Jari Nordman

Tervetuloa tekemään työtä yhdessä Jarin kanssa!

Hei, olen Jari Nordman, rovasti ja Suomen Raamattuopiston Kymenlaakson ja Päijät-Hämeen aluejohtaja. Asun vaimoni Kristiinan kanssa Iitin Kausalassa. Meillä on kaksi aikuista poikaa ja viisi lastenlasta. Minut on vihitty papiksi 1981 (Mikkeli). Olen toiminut pappina eri seurakunnissa sekä puolustusvoimissa. 1980-90 -luvulla olin perheeni kanssa kaksi työkautta (7,5 vuotta) lähetystyössä Japanissa. Kansainvälistä kokemusta sain myös Kosovosta, jossa palvelin yhden vuoden (2004-05) rauhanturvapappina.

Tätä tarjoan seurakuntiin

Teen mielelläni yhteistyötä seurakuntien kanssa. Voimme räätälöidä seurakuntaasi sopivia tilaisuuksia. Tässä muutamia ehdotuksia: seurakuntapäivä tai -tapahtuma, joka voisi sisältää esimerkiksi jumalanpalvelussaarnan, päivätilaisuuden, raamattuopetuksen ja/tai iltatilaisuuden. Pidän myös raamattuluentosarjoja mm. seuraavista aiheista: Raamatun henkilöt, Isä meidän -rukous, Uskontunnustus, Jeesuksen seitsemän sanaa ristillä, Eläimiä Raamatun pelastushistoriassa sekä Kristinopin kertausharjoitukset.  Voimme sopia myös Matka halki Raamatun (MHR) -viikonlopun järjestämisestä, jossa olen mukana jonkun toisen opettajan kanssa. Vierailen mielelläni myös lähetyspiireissä, koti- ja pihaseuroissa sekä aviopari- ja miestapahtumissa. Tarvittaessa kitara kulkee mukanani. Kustannukset sovitaan tapauskohtaisesti.
Ota rohkeasti yhteyttä! Yhdessä saamme enemmän aikaan, Jumalan avulla.

Liity lähettäjäkseni

Raamattuopiston talous on suurelta osin sen ystävien rukousten ja vapaaehtoisen kannatuksen varassa. Olisi hienoa, jos liittyisit kannatusrenkaaseeni. Teet sen helposti: täytät vain alla olevat tiedot ja painat Liity Jarin lähettäjäksi– nappia. Näin ilmaistu tuki ja rukous ovat koko työn perusta.

Haluan liittyä Jarin lähettäjäksi

    Toivon saavani Jarin lähettäjäkirjeet:
    sähköpostilla

    Minulle saa lähettää tietoja Suomen Raamattuopiston toiminnasta ja tapahtumista.
    Kyllä