Viisauden lähteellä – Genesiksen kertomusten ytimessä

28.–30.1.2022

Erkki Jokinen

Mitä Genesiksen (1. Mooseksen kirjan) suuret kertomukset puhuvat meidän aikamme ihmisille. Kuunnellaan tässä viikonlopussa kertomusten omaa viestiä. Genesiksen 11 ensimmäisen luvun kuvat Jumalasta ja ihmisestä ovat voimakkaita, selviä ja kirkkaita – kauhistaviakin, mutta eivät koskaan vailla toivoa.

Genesiksen alku on elävä, ajankohtainen herätyssaarna ihmiselle, joka haluaisi rakastaa, mutta ajautuu yhä uudestaan vihan aaltoihin. Nämä kertomukset kuuluvat paastonaikaan, matkalla pääsiäiseen, sillä Genesiksestä Golgatalle kulkee puhutteleva polku, kivinen ja ristin muotoinen, mutta täynnä Jumalan rakkautta ihmiseen, joka ei kykene korjaamaan jälkiään.

Käärme ihanassa puutarhassa, Kainin hirmuteko heti ihmiskunnan toisessa sukupolvessa, Nooan päivien pimeneminen ja kuin uusi luominen tuohon aaltojen jälkeen sekä Baabelin tornin varjo, joka levittäytyy edelleen meidän yllemme; näitä kertomuksia me nyt tarvitsemme kysellessämme, onko ihmisellä ja ihmiskunnalla toivoa. Toivo, joka meille avautuu, ei ole helppoa, ei kevyttä, ei neonvaloilla valaistua; se nousee alhaalta ja pimeästä, mutta kurottuu sellaista valoa kohti, jota mikään ihmisen teko ei voi sammuttaa.

Hinnat

Kurssimaksu on 46 €. Opiskelija-alennus -10%.

Kurssimaksulla katetaan mm. opetuspalkkioita ja puhujien matkakorvauksia sekä muita järjestelykustannuksia.

Täysihoito (sis. majoituksen ja ruokailut)

Ystävien talossa (huoneissa wc ja suihku)
- kahden hengen huoneessa 120 €
- yhden hengen huoneessa 170 €

Vanhassa asuntolassa (wc ja suihku käytävän varrella)
- kahden hengen huoneessa 110 €
- yhden hengen huoneessa 150 €

Ateriapaketti muualla majoittuville 38 € (ei sisällä aamiaisia eikä iltapaloja)

Ilmoittautuminen

Ilmoittautuminen 20.1.2022 mennessä sivun yläosasta löytyvän linkin kautta tai puhelimitse vastaanottoon arkisin klo 9-14 p. 09 512 3910.

PERUUTUSEHDOT

Kurssilla opettavat mm.

henkilokuva

Perjantai 28.1.

16.30Kurssille ilmoittautuminen ja päivällinen
17.15Tervetulosanat ja johdanto, millainen kirja Genesis on
Erkki Jokinen
17.30Genesiksen viisauden kuunteleminen oman maailmamme kysymyksissä
Erkki Jokinen
19.00Kaaoksesta järjestykseen – elämän edellytykset (Gen.1-2)
Erkki Jokinen
20.30Iltapala majoittuville

Lauantai 29.1.

8.00Aamupala majoittuville
8.45Aamuhartaus
9.00Hyvä, kaunis alku ja ihmisen varjo (Gen.3)
Erkki Jokinen
10.30Veljet – vieraat toisilleen (Gen.4)
Erkki Jokinen
12.00Lounas
13.00Tuhon ja toivon kertomus (Gen.6-8)
Erkki Jokinen
14.30Kahvi
15.00Jumalan luoma järjestys ja ihmisen luoma kaaos (Gen.11)
Erkki Jokinen
16.30Päivällinen
18.00Suurten kertomusten opissa – ilta keskustellen, rukoillen ja yhdessä laulaen
Erkki Jokinen
19.30Iltahartaus sekä iltapala ja saunat majoittuville

Sunnuntai 30.1.

8.00Aamupala majoittuville
9.00Genesis ja Golgata – ristiinnaulittu ihmisyys ja meidän toivomme
Erkki Jokinen
11.00Jumalanpalvelus
12.30Lounas ja kahvi
Kiitos ja hyvää kotimatkaa!