pos-sro2-top4
pos-sro2-top5

Heiskanen Pekka

rovasti, entinen julistusjohtaja
p. 0400 817 889
pekka.heiskanen@sro.fi

Pekka Heiskanen kutsuu sinut mukaan työhönsä!

Olen Suomen Raamattuopiston julistusjohtaja. Se merkitsee kulkemista seurakunnissa julistamassa ja opettamassa Sanaa. Erityisen tärkeää tehtävässäni on myöskin hoitaa ja varustaa monia vakinaisia ja vapaaehtoisia työntekijöitämme omalla paikallaan toivon Sanan viejinä. Koen, että paikkani on juuri tällaisessa työssä.

Tulin Raamattuopistolle vuonna 1989 oltuani 15 vuotta seurakuntatyössä, viimeksi Viekijärven kirkkoherrana. Aloitin Avoimen Raamattukoulun opettajana ja apulaisrehtorina siirtyen vuoden jälkeen julistustoiminnan aluejohtajan tehtäviin Itä-Suomeen.

Koen mielenkiintoisena nykyisen tehtäväni julistusjohtajana. Saan katsella asioita valtakunnallisesta näkökulmasta. Tekeehän Raamattuopisto työtään yli puolessa suomenkielisistä seurakunnista ja sen lisäksi rajojen ulkopuolella. Kaksi kolmasosaa sen toiminnasta tapahtuu vapaaehtoisten kautta. Tähän kasvavaan näkyyn elämän liikkeestä kutsun sinut mukaan!

Raamattuopiston talous on suurelta osin sen ystävien rukousten ja kannatuksen varassa. Toivon, että liityt kannatusrenkaaseeni. Teet sen helposti: täytä vain alla oleva ilmoittautumiskortti ja pistä se postiin jo tänään. Näin ilmaistu tuki ja rukous ovat koko työn perusta.

Kiitos mukanaolosta!

Haluan liittyä Pekan lähettäjäksi

 

Nimi 
Lähiosoite 
Postitoimipaikka 
Sähköpostiosoite 
Puhelin 

pos-sro2-right
  •  
  • Tykkää meistä Facebookissa!