pos-sro2-top4

Hyvän äärellä - Naistenpäivät
13.–15.4.2018

"Ihanne ja todellisuus"

Hyväksynkö tunteeni? Hyväksynkö itseni? Miltän näytän toisten silmissä? Rakastaako Jumala minua? Naisiin kohdistuu monenlaisia paineita. Ihannekuva ja todellisuus ovat usein kaukana toisistaan. Etenkin some-maailma tuntuu vaativat vain onnistumisia ja myönteisiä asioita. On kuitenkin eräs taho, joka näkee meidät omana itsenämme, koska on luonut meidät. Jumala tietää onnistumisemme, mutta myös heikkoutemme ja virheemme, ja silti rakastaa meitä. Olemme ja saamme olla epätäydellisiä.

Naistenpäivillä saamme rakentua Jumalan hoitavasta Sanasta, mielenkiintoisista aiheista ja hyvää tekevästä ilmapiiristä. Perjantai-illan teemana on Tunteet pelissä, lauantaipäivän Hyväksytäänkö minut? ja sunnuntain Jumalan silmien alla.

Lämpimästi tervetuloa hyvän äärelle,
Anne Pohtamo-Hietanen, naistyön koordinaattori, Raamattuopisto.

pos-sro2-right

Perjantai-illasta lauantaihin klo 18 asti on myyjäiset ja lisäksi lauantaina päivällä on kirpputori avoinna klo 12-15. Kirja- ja levymyynti. Mahdollisuus sielunhoitoon.


HINNAT

Koko ajan kurssimaksu on 29 €, ja pelkkä lauantain kurssimaksu on 19€.

Kurssimaksulla katetaan mm. opetuspalkkioita ja puhujien matkakorvauksia sekä muita järjestelykustannuksia. Opiskelija-alennus -25%.


TÄYSIHOITO henkilöltä koko viikonlopun ajalta (opiskelija-alennus -25%):

Ystävien talossa (huoneissa wc ja suihku)
- kahden hengen huoneessa 120 €
- yhden hengen huoneessa 170 €

Vanhassa asuntolassa (wc ja suihku käytävän varrella)
- kahden / kolmen hengen huoneessa 110 €
- yhden hengen huoneessa 150 €
- neljän hengen huoneessa 89 €


RUOKALIPPUJA myydään erikseen muualla majoittuville.


ILMOITTAUTUMINEN

Ilmoittautumine 5.4.2018 mennessä yllä olevan linkin kautta tai puhelimitse p. 09 512 3910.

  •  
  • Tykkää meistä Facebookissa!