Ahdistuksen kohtaaminen

10.–12.2.2023

Ahdistuksen kanssa kamppailee moni suomalainen. Ahdistus kaventaa elämänpiiriä. Ahdistunut kokee olevansa yksin ja Jumalankin hylkäämä. Ahdistus herättää haastavia tunteita ja aihetta välttelisi mieluummin kuin sen kohtaisi.
Raamatun ihmisille ahdistus on yllättävän tuttu kokemus. Raamattu onkin oivallinen oppikirja ahdistuksen oireista, sen taustan ymmärtämisestä, Jumalan läsnäolosta ahdistuksessa ja ahdistuksesta toipumisesta.
Ahdistuksen kohtaaminen ja läpikäyminen voi avata ihmiselle terveemmän ja tasapainoisemman pohjan elämälle. Viikonlopussa saamme ymmärrystä sekä omaan ahdistukseen että opimme taitoja ahdistuksen käsittelyyn ja ahdistuneen rinnalla kulkemiseen. Käsittelemme myös unettomuuden, kiireen ja stressin vaikutusta ahdistukseen, ja sitä, miten niitä hoitamalla ahdistuskin voi helpottaa.

Viikonloppu on tarkoitettu henkilökohtaisesta työskentelystä kiinnostuneille ja sielunhoitotyötä tekeville. Osallistuminen edellyttää kokoaikaista mukanaoloa.

Viikonlopun luennot ja alustukset pitää Perussanoman toimitusjohtaja Jouni Lallukka. Keskustelua, yksilötyöskentelyä ja harjoituksia ohjaa psykoterapeutti Saara Kinnunen.

Jouni Lallukka on kirjoittanut aihetta käsittelevät kirjat Ahdistus, epäuskoa vai osa elämää, Perussanoma Oy,
Miten saisin nukutuksi, Kuva ja Sana ja Mihin sinulla on kiire? Kuva ja Sana
Saara Kinnunen on psykoterapeutti ja sielunhoidon kouluttaja ja on toiminut perheneuvojana Vaasan seurakuntayhtymän perheasian neuvottelukeskuksessa.

Työskentelytapoina viikonlopussa alustukset, henkilökohtainen ja yhteisöllinen työskentely sekä rukous.
Mahdollisuus vertaistukeen, sielunhoitoon ja esirukoukseen.

Hintatiedot

Täyshoitopaketti sisältää majoituksen ja ruokailut.

Rantahotellissa 2hh 137€/hlö
Rantahotellissa 1hh 170€/hlö
Rantahotelli saunalla 157€/ hlö
Saunamökissä 2hh 157€/hlö
Ranta- ja takkamökki 2hh 127 €/hlö
Rantamökissä 1hh 157€

Vuokatinrannan toimistosta on mahdollista kysyä perhemajoitus- tai yhteismajoitushintoja.

Lisäpalvelut:
Liinavaatteet 12€/henkilö (sis. pussi- ja aluslakanan, tyynyliinan, kylpy- ja käsipyyhkeen).
Voit tulla myös omin liinavaattein.

Ilmoittautuminen puhelimitse tai sähköpostitse Vuokatinrantaan

Ilmoittautumisen yhteydessä, kerrothan seuraavat asiat: nimi, osoite, puhelin numero, syntymä aika, ruoka-aine allergiat, majoitustoive ja omat/ vuokra - liinavaatesetti.

Lisätiedot

Vuokatinrannan toimisto klo 9-14 p. 08 619470 tai info@vuokatinranta.fi

Kurssimaksu

Kurssimaksu 80€/hlö.

Kurssimaksulla katetaan kansanopistokurssien opetuspalkkioita ja puhujien matkakorvauksia sekä muita järjestelykustannuksia.

Perjantai 10.2.

15.00Tervetuloa Vuokatinrantaan!
Majoittuminen
Jouni Lallukka, Saara Kinnunen
17.00Päivällinen
18.00Mistä ahdistus tulee?
-tutkitaan Raamatun ahdistuneita ja kysellään miten he keskustelevat tämän päivän ahdistuksen kanssa
Jouni Lallukka, Saara Kinnunen
20.30Iltapala

Lauantai 11.2.

8.00Aamupala
9.00Aamuhartaus sekä Uskova ja ahdistus
-voiko uskova ahdistua?
-tasapainoton usko ahdistuksen taustalla

Jouni Lallukka, Saara Kinnunen
11.30Lounas
13.00Unettomuus ja ahdistus – kumpi on syy ja kumpi seuraus?
Jouni Lallukka, Saara Kinnunen
14.30Kahvi
15.00Stressi ja kiire hallintaan ahdistuksen helpottamiseksi
Jouni Lallukka, Saara Kinnunen
16.30Päivällinen
18.00Kuinka kohtaan ahdistuksen?
- tienviittoja ja selviytymistarinoita
Jouni Lallukka, Saara Kinnunen
20.00Iltapala ja saunat

Sunnuntai 12.2.

8.00Aamupala
9.00Aamuhartaus sekä Kuinka Jumala kohtaa ahdistuneen?
Jouni Lallukka, Saara Kinnunen
11.00Kauniaisten Raamattuopistolta striimattu Jumalanpalvelus
Saara Kinnunen
12.00Lounas
12.45Kuinka kohtaan ahdistuneen rinnalla kulkijana?
Jouni Lallukka, Saara Kinnunen
13.30Päätöskahvi