellä oli kymmenen lasta ja paljon omaisuutta. Hän oli ”mahtavin mies idän mailla”. (Job 1:1-3.) Yhä uudestaan Job myös toi kunkin poikansa puolesta puhdistusuhrin Jumalalle siltä varalta, että he ehkä olivat tehneet syntiä ja rikkoneet Jumalaa vastaan.

Kuitenkin Job menetti kaiken. Ensin hänen omaisuutensa tuhoutui kuin yhdellä iskulla. Sitten hänen lapsensa kuolivat onnettomuudessa samanaikaisesti. Hän menetti terveytensä. Se oli näiden tapahtumien jälkeen ymmärrettävää. Silloin hänen vaimonsa sanoi hänelle: "Vieläkö sinä pidät kiinni hurskaudestasi? Kiroa jo Jumalaa ja kuole pois!" Se oli neljäs menetys.

Jobin ystävät tulivat lohduttamaan häntä. He kuitenkin epäonnistuivat, koska he syyttivät menetyksistä Jobia itseään ja väittivät, että ne olivat hänen syntiensä seurausta. Näin he masensivat hänet hengellisesti, Jumalan edessä. Hän siis menetti henkisesti heidätkin.

Tähän asti Job oli säilyttänyt luottamuksensa Jumalaan. Hän oli jopa ylistänyt Jumalaa (1:21): ”Alastomana minä tulin äitini kohdusta, alastomana palaan täältä. Herra antoi, Herra otti, kiitetty olkoon Herran nimi!” Kärsimystiensä alkutaipaleilla Job oli sanonut vaimolleen: ”Kun otamme Jumalan kädestä hyvän, totta kai meidän on otettava myös paha.” Kirja toteaa: ”Kaiken tämän keskellä Job ei sanallakaan kapinoinut Herraa vastaan.” (2:10.)

Nyt Jobin ahdistus kasvoi ylivoimaiseksi. Hän jopa kirosi syntymänsä päivän. Hän huusi Jumalalta apua, mutta Jumala ei vastannut hätähuutoihin. Se oli Jobille pahinta. Se mursi luottamuksen Jumalaan. Hän menetti lopulta, kuudenneksi, myös Jumalan.

Jumalan vaitiolo Jobin Jumalaan luottamisen murtajana

Katkeruus ja viha pursuavat Jobin suusta: ”Miksi Jumala antaa elämän valon sille, jonka osa on kärsimys? - - He odottavat kuolemaa, mutta se ei tule.” (3:20-21.) ”Nyt en enää pidättele kieltäni. Minun sisintäni ahdistaa, minä puhun. Olen katkera ja huudan tuskani julki.” (7:11-12.) ”Kaikkivaltiaan nuolet ovat osuneet minuun, niiden myrkkyä minun sieluni juo, minua uhkaavat Jumalan lähettämät kauhut” (6:4). Job syyttää Jumalaa kokemastaan epäoikeudenmukaisuudesta: ”Mitä sinä siitä hyödyt, että sorrat minua, että hyljeksit omien kättesi luomusta ja annat menestyksen valaista jumalattomien tiet? - - Sinä tutkit tarkoin minun rikkomukseni ja otat selvää, mitä syntejä olen ehkä tehnyt, vaikka hyvin tiedät, että en ole syyllinen - - eikä sinun käsistäsi pelasta mikään.” (10:3-7.)

Jumalan vastauksena on hiljaisuus. Job sanoo: ”Jos Jumala pysyy vaiti, kuka voi häntä syyttää? Jos hän peittää kasvonsa, kuka hänet näkee? Mitä voivat kansat tai ihmiset?” (34:29.) Job huutaa viimeisen kerran rukouksessa Jumalalle: ”Kunpa joku kuuntelisi minua! Omalla nimelläni minä vahvistan puheeni. Vastaa nyt minulle, kaikkivaltias Jumala! Missä on syytekirja?” (31:35.) Sitten Job ei jaksa enää kysyä. Jäljellä on autius, ahdistuneen sielun synkkä yö.

Jumalan vastaus valona Jobin kärsimykseen

Silloin tapahtuu ihme, se mitä Job on odottanut ja rukoillut, mutta mihin hän ei enää uskonut. Niin kuin suuri tuuli luhisti talon Jobin lasten päälle ja surmasi heidät (1:19), niin Jumala itse vastaa nyt Jobille myrskyn keskeltä: ”Kuka on tämä, joka peittää minun tarkoitukseni mielettömillä puheillaan? - - Nyt minä kysyn sinulta, ja sinä vastaat. Missä sinä olit silloin kun minä laskin maan perustukset? - - Kuka sulki meren portit, kun vedet syöksyivät esiin maan kohdusta? - - Minä laadin sille lait ja rajat ja asetin portit ja salvat sen tielle, sanoin: ’Tähän asti, ei edemmäs! Tässä on sinun ylpeitten aaltojesi raja.’" (38:1-11.)

Mittaamattomassa ahdistuksessaan Job on kuitenkin puhutellut Jumalaa. Jumala kohtaa hänet lähes vertaisenaan keskustelukumppanina. Job ei rakasta Jumalaa, kuten hänen tulisi, mutta tyhjentämällä katkeran sydämensä Jumalalle hän osoittaa, että hän uskoo, vaikkei hän usko uskovansa. Hänen rukouksensa ei ole hurskasta vaan vihaista. Se on kuitenkin rukousta – ja uskoa.

Job ei ole ollut oikeassa kaikessa siinä, mitä hän on sanonut Jumalasta, mutta Jumala on antanut hänen sanoa sen kaiken. Jobin toivoton ikävöinti on välillä alkanut muuttua toivoksi: ”Minulla on taivaassa todistaja, hän on minun puolustajani korkeudessa. Ystäviltäni saan osakseni vain pilkkaa, mutta minun silmieni kyynelet kohoavat Jumalan eteen. Kunpa olisikin joku, joka ratkaisisi ihmisen ja Jumalan välillä!” (16:19-21.) Nyt Jumala kääntää Jobin ajatukset pois siitä, mitä ne ovat kiertäneet kauan, ja suuntaa ne Jumalaan itseensä henkilönä ja Jumalan tekoihin.

Jobin ystävät syyttivät Jobia jostakin salaisesta synnistä, jonka tähden kärsimys olisi hänelle tullut. Job on itsekin tiukannut tätä Jumalalta voidakseen tunnustaa syntinsä. Mitään tällaista Jumala ei kuitenkaan Jobille sano. Jobin kärsimykset eivät olleet hänen syntiensä seurausta, sillä kaikille yhteisen syntisyyden lisäksi hänellä ei ole erityistä syntiä.

Jumala puhuu Jobille muttei vastaa hänen kysymyksiinsä. Päinvastoin hän puolestaan odottaa Jobilta vastauksia kysymyksiinsä. Kysymykset kertovat Jumalan suuruudesta ja voimasta niin, että ne mykistävät vastaamaan haastetun. (39:37-38). Jumala johdattaa Jobin viisauden kouluunsa, jonka luokkahuoneena on hänen ympärillään oleva Jumalan maailma. Se on täynnä ihmeitä, jotka Jumala näyttää Jobille. Hän johdattaa Jobin ajatukset kaiken alkuun, luomisen suureen ihmeeseen, jota inhimillinen tieto ei voi saavuttaa eikä selittää. Alussa oli ja on vain se Jumala, joka nyt puhuu Jobille.

Kun Jumala puhuu, Job panee käden suulleen ja on vaiti (40:4). Majesteetti on puhunut hänelle. Se riittää. Hän ei sittenkään ole yksin eikä hylätty. Vastoin hänen epäuskoaan Jumala on yhä olemassa ja välittää hänestä yhä - vaikkei riisuudukaan käsittämättömyydestään.

Yhden olennaisen löytönsä Job ilmaisee näin: ”Vain korvakuulolta sinut tunsin. Nyt ovat silmäni nähneet sinut.” Job sanoo nähneensä Jumalan, kun hän on kuullut hänen puheensa.

Ihmisellä kuulo on perustavin ja tärkein aisti. Se on vastasyntyneellä jo täysin kehittynyt, kun näköaisti on valmius vasta 12-vuotiaalla. Näkeminen tuottaa harhakuvitelman koko todellisuudesta, kuuleminen ei. Näkemisen avaruus on ahdas: siihen mahtuu vain se, mikä kulloinkin havaitaan. Kuulemisen avaruudessa on tilaa sillekin, mitä ei välittömästi havaita. Siksi kolmiyhteistä Jumalaa ei voi nähdä, mutta hänet voi kuulla hänen sanastaan. Kuuleminen luo yhteyden persoonien välille, näkeminen ei.

Jeesus Jumalan sanana ja kuvana

Kun me nyt luemme Jobin kirjaa Raamatusta, jossa kerrotaan myös Jeesuksesta, voimme ehkä ymmärtää, miksi Raamattu sanoo Jeesusta Jumalan sanaksi (Joh 1:1,14) ja Jumalan kuvaksi (Hepr 1:2-3; 2 Kor 4:4). Jeesuksessa Jumala on puhunut meille lopullisesti. Jeesuksessa on kirkkaasti lausuttuna kaikki, mitä meidän tarvitsee ja mitä me voimme Jumalasta tietää.

Jeesus on Jumalan viimeinen sana ihmiskunnalle. Jumala ei ole jäänyt hälventymättömään pimeyteen eikä rikkumattomaan hiljaisuuteen, vaan hän on puhunut meille kuuluvasti ja ymmärrettävästi. Hän ei ole vastannut eikä vastaa kaikkiin kysymyksiimme, mutta hän on sanonut sen, mikä riittää meille.

Jeesuksen sanojen mukaan kerran on tuleva päivä, jolloin hänen omansa eivät kysy häneltä enää mitään (Joh 16:23). Mahdollisesti he eivät silloinkaan ole saaneet vastausta kaikkeen, mutta silloin heidän sydämensä on lopullisesti tyyntynyt.

Jeesus Jumalan sanana on kuitenkin enemmän kuin Jumalan puhetta yleensä. Hän oli todella läpikotaisin synnitön ihminen ja sen lisäksi Jumala. Hän ei ollut tehnyt vääryyttä, eikä synti tahrannut hänen olemustaan, joka oli uhrautuvaa rakkautta.

Jeesuksen kärsimys

Kuitenkin hänen terveeseen ruumiiseensa Jumala itse, hänen rakas taivaallinen Isänsä, iski koko ihmiskunnan kaikki sairaudet. Se oli vertaamattomasti pahempaa kuin Jobin ruumiin peittäneet märkäpaiseet.

Jeesuksen puhtaaseen sieluun Jumala itse vyörytti koko ihmiskunnan kaiken saastaisuuden ja vääryyden, pahuuden ja syyllisyyden. Hänet, joka yksin oli ansainnut Jumalan täydellisen rakkauden, Jumala hylkäsi vihansa kohteeksi. Se oli vertaamattomasti pahempaa kuin Jobin yksinäisyys, vaikka kärsivä Job onkin kärsivän Jeesuksen ennakkohahmo..

Myös ihmiskunta kohdisti Jeesukseen suurimman vääryyden ja epäoikeudenmukaisuuden. Tämän kaiken Jumala kuitenkin käänsi ihmiskunnalle, meille, suurimmaksi siunaukseksi. Jeesuksen viattomassa sijaiskärsimyksessä ja rangaistuskärsimyksessä avautuu Jumalan rakkaus jokaiselle kärsivälle. Jeesus kantaa ruumiissaan, joka nyt on kirkastunut, ristiinnaulitsemisen jäljet ikuisesti. Ne tulevat olemaan suurimman ylistyksen aiheena ikuisesti. Hän sai haavansa toisten tähden ja toisten sijasta. Hän otti ne itseensä vapaaehtoisesti toisten puolesta, että me toiset voisimme vapautua niistä ikuisesti.

Tätä Jumalan sanaa, Jeesusta, Job ei vielä tuntenut, mutta meille se tai oikeammin siis hän on kärsimyksessämme avoinna. Job sanoi kyllä: ”Minä tiedän, että lunastajani elää. Hän sanoo viimeisen sanan maan päällä. Ja sitten, kun minun nahkani on riekaleina ja lihani on riistetty irti, minä saan nähdä Jumalan, saan katsella häntä omin silmin, ja silmäni näkevät: hän ei ole minulle outo! Tätä minun sydämeni kaipaa.” (19:25-27.) Tämän kaipuun täyttää Jeesus ylösnousemuksellaan, jota seuraa kaiken luominen uudeksi.

Ahdistuksen raja

Job kuuli myrskyn keskeltä Herran sanat myllertävälle merelle: ”Tässä on sinun ylpeitten aaltojesi raja.” Sen Jumala on asettanut meidän ahdistuksellemmekin. Siksi on mahdollista odottaa Jumalan hetkeä, jolloin hän tuo esiin tuon rajan.

Jobista kerrotaan Uudessa testamentissakin. Apostoli Jaakob, Jeesuksen veli, sanoo kirjeessään (5:11): ”Niitä, jotka kestävät loppuun asti, me ylistämme autuaiksi. Te olette kuulleet Jobin kestävyydestä ja tiedätte, mihin tulokseen Herra antoi sen johtaa. Herra on laupias ja anteeksiantava.” Meidänkin on siis mahdollista kestää - Jeesuksen kanssa, joka aina kärsii kanssamme.

Suurin ongelmamme ei ole kohtalomme emmekä edes me itse, vaan se on Jumala. Siihen ongelmaan kuitenkin Jumala itse on myös tuonut ikuisen ratkaisun. Se näkyy Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen lävistetyistä käsistä, jotka tänäänkin kutsuen ja anteeksiantamusta ja armahdusta tarjoten ojentuvat jokaisen ahdistuneen ja kärsivän, syyllisen ja kuolemaa kohti kulkevan puoleen. Lävistetyillä käsillä ei voi lyödä. Ne voivat vain siunata. Jeesuksessa Jumala kärsii yhdessä kärsivän kanssa.

Usko tulee Jeesuksen luo - kaiken keskellä, kaikesta huolimatta. Se, joka tuntee Jeesuksen, omistaa hänessä kysymykseen epäoikeudenmukaisesta kärsimyksestä riittävän vastauksen, vaikkei täydellistä vastausta. Jeesus ylläpitää toivon, joka saa täyttymyksensä ikuisuudessa, ei ajassa.

Jumala – kaikkivaltias rakkaus

Tunnustamme kohta tavalliseen tapaan yhdessä uskomme, aluksi uskomme kaikkivaltiaaseen Jumalaan. Uskontunnustuksessa ei sanota mitään Jumalan rakkaudesta. Kun nykyään kuulee kristillistä puhetta Jumalasta, sen sisältönä on vain Jumalan rakkaus, toisinaan ja yhä useammin sillä tavoin rajoitettuna, ettei Jumala ole kaikkivaltias. Hän kyllä hyväntahtoisesti rakastaa mutta on heikko eikä voi pahuudelle eikä kärsimykselle mitään. Uskontunnustus ei sano näin, eivätkä kristityt usko näin.

Rakkaus sisältyy kyllä siihen uskontunnustuksen lausumaan, että Jumala on Isä, ja siihen, mitä Isän ainosyntyinen Poika Jeesus Kristus on tehnyt meidän tähtemme, meidän puolestamme ja meidän hyväksemme ja mitä Jumalan Henki, Isän Henki ja Pojan Henki, tekee meille ja meissä. Rakkaus ja kaikkivaltius eivät kuitenkaan ole Jumalassa toisensa pois sulkevia vastakohtia, vaan ne edellyttävät toisiaan ja ovat totta rinnakkain ja sisäkkäin.]

Yksi ulottuvuus Jumalan vastauksessa ihmisten kärsimykseen on hänen kehotuksensa erityisesti kristityille: ”Iloitkaa iloitsevien kanssa – voisimme lisätä: kadehtimatta ja katkeroitumatta – ja itkekää itkevien kanssa – voisimme lisätä: ottamalla heidän kärsimyksensä omaksi kärsimykseksenne” (Room 12:15). Emme voi korvata kenenkään menetyksiä, mutta voimme osallistua hänen kipuunsa menetysten tähden.

Raamattuopiston perustaja Urho Muroma

Tämä jumalanpalvelus kuuluu osana Suomen Raamattuopiston 75-vuotisjuhliin. Tietyssä mielessä Raamattuopisto sai alkunsa täällä Johanneksenkirkossa lokakuun 18. päivänä 1912. Silloin 22-vuotias helsinkiläinen papin poika ja oikeustieteen opiskelija Urho Murén, sittemmin suomalaistettuna Muroma, kohtasi täällä norjalaisen Albert Lunden julistamasta Jumalan sanasta Jeesuksen.

Urho oli saanut kristillisen kasvatuksen. Hänen isänsä oli vähän aikaisemmin kuollut hänen syliinsä. Ennen kuolemaansa isä oli kehottanut Urhoa kuuntelemaan Lunden julistusta. Poika noudatti isän toivomusta, vaikkei varsinaisesti ollut kiinnostunut asiasta. Yllättäen hän kohtasikin Jeesuksen niin kokonaisvaltaisesti, että kaikki hänen ympäriltään kuin katosi. Kirkosta väen mukana poistuessaan hän havahtui normaalitodellisuuteen vasta Korkeavuorenkadulla kävellessään.

Jeesuksen kohtaaminen muutti Urho Muroman sisimmän ja elämän. Hän koki tulleensa uudeksi ihmiseksi. Harhailu vaihtui päämäärään, oikeustieteen opiskelu pappistutkinnon opiskeluun. Hän teki sitten elämäntyönsä Jumalan sanan julistajana sekä evankelioimisen ja raamatunopetuksen uranuurtajana Suomessa kuolemaansa, vuoteen 1966 asti.

Käsiini osui lukiolaisena 1957 Raamattuopiston kirkkotilaisuudesta meille ostettu Muroman kirja Kuka on kristitty? Valitettavasti sitä ei ole nyt saatavissa. Olin tullut puoli vuotta aikaisemmin uskoon, mutta tämä pieni kirja avasi ratkaisevia uusia ulottuvuuksia käydessään rajaa inhimillisen uskonnollisuuden ja kristillisen uskon välillä.

Muroman järkyttäviä kokemuksia

Kirjoittaja kertoo sanomaansa havainnollistaessaan suurista järkytyksistään. Isä siis kuoli hänen syliinsä. Myöhemmin äiti jäi auton alle. Lapsista vain kaksi eli aikuiseksi, kolme kuoli. Vastasyntyneen ainoan tyttären lastenhoitaja sairaalassa pudotti lattialle. Yksi poika kuoli 6-vuotiaana. Vuonna 1945 isä löysi toisen pojan, 18-vuotiaan, vaatekomerosta hirttäytyneenä.

Raamattuopisto oli juuri aloittamassa toimintaansa. Muroma oli maan tunnetuimpia saarnaajia. Paljon jälkeenpäin hän kertoi, että vuodet 1945-47 olivat hänelle yhtä helvettiä, hirvittävää pimeyttä, vaikka hän oli julistuksellaan välittänyt Jumalan armoa ja rakkautta kymmenien tuhansien sydämeen. Jobin kärsimykset saivat toisintonsa Urho Muroman elämässä.

Valoa kärsimyksen keskelle

Hirvittävä pimeys ei kuitenkaan jäänyt Muromalle viimeiseksi todellisuudeksi. Sama Jeesus, jonka hän oli kohdannut ensimmäisen kerran nuorena vuosikymmeniä aikaisemmin, antoi hänelle valonsa uudelleen. Hän oli nyt tullut tuntemaan elämää ja itseään syviä syövereitä myöten. Viimeistään niissä karsiutuivat harhakuvitelmat Jeesukseen uskovan elämän keveästä onnellisuudesta ja omasta erinomaisuudesta ihmisenä. En ole havainnut Muroman kirjoituksista enkä puheista viittausta siihen, että Jumala oli hänen välityksellään auttanut kymmeniä tuhansia evankeliumin kirkkauteen ja uskoon. Sen sijaan Muroma sanoi julkisesti, että oli joskus tilanne, jossa hän olisi voinut tehdä murhan. Merkkipäivänään hän sanoi vierailleen elämästään, että se oli kuin lutikan jäljet lakanalla. Sellaisella ihmisellä ei ole itsessään mitään kerskattavaa Jumalan eikä ihmisten edessä.

Kuulin nuorena Muroman kertovan suhteestaan Jumalaan myös näin: ”Herra, minussa ei ole puhtautta, mutta sinussa on. Anna sinä sitä minulle. Minussa ei ole pyhyyttä, mutta sinussa on. Anna sinä sitä minulle. Minulla ei ole rakkautta, mutta sinulla on. Anna sinä sitä minulle. Minulla ei ole mitään, mutta sinulla on kaikki. Anna sinä siitä minulle.” Tällä tavalla hän turvautui Jumalaan. Se on ollut Raamattuopistolle ja on meille kaikille oikea ja hyvä tie.

Job näki Jumalan, kun hän kuuli Jumalan sanan ja uskoi sen. Muroman kokemukset Jeesuksesta nousivat Raamatusta ja sitoivat hänet Raamattuun. Kävin viimeisen kerran tervehtimässä häntä sairaalassa muutama kuukausi ennen hänen kuolemaansa. Hän kertoi palauttavansa päivittäin mieleen kohtia Raamatusta ja etsivänsä niistä Jeesuksen elävää kohtaamista. ”Puhu, jotta näen sinut!” Hänen apunaan oli myös Jonas Laguksen kirja Evankeliumin ääni.

Muroma perusti nimenomaan Raamattuopiston, jotta se auttaisi mahdollisimman monia Jumalan tuntemiseen. Siinä on Raamattuopiston oikeutus ja velvoitus. Jumalan kohtaamme vain Jeesuksessa. Jeesuksen tunnemme vain Raamatun välityksellä.

Uutinen-HSP Anneli Montonen-320

Hengelliset syventymispäivät. Temmpelliaukion kirkko 29.8. 2014.

Mitähän mahdat ajatella kuullessasi tämän iltahetkemme aiheen kaksi sanaa: Lohdutuksen Jumala?
Joku kenties tuskailee, ettei oikeastaan ole saanut kokea Jumalan lohduttavaa läsnäoloa elämässään. Toisella taas olisi kerrottavana ties kuinka pitkä lista Jumalan ihmeellisestä lohdutuksesta.

Jos meidän kaikkien olisi tänä iltana mahdollista tulla kertomaan tänne mikrofoniin elämän matkan varrella koettuja tilanteita, joissa olemme saaneet Jumalan lohdutuksen tavalla tai toisella, niin siitäpä voisikin syntyä melkoisen mielenkiintoinen kirja. Mutta uskon, että se kirja ei sisältäisi pelkästään myönteisiä ja rohkaisevia elämäntarinoita, vaan moneen kertomukseen sisältyisi paljon tuskaa ja ahdistusta sekä monenlaisia koettelemuksia.

Mutta entäpä jos elämässämme ei olisi myös noita epätoivon ja kivun aikoja, emmehän koskaan saisi kokea, miltä Jumalan lohdutus tuntuu.

Tutussa lasten laulussa sanotaan: ”Jumalan kämmenellä ei pelkää lintunen, Jumalan kämmenellä ei pelkää ihminen, kaikille tilaa riittää, kaikille paikkoja on. Jumalan kämmenellä ei kukaan ole turvaton.”

Olipa elämäntilanteemme tällä hetkellä onnellista ja hyvää tai kertakaikkisesti surkeaa ja toivotonta, niin kuulemmehan jokainen Jumalan lohdutuksen noista lastenlaulun sanoista.
Jumalan, Isämme kämmen on niin valtavan suuri, että siihen mahdumme me kaikki aikuisetkin oikein hyvin. Kaikille riittää tilaa olla lähellä Jumalan lohduttavaa ja rakastavaa sydäntä. Kuin pienet linnunpoikaset emon siipien alla, mekin saamme olla turvassa, tuntui miltä tuntui, itkettää meitä tai naurattaa.

Meillä on varmaan lupa omistaa Israelin kansalle annettu Jumalan lupaus Jesajan kirjasta: ”Unohtaako äiti rintalapsensa, unohtaisiko hoivata kohtunsa hedelmää? Vaikka hän unohtaisikin, minä en sinua unohda. Käsieni ihoon minä olen sinut piirtänyt.” Ajatelkaapa, millainen lohdutus tämä onkaan niin sinulle kuin minulle. Tänäkin iltana nimemme ovat Jumalan ihossa, eikä hän unohda meitä koskaan. Me pienet, avuttomat ja keskeneräiset ihmiset saamme olla Kaikkivaltiaan Pyhän Jumalan suojeluksessa Jeesuksen tähden.

Kyllähän me välillä luulemme ja pelkäämme Jumalan meidät jo unohtaneen elämän pimeitä polkuja taivaltaessamme. Kun Jumala jostain syystä aika ajoin näyttää katoavan tai menevän piiloon näkyvistämme, me alamme hätäillä Israelin kansan lailla, onko Jumala minut kokonaan jättänyt. Mikään kun elämässä ei näytä viittaavan siihen, että hän olisi läsnä, auttaisi meitä, puhumattakaan, että Hän puuttuisi millään tavalla elämämme ahdinkoon ja hätään.

Kun elämisen kipu iskee, meissä herää kysymys  ”miksi” ja usein sen jälkeen vielä epätoivo, kun Jumala on täysin hiljaa, eikä vastaa millään tavalla huutoomme.

Ja kuitenkin, silloinkin Hän on lähellä, Hän on läsnä ja Hän auttaa, juuri oikealla hetkellä, juuri oikealla tavalla. Usein Jumalan toimintatavat jäävät meille salaisuudeksi. Mutta saamme olla Jumalan kämmenellä toivoa täynnä tai täysin onnettomana ja meistä pidetään huolta.

Suurin Jumalan lohdutus ja rakkauden osoitus kaiken keskellä joka päivä on Jeesuksen, meidän Vapahtajamme risti. Jokainen, joka tahtoo tulla Jeesuksen luo, lähteä seuraamaan Häntä, saa syntinsä anteeksi hänen nimessään ja sovintoveressään. Saamme Daavidin lailla rukoilla: ”Jumala ole minulle syntiselle armollinen hyvyytesi tähden, pyyhi pois minun syntini suuren laupeutesi tähden. Pese minut puhtaaksi rikoksestani, puhdista minut synnistäni.”


Jeesus sanoo tänäkin iltana syntiensä ja syyllisyytensä kanssa kamppailevalle: ”Tyttäreni, poikani, ole turvallisella mielellä, minä annan sinun syntisi anteeksi. Sillä niin korkealla kuin taivas on maasta, niin suuri on Herran armo niitä kohtaan, jotka häntä pelkäävät. Niin kaukana kuin itä on lännestä, niin kauas hän siirtää meistä rikkomuksemme. Niin kuin Isä armahtaa lapsiaan, niin armahtaa Herra niitä, jotka pelkäävät ja rakastavat häntä.”

Näin suuri Armahtajamme lohduttaa meitä anteeksiantamuksellaan. Meillä on aina uusi mahdollisuus aloittaa alusta.

Viime viikolla kotiseuroissa kyselin seuraväeltä, miten Jumala on lohduttanut ja rohkaissut heitä Sanansa kautta. Ihmiset kertoivat monia Raamatun lauseita, jotka ovat olleet suuren ilon ja lohdutuksen aiheita heidän elämässään. Monesti nuo yksittäisetkin sanat ovat muodostuneet ikään kuin oljenkorreksi vaikean elämänvaiheen keskellä ja antaneet rohkeutta katsoa turvallisesti eteenpäin. Näitä rohkaisun ja lohdutuksen sanoja meidän on hyvä jakaa yhdessä ollessamme ja toinen toistemme puolesta rukoillessamme.

Muistan vuosi sitten saamani yhden Raamatun jakeen, joka ei unohdu koskaan mielestä. Makasin pimeässä huoneessa kovassa migreenissä. Olin lähdössä muutaman viikon kuluttua pitkälle matkalle tyttären perheen luokse. Murehdin ja rukoilin peiton alla Jumalalta jonkunlaista lohdutusta pelkooni ja hätääni ja mietin, onko koko matka peruttava. Otin yöpöydältä tutun Päivän Tunnussanan toivoen, että sieltä löytyisi lohdutuksen sana. Luin vain yhden jakeen, joka oli kirjoitettu juuri sille päivälle 11.12.2007. Sairaaseen päähäni alkoi paistaa aurinko. Edessäni olivat Jesajan kirjeen sanat: ”Iloiten te saatte lähteä matkaan ja onnellisesti te pääsette perille!” Kuinka tuo voikaan olla mahdollista. Luin jakeen uudelleen ja uudelleen ja itkin ja ihmettelin. Kuinka nuo Päivän Tunnussanan lauseitten kirjoittajat ovatkin osanneet laittaa tuolle päivälle juuri tuon jakeen. Mutta eiväthän siinä ihmiset olleetkaan töissä, vaan meidän Herramme. Hän näki etukäteen, että juuri tuona päivänä tarvitsin rohkaisevaa ja lohduttavaa lupauksen sanaa.
Kuinka pikkutarkasti Jumala pitääkään meistä huolen.

Harvoinhan me näin selkeitä vastauksia saamme, mutta ehkä nämä ihmeet säilyvät  mielessä suurina sen tähden, etteivät ne olekaan aivan jokapäiväisiä.

Jumala lohduttaa näin meitä sanallaan viisautensa ja rakkautensa mukaan, välillä näin selvästi ja nopeasti, toisinaan taas pitkän odotuksen jälkeen
Eivätkä ole ollenkaan outoja ne ajat elämässämme, kun Jumala tuntuu auttavan ja lohduttavan muita lähellä olevia, mutta itse on osattomana tuosta lohdutuksesta. Ystävät kertovat ihmeellisistä rukousvastauksista ja johdatuksesta. Minä vain odotan ja odotan, rukoilen ja anon, eikä mitään tapahdu. Mitähän Jumala haluaa opettaa meille tällaisilla korpitaipaleilla? Tahtookohan hän kasvattaa kärsivällisyyttämme, jolloin meidän on opeteltava ja uskallettava luottaa yksin Jumalan sanan lupauksiin. Näin hän tahtoo kiinnittää meitä yhä enemmän itseensä ja sanaansa.

Muutama vuosi sitten syöpää sairastava ystäväni, kahden pienen lapsen äiti, oli menossa kuulemaan toisen syöpäleikkauksen tuloksia sairaalaan. Hän kertoi pelkäävänsä ja jännittävänsä, mitä hänelle sanottaisiin. Yhdessä rukoilimme ja pyysimme Jeesusta auttamaan ja rohkaisemaan häntä. Ystäväni näki unen ennen sairaalaan lähtöä. ”Kaksi nuorta poikaa olivat esitelleet hänelle uutta vakuutusyhtiötä, jonka olivat juuri perustaneet. Pojat olivat nyt jakamassa ihmisille tuon vakuutusyhtiönsä mainoslehtisiä. Ystäväni otti myös tuon lehtisen ja alkoi tutkia sitä mielenkiinnolla. Tuon nuorten perustaman vakuutusyhtiön nimi oli JEESUS, suurilla kirjaimilla kirjoitettuna. Ystäväni oli unessa ihmetellyt mielessään, kuinka tuon niminen vakuutusyhtiö voi olla olemassa.”
Uni päättyi tuohon ihmettelyyn. Mutta unesta herättyään ystäväni oli onnellinen ja helpottunut. Hän tiesi tarkalleen, kun hänet on vakuutettu Jeesus-nimisessä vakuutusyhtiössä, hänelle ei voi käydä huonosti, tapahtui mitä tahansa. Saisipa hän jatkoaikaa elämälleen tai kuolisi syöpään, Jumala oli rohkaissut häntä unen kautta ja antanut varmuuden, että hän pääsee perille taivaaseen Jeesuksen, Vapahtajansa tähden.

Rakkaat ystävät täällä Temppeliaukion kirkossa tänä iltana, kun meidätkin on vakuutettu Jeesus-nimisessä vakuutusyhtiössä, me saamme olla turvassa, olipa elämäntilanteemme tällä hetkellä mikä hyvänsä. Jos elämässäsi on tänään ilon ja riemun aika, kiitä Herraa ja iloitse oikein sydämesi pohjasta. Jos taas joku meistä kulkee pimeää taivalta myrskyjen keskellä, jossa sairaudet runtelevat sielua ja ruumista, jossa koemme olevamme hyljättyjä ja yksinäisiä, masentuneita tai peräti toivottomia, niin rukoillaan toistemme puolesta.
Jos olemme ottaneet Jeesuksen Vapahtajaksemme, olemme täydellisesti turvassa Hänen nimensä ja verensä suojassa. Jeesus sanoo: ”Minä olen sinun kanssasi joka päivä. Minä kuljen vierelläsi, älä pelkää.”  Jos joskus päiväkin tuntuu liian pitkältä ja raskaalta elettäväksi, niin muistetaan Jesajan kirjan lohdutus, jossa itse Kaikkivaltias Jumala lupaa: ”Sinun tulevat päiväsi minä turvaan hetkestä hetkeen. Minulla on varattuna apua yllin kyllin.” Mikä lohdutus, Herra Jeesus Kristus on meidän kansamme hetkestä hetkeen, jokaisen päivänä myös tulevaisuudessa.  Aamen

Uutinen-HSP Pekka Heiskanen-320

Puhe Hengellisillä syventymispäivillä 29.8.2014.

I Hän kutsui minut varhain.
Tulin Hänen luokseen, minut tuotiin. Isosisko haki talon takaa niityltä kissankellot kastemekkoon. Oli löytänyt jo silloin luonnon kauneuden.  Herkät kissankellot soivat luomisen alkuääntä ja sytyttivät armon kantoäänen, lujan pohjasävelen, jolla lepää vuosien saatossa elämän koko sävelkudos. Taivaallinen sointikruunu heläsi jo silloin yhdessä hennon alkuäänen kanssa kiitosta taivaassa.
”Sallikaa lasten tulla minun luokseni”, sanoi Jeesus. Minun sallittiin. Ja taivaassa iloittiin. Olen palannut monta monta kertaa. Olen yhä uudelleen kokenut Vapahtajan luona: vielä cantus firmus  soi. Armo on luja, loppumaton, se kantaa, se panee kaiken elämässä resonoimaan. Ihmiseksi tulleen ja meidät ihmisiksi luoneen Jumalan pyhää rakkautta. Vielä kasteen armon hento, taivaallisen kirkas alkuääni helää.
Tahdon tänä iltana Kristuksen luokse. Tuletko kanssani? Lähdetään seuraamaan Häntä! Hänellä on elämän sanat. Hän on elämä. Kristuksen ulkopuolella on vain kuolemaa: hengellinen, ajallinen ja iankaikkinen kuolema.

II  Tänä iltana mielessäni

on kahdenlaisia kutsuttuja Jumalan edessä. Ensin ne, jotka eivät jaksa, joille elämästä on tullut raskas. Painaa ehkä syyllisyyden taakka, sairauden ja kärsimyksen taakka, kuoleman ja katoavaisuuden taakka, voi olla uskonnon taakkaa.  Elämä voi tuntua selvittämättömältä vyyhdeltä, jonka purkamiseen voimat ja rohkeus eivät riitä. Luulen, että keskellämme tälläkin hetkellä joku lähimmäisemme etsii tietä ulos elämisen pakosta. Rakas ystävä, olen kokenut omassa elämässäni, mitä elämän MIKSI painaa. Miksi minulle tämä? Miksi elän? Mitä merkitystä millään on? Kaikki uhkaa pirstoutua mielettömäksi.

Kuka voi koota elämän palat? Uskallan sanoa tänä iltana: Jeesus, sinun ja minun Vapahtaja voi.

III  Japanissa eli 18. ja 19. vs:lla runoilija Issa.

Kaikki hänen viisi lastaan kuolivat ennen tämän 30. ikävuotta, samoin vaimo. Erään kuolemantapauksen jälkeen hän meni zeniläisen mestarinsa luo ja kysyi selitystä kokemaansa kärsimykseen.

”Aivan kuten aurinko nousee ja kaste haihtuu, niin kärsimyksen pyörässä suru on ohimenevää; elämä on katoavaa; ihminen on katoavaa, vastasi mestari. Tämä oli Issan uskonnon vastaus. Palattuaan kotiin hän kirjoitti runon, jonka koki mahdottomaksi lopettaa. Se alkoi:

”Maailma on kastetta…/ Maailma on kastetta…/ Ja kuitenkin…/ Ja kuitenkin…”

Runo ei lainkaan pääty. Sana ”kuitenkin” selittää Issan perusongelman. Oikeaoppisena zeniläisenä hänelle elämä ei ollut enempää kuin pian haihtuva kastepisara. Mutta vaimonsa menettäneenä miehenä ja viiden kuolleen lapsensa isänä Issan sydämen logiikka kertoi: elämän täytyy olla enemmän kuin vain haihtuvaa kastetta.

Runoilija Issan tuntoja koki varmaan lähimmäinen, joka runsaat 20 vuotta sitten huomasi paikallislehdessä tulitikkurasian kokoisen ilmoituksen. Seurakuntatalon alakerrassa pitää illalla tilaisuuden jokin Suomen Raamattuopisto. Opetetaan Vanhaa testamenttia. Myös hänen elämässään oli vieraillut kuolema. Surutyötä, omaishoitoa, epätoivoa, koettua väkivaltaa, syyllisyyttä. Mieleen pesivät epätoivo ja lopullinen ratkaisu: menen junan alle.


Mutta tuossa ilmoituksessa oli jotakin tai Hänessä, joka oli sen laitattanut . Niin he saivat kohdata sinä iltana, hän ja ilmoituksen laitattaja, Kristus. Keskustelussa hän sai vuodattaa hätänsä Jumalan eteen ja ripissä synnit anteeksi. Sai ottaa vastaan Vapahtajan. Itsetuho ei ollut enää vaihtoehto. Alkoi Kristuksen seuraamisen tie.
Hän on täällä keskellämme tänään.  Tällaiselle ihmiselle voi sydämestään sanoa: ”Kiitos, kun olet olemassa.” Hänelle kelpaa Jeesus, itse elämä, epätoivon sijaan. Mutta tuo kiitos kohdistuu myös ja nimenomaan Kristukseen, joka on elämä ja tie.

Kristuksen seurassa saa tulla eläväksi armon ja toivon merkiksi. Paavali sanoisi: ”Tuikkivaksi tähdeksi”. Hän kirjoittaa Filippiläiskirjeessä: ”Te loistatte niin kuin tähdet maailmassa, tarjolla pitäessänne elämän sanaa.” Emme me Kristuksen seuraajat ole loistavia, mutta Jumalan sanan tähden loistamme. On armoa saada elää Raamatun sanasta, pitää siitä kiinni, ja latautua sen kautta uskolla ja toivolla. Suurenmoinen kutsumus tässä maailmassa, jolla ei ole omaa toivoa.

IV  Toiseksi mielessäni ovat tänään ne ihmiset, jotka näyttävät jaksavan ja pätevän. Myös uskonnollisesti. He kysyvät Jeesus edessä ”mitä minun pitäisi tehdä”. Paljon on saavutettu, mutta ei tilanne täysin tyydyttäväkään ole. Jokin Kristuksessa tekee levottomaksi. Jokin hänessä kyseenalaistaa. Hänellä saattaisi olla tarjota jotakin vajauksen täytteeksi. Jonkinlainen uskonnollinen perusoivallus, jonka avulla jäsentää keräämääni pääomaa, uskonnollista ja maallista. Jeesuksella saattaisi olla tarjolla hyvä lisä elämäni rakennelmaan: viimeinen kirsikka, joka kakun kaunistaa. Ei ripaus kristusta olisi pahitteeksi.

Niin kuin eräs julkkis totesi haastattelussa: ”Ei vähän uskontoa pahaa tee.”   

Uuden testamentin rikas nuorukainen on juuri tällaisen ihmisen prototyyppi: ”Muuan mies tuli juoksujalkaa, polvistui Jeesuksen eteen ja kysyi: "Hyvä opettaja, mitä minun pitää tehdä, jotta perisin iankaikkisen elämän?" Jeesus vastasi hänelle: "Miksi sanot minua hyväksi? Ainoastaan Jumala on hyvä, ei kukaan muu.”


Tunnettu Raamatun opettaja ja Kristuksen seuraaja, marttyyrikuolemaan asti, Dietrich Bonhoeffer oivaltaa rikkaan nuorukaisen perusongelman sanoessaan: ”Hän osoittaa kysymyksensä hyvälle opettajalle. Hän tahtoo saada tähän kysymykseen hyvän mestarin, suuren opettajan mielipiteen, neuvon, tuomion… Kysymys iankaikkisesta elämästä on nuorukaiselle kysymys, josta hän toivoo saavansa keskustella ja väitellä hyvän opettajan kanssa. … Hän tahtoi puhua hyvän rabbin kanssa… mutta nyt hän saa kuulla, ettei hän kysymyksineen seisokaan hyvän opettajan edessä, vaan itse Jumalan edessä.”

Jeesus panee hänet ensin testiin lain toisella taululla eli lähimmäissuhteita koskevilla käskyillä.

Matt 19, 17-20: -(Jeesus sanoi hänelle) Jos tahdot päästä elämään sisälle, niin pidä käskyt."

18. Hän sanoi hänelle: "Mitkä?" Jeesus sanoi: "Nämä: 'Älä tapa', 'Älä tee huorin', 'Älä varasta', 'Älä sano väärää todistusta',

19. 'Kunnioita isääsi ja äitiäsi', ja: 'Rakasta lähimmäistäsi niinkuin itseäsi'."

20. Nuorukainen sanoi hänelle: "Kaikkia niitä minä olen noudattanut; mitä minulta vielä puuttuu?

Jeesus ei ota häntä kiinni vielä näistä lähimmäissuhteita koskevista käskyistä, vaan haluaa viedä hänet ytimeen.  Hän sanoo:

Matt 19,21-22:  -Jos tahdot olla täydellinen, niin mene, myy, mitä sinulla on, ja anna köyhille, niin sinulla on oleva aarre taivaissa; ja tule ja seuraa minua."

22. Mutta kun nuorukainen kuuli tämän sanan, meni hän pois murheellisena, sillä hänellä oli paljon omaisuutta.

Tultiin ensimmäiseen laintauluun eli ihmisen jumalasuhteeseen.  Jeesuksella on aivan nerokas vaaka rikkaan nuorukaisen sydämelle. Tämä joutuu ajattelemaan: ”Mitä – myydä kaikki, mitä minulla on. Mutta sitähän on paljon. Ja siitähän en kyllä luovu.” Niin hänelle itselleenkin paljastuu, että hänellä on elämässään suuri epäjumala, omaisuus, mammona. Ja tuo epäjumala hallitsee häntä, ja pitää poissa elämän tieltä. Ei Jumala olekaan ensimmäinen niin kuin pitäisi ja hän ehkä tuohon asti oli kuvitellut. Hän lähtee murheellisena pois. Näin hän antaa epäjumalan valita itsensä. Sen vetovoima on suurempi kuin Jeesuksen.

Niin rikkaan nuorukaisen näytös ja  huippusuoritus valuu hukkaan. Hänessä on este totuudelle. Pyhä Jumala etsii paikkaa itselleen, mutta löytää valtaistuimeltaan kuolleen jumalan.

Usko minua, jos elämästämme puuttuu Kristus, kaikki on lopulta huonosti. Suorastaan päin helvettiä.

V  Ystäväni, virolainen sielunhoitaja sai kutsun perheen isän luo, jolla oli sielunhätä. Vanha herra oli koko elämänsä ollut johtotehtävissä. Ahkeran työn ja tarmokkuuden kautta hän oli kerännyt itselleen  merkittävän varallisuuden. Mies oli kuulunut kommunistiseen puolueeseen ja oli omaisten mukaan täysi ateisti.


Letkuja, happinaamari ja säikähtäneen näköinen pitkä vanha mies, kahlittuna

vuoteeseen ja letkuihin. Sielunhoitaja kertoi hänelle Taivaan Isästä, jonka lapsia kaikki saamme olla Jeesuksen tähden. Hän kuunteli tarkkaavaisesti ja sai vielä kuulla, että nyt on aika päästää irti ja antaa kaikki anteeksi. Kerättyä omaisuutta ei voi ottaa mukaan tuonpuoleiseen. Sitten sielunhoitaja maalasi hänen silmiensä eteen kuvan hänestä itsestään pienenä poikana, joka on tyhmyyttään kiivennyt liian korkeaan puuhun eikä jaksa enää sieltä omin avuin alas. Puun alla seisoo isä (joka tässä tapauksessa on Taivaan Isä) ja joka sanoo pienelle miehelle: „Hyppää minun käsivarsilleni!“

Sielunhoitaja rukoili ja hän hyppäsi, lapsenomaisesti uskoen evankeliumin. Parin päivän kuluttua tytär soitti ja kysyi: ”Mitä olet tehnyt isälleni?” Isä oli saanut jättää pois kaikki letkunsa. Hän nousi ylös ja eli terveenä vielä puoli vuotta ja sitten yhden päivälevon aikana, lähes 90-vuotiaana, terveenä ja iloisena, nukahti ikiuneen.

Ystäväni oli vieraillut hänen luonaan vielä kerran ennen kuolemaa, ja nähnyt silloin terhakkaan vanhan herran, joka iski hänelle silmää ja kysyi: „Hyppäämmekö?!“ Ja he hyppäsivät. Tietenkin sinne – Taivaan Isän käsivarsille. Armon varassa hän oli valmis viimeiseenkin hyppyyn.

Rakas ystävä, miten on laitasi tänä iltana? Hyppäämmekö?

pos-sro1-right
  •  
  • Tykkää meistä Facebookissa!