pos-sro2-top4
pos-sro2-top5



Petri Kortelahti on 47-vuotias pastori ja Raamatun opettaja. Hän siirtyi Raamattuopiston julistustyön johtoon Diakonialaitos Lahden diakoniajohtajan tehtävästä huhtikuussa 2017, kun nykyinen julistusjohtaja Pekka Heiskanen siirtyi eläkkeelle. Petri Kortelahti kokee uuden työnsä olevan kutsumus ja palvelutehtävä.

Ystäväviesti 2 2017 haastatteli vastavalittua julistustyön johtajaa Petri Kortelahtea.

 

Sinut on valittu julistustyön johtajaksi Suomen Raamattuopistolle. Mikä erityisesti innosti hakemaan tähän tehtävään?

Olen omassa elämässäni saanut kokea monin tavoin hyvän Jumalan johdatusta ja Hänen armahtavaa laupeuttaan. Hän tahtoo tänäänkin nostaa, kantaa ja pelastaa – ja tästä Jumalan suunnattomasta, aivan jokaiseen kohdistuvasta armotahdosta tahdon puolestani kertoa muillekin.

Se on minun sydämeni syvin kutsumus. Ilman tätä ulottuvuutta kaikki työ ja tekeminen tuntuu jotenkin turhanpäiväiseltä ja valjulta.

Kutsumukselleen tulee olla uskollinen ja kun huomasin sitten tällaisen paikan olevan Suomen Raamattuopistolla auki, pistin paperit vetämään. Ja samalla rukouksen, että Taivaallinen Isä avaisi tai sulkisi oven, oman suunnitelmansa mukaisesti.

 

Millaisia ajankohtaisia haasteita näet tulevassa työssäsi?

Joku tuumasi valinnastani kuultuaan, että hänen käsittääkseen Raamattuopistolla on hyvät mahdollisuudet koota siitä hämmennyksen vallassa olevaa ja hajalleen lyötyä Jumalan kansaa, joka haluaa kaiken myllerryksen keskellä pysyä sekä Jumalan Sanassa että seurakuntayhteydessä. Varmaankin on juuri näin.

Mutta myös uusia – ja erityisesti nuoria – meidän täytyy tavoittaa, jatkuvasti. Vielä on päivä ja vielä me voimme tehdä työtä. Esirukouksia pyydän kuitenkin tällä kohtaa, hyvin nöyränä, kun tajuan, että minulle on nyt avautunut ovi suureen työhön. Toivon, että se muodostuu kaikin puolin hedelmälliseksi.

 

Millainen on hengellinen taustasi?

Olen paljasjalkainen Lahden Joutjärven seurakunnan kasvatti – siellä aikoinaan Jumalan armolapseksi kastettu, siellä tuhlaajapojan retkien jälkeen rippikoulussa jälleen uskoon tullut ja siellä – ”jovilaisen” nuorisoherätyksen keskellä – hyvää opetusta saanut ja vastuunkantoon jo nuoresta oppinut.

Olen saanut palvella sittemmin pappina, paitsi Jovilla, myös muissa seurakunnissa, ennen siirtymistäni Lahden Diakonialaitokseen eli Dilaan vuonna 2007. Itse katson edustavani laajasti luterilaista herätyskristillisyyttä.

Näkemykseni mukaan on aivan oleellista, uskotaanko Vapahtajaan henkilökohtaisesti vaiko ei. Käytännössä kyse on siitä, otetaanko Raamattu tosissaan. Mutta toisaalta myös sakramentit on otettava vakavasti. Jo kasteessa saadaan kaikki, vaikka valitettavan moni pistää sitten kyllä myös ”kaiken menemään”.

Mutta: armopöydässä meitä jaksetaan vieläkin odottaa - ja ”Riemu on suuri taivaassa, tuhlaajalasten kotona, aina kun syntinen kääntyy.” (Vk. 434:1)

 

Millaisia toimintamalleja haluaisit tuoda edeltävästä työpaikastasi mukanasi Raamattuopistolle?

Dilassa olen puhunut paljon siitä, että arjen kohtaamisissa ihmisten ruumiilliset, henkiset ja hengelliset tarpeet tulee ottaa kaikki vakavasti, sosiaalisia suhteita unohtamatta. Jos miksaan tässä vähän Tiililää ja Tuomenoksaa, niin voisin lausua: On sittenkin laiha lohtu, jos vatsa on täynnä, mutta sydän on tyhjä – mutta toisaalta rakkaudettoman kristillisyyden kylmistä huoneista ei kuulu äskensyntyneiden itku.

Arvostan siis kokonaisvaltaisuutta tai balanssia – niin kuin uskonkappaleidenkin välillä tulee vallita terve tasapaino. On olemassa sellainenkin vaara, että painotamme yksilöinä ja organisaatioina yksipuolisesti joko uskoa tai rakkautta – mutta nehän kuuluvat yhteen niin kuin linnulle siivet.

 

Suomen Raamattuopistolla on kymmenkunta alueorganisaation luotsaajaa eri puolilla Suomea. Miten eri puolilla Suomea toimivien ihmisten johtaminen käytännössä onnistuu?

Kun ajattelen Raamattuopiston työkentän laajuutta, aavistelen, että paljon täytyy varmaankin laskea osaavien ihmisten itseohjautuvuuden varaan. Mutta sillä ymmärryksellä, mikä minulla nyt on, sanoisin: itseohjautuvuuden ei tule antaa kuitenkaan vääristyä yksinohjautuvuudeksi. Me tarvitsemme toinen toisiamme. Tahdon omasta puolestani olla rakentamassa alusta saakka luottamuksellisia suhteita.

Onneksi nykyaika tarjoaa keinoja pitää yhteyttä vaikka virtuaalisesti. Toisaalta mikään ei varmaan korvaa edelleenkään yhteen tulemisia; niitäkin täytyy olla. Työn jatkuva yhdessä kehittäminen on myös tätä päivää, tahdoimme taikka emme, koska toimintaympäristön murros on juuri niin raju kuin se on.

Paras asiantuntemus eri alueilla vastaan tulevista kehittämistarpeista ja -ideoista löytyy kokemukseni mukaan aina kyllä kentältä; luulenpa pääseväni näissä nytkin huomattavasti itseäni parempaan seuraan.

Toki tiedän, että meidät on kutsuttu taistelemaan sen uskon puolesta, joka pyhille on kertakaikkisesti annettu, mutta työn metodiikkaa ja strategiaa on syytä aina hioa – vähän kuten kalastajakin paikkaa ja huoltaa jatkuvasti verkkojaan ja pohtii samalla apajia.

 

Olet ollut pitkään esimies. Miten kiteyttäisit keskeiset ajatuksesi johtamisesta?

Kristuksen kirkko on organisaatiokaaviona kärjellään seisova kolmio. Alimpana on Kristus, meidän Herramme, jonka varassa kaikki lepää. Ja sitten tulemme me, tavalliset, syntiset ihmiset, omine tehtävinemme, virkoinemme ja armolahjoinemme. Ja mekin ”nurinkurisessa” järjestyksessä: joka meistä tahtoo jotakin olla, olkoon toisten palvelija.

Eli asetan omat panokseni tietoisesti palvelevaan johtajuuteen. Tarkoituksenani on mahdollistaa se, että johdettavakseni annetut voisivat toimia omissa, arvokkaissa tehtävissään iloisin ja vapain sydämin. Se edellyttää, että organisaation perusrakenteet pidetään jatkossakin kunnossa. Kukaan ei voi yksinään myöskään mitään, vaan tarvitaan tiimipeliä; että ei siis syötellä toisillemme (lätkätermein ilmaistuna) kiekkoa ”luistimiin”, vaan mieluummin tarjotaan vetopaikan tullen aina kaverille ”suoraan lapaan.”

Myös työhön motivoiminen on tärkeä osa johtamista: joka tahtoo, keksii kyllä keinot, mutta joka ei tahdo, keksii kyllä selitykset. Ja edelleen: johtamiseen liittyy palaute; sen saaminen ja antaminen. Eiköhän näillä ainakin alkuun pääse?

 

Suomen Raamattuopistolla on laaja ystäväpiiri, ja monet toimivat myös julistustoiminnan vapaaehtoisina. Mikä vapaaehtoistoiminnassa on tärkeää?

Ystävien tuki on elintärkeää kaikissa muodoissaan: rukouksena, rohkaisuna, antamisena, tekemisenä, julistamisena, oman kodin ovien avaamisena ja niin edelleen. Tältäkin osin olen tulossa itse nöyrästi vasta alalauteille oppimaan; perehdytys on edessä päin.

Vapaaehtoisten aina vain laajemman toiminnan näen kyllä sinänsä erittäin tärkeänä: siinä meillä on todellinen voimavara. Voi olla jopa niin, että jonkun tietyn ihmisen luokse vain juuri tietyllä vapaaehtoisella on ylipäätään pääsy. Kuinka suloiset ovatkaan silloin ilosanoman tuojan askeleet, kun hän saa ne Jumalan juoksupoikana tai -tyttönä ottaa!

Itseäni joskus tosin vähän harmittaa se, millaisena vapaaehtoisuus toisinaan joskus näyttäytyy. Siinä on joskus, anteeksi vain, vähän infantilisoiva sävy, josta minä en pidä. Monilahjakkaat eri alojen ammattilaiset saattavat tulla riemulla mukaan – vapaaehtoisuushan on nyt joka puolella ”in” - mutta sitten heidät ohjataankin ehkä kantamaan varsin vaatimattomia vastuita. Raamattuopistolla vapaaehtoiset palvelevat ymmärtääkseni kuitenkin hyvin monipuolisesti ja se on juuri oikein!

Ajattelen, että meidän tulisi aina vain vahvemmin pyrkiäkin kartoittamaan ihmisten Jumalalta saamia moninaisia lahjoja ja kertynyttä elämänkokemusta ja osaamista ja antaa mahdollisuuksien mukaan tilaa palvella juuri siinä, missä kukin on parhaimmillaan. Ja toki vapaaehtoiset ansaitsevat myös sen, että heistä ja heidän jaksamisestaan pidetään hyvää huolta!

 

Millainen perhe sinulla on?

Puolisona minulla on nuoruuteni vaimo, Luojan design-tuote nimeltä Liisa ja lisäksi meillä on kaksi jo aikuista lasta, tytär ja poika. Ja heistä kaikista olen kovasti iloinen.

 

Mitä teet vapaa-ajallasi?

Kirkon Pappismatrikkelissa lukee, että harrastan tenoraalista laulutaidetta ja se on yhä totta. Olen opiskellut klassista yksinlaulua melko pitkään: ensin yksityisesti, sitten Pitäjänmäen musiikkiopistossa ja viime vuosina Lahden Konservatoriossa. Mahtaisikohan uusi työ tarjota mahdollisuuksia käyttää tätä lahjaa? Ainakin se edellyttäisi säestäjän löytämistä.

 

Mikä kohta Raamatussa sinua erityisesti puhuttelee juuri tällä hetkellä?

”Ruoki minun lampaitani.”

pos-sro2-right
  •  
  • Tykkää meistä Facebookissa!