Sana Soi: Jukka Leppilampi

Tiistaina 1.9.2026 klo 18:30

Sana Soin syyskauden avauksessa musisoi gospelkonkari Jukka Leppilampi. Leppilampi on toiminut aktiivisena artistina neljällä vuosikymmenellä, ja on tarjonnut armon, lohdutuksen ja toivon näköaloja lukuisten ihmisten elämään.

Ylivieskasta kotoisin oleva Jukka Leppilampi soitti mm. Tabula Rasa -progeyhtyeessä Heikki Silvennoisen kanssa, mutta alkoi uskoontulon myötä tehdä omaa musiikkia. 1980-luvun jälkeen hän antautui lähes täysin soolouralle. Leppilampi on pysynyt tunnustuksellisena artistina, mutta on säveltänyt paljon muutakin, esimerkiksi televisio- ja dokumenttielokuvien musiikkeja. Säveltäjänä ja sanoittajana Leppilampi on toiminut oman soolotuotantonsa lisäksi myös muille artisteille.

Jukka Leppilampi on luonut mittavan uran erityisesti hengellisen musiikin parissa. Tunnustuksena työstään hän on saanut Golden Gospel -palkinnon sekä Kirkon kulttuuripalkinnon vuonna 2023. Lisäksi Leppilammelle myönnettiin taiteilijaeläke vuonna 2020.

Sana Soi -illan puhujavieraana on Raamattuopiston julistustyön johtaja Petri Kortelahti, ja juontajana toimii Nuorten Raamatun peruskurssin vastaava opettaja Hanna-Maria Orava-Niskala.

Tule mukaan!

(Kuva: Jani Laukkanen)

----------------------------------------------------------------

Sana Soi on kerran kuukaudessa järjestettävä lämminhenkinen ja musiikintäyteinen ilta. Mukana on musiikki- ja puhujavieraan lisäksi yhteislaulua Sana Soi -housebandin johdolla, rukousta ja teejatkot. Myös kirjamyynti palvelee. Iltoihin on vapaa pääsy.

Tapahtumassa mukana mm.

henkilokuva
henkilokuva
No Image Available
henkilokuva
henkilokuva

Osoite

Suomen Raamattuopisto
Helsingintie 10, 02700 Kauniainen