VIP - Hengelliset syventymispäivät

15.–21.8.2022

Sinä olet VIP!

Tämänvuotisten Hengellisten syventymispäivien otsikko on VIP. Kaikki tiedämme nämä VIP-henkilöt. Heitä kuljetetaan isoissa mustissa autoissa, he kävelevät Oscar-gaaloihin ja valtionpäämiesten tapaamisiin punaisella matolla salamavalojen välkkeessä. Heille aukeavat ovet, joista tavalliset tallaajat vain unelmoivat.

Haluamme otsikolla muistuttaa, että Jumalan valtakunnassa kaikki on toisin. Maria muistuttaa ylistysvirressään: ”Voimallinen on tehnyt minulle suuria tekoja. Hänen nimensä on pyhä, polvesta polveen hän osoittaa laupeutensa niille, jotka häntä pelkäävät. Hänen kätensä on tehnyt mahtavia tekoja, hän on lyönyt hajalle ne, joilla on ylpeät ajatukset sydämessään. Hän on syössyt vallanpitäjät istuimiltaan ja korottanut alhaiset.” (Luuk. 1:49–52)

Jumalalle juuri sinä olet VIP. Hänelle olet hyvin tärkeä henkilö. Hän on avannut sinulle valtakuntansa ovet, ja sinä saat kulkea Jeesuksen veren punaista mattoa sisälle taivaan valtakuntaan. Siellä olet VIP iankaikkisesti.

Olet myös meille VIP. Toivomme näkevämme sinut Hengellisillä syventymispäivillä elokuussa. Sydämellisesti tervetuloa Kauniaisiin silloin hengellisten puheiden, laulujen ja rukouksen täyttämään tapahtumaan. Tule tapaamaan vanhoja ystäviä tai löytämään aivan uusia. Olet kutsuttu.

Vielä otsikkomme muistuttaa, että Jeesuksesta on kyse. Hän on VIP. Oikeastaan hän on kaikkein tärkein henkilö. Hänen rakkautensa ja ristinuhrinsa tähden sinäkin saat olla Jumalan lapsi. Tervetuloa kuulemaan hänestä ja hänen valtakunnastaan. Juuri sinä olet tervetullut!

Lauri Vartiainen
toiminnanjohtaja
Suomen Raamattuopiston Säätiö

Tutustu ohjelmaan tästä!