pos-sro2-top4
pos-sro2-top5

Lähes kaikki juhla- ja seminaaripuheet äänitetään. Niitä voi ostaa Syventymispäivien aikana kirjamyyntipisteistä tai tilata tapahtuman jälkeen Perussanomasta. Hinta 6 €.
Verkkokauppa www.perussanoma.fi
Sähköpostitilaukset Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.
Puhelintilaukset p. 09 5123 9120

 

Suomen Raamattuopiston Säätiön toiminnanjohtaja Lauri Vartiaisen linjapuhe Hengellisillä syventymispäivillä 25. elokuuta 2018.


LUPAUS
Arvoisa piispa, hyvät ystävät täällä telttakankaan alla, kuulijat radioidenne ääressä.


Historiamme paaluttaminen
Hengelliset syventymispäivät, joita vietämme, ovat monessa mielessä historialliset. Suomen Raamattuopisto avasi ovensa täällä Kauniaisissa 73 vuotta sitten, mutta hengellisiä syventymispäiviä on vietetty vielä paljon pidempään. Nämä ovat järjestyksessä 95. syventymispäivät. Silti tämä on ensimmäinen kerta, kun olemme koolla Kauniaisissa! Hengelliset syventymispäivät käynnistyivät 1930-luvulla Urho Muroman ja hänen työtovereittensa toimesta. Aluksi päivät kiersivät maamme suurempia kaupunkeja, kunnes ne 1940-luvulla vakiintuivat säännöllisesti Helsingissä pidettäväksi tapahtumaksi. Niitä onkin vietetty pääkaupungissamme vuosittain katkeamattomasti vuodesta 1945 lähtien. Olisi pidetty pidempäänkin, mutta Helsingin suurpommitusten vuonna 1944 sota esti suunniteltujen syventymispäivien pitämisen. Eli historian havinaa on siinä, että lähes 75 vuotta kestänyt perinne nyt katkeaa.


Jotakin historiallista on siis kokoontumisessamme tänä viikonloppuna. Olemme muuttaneet temppelistä telttamajaan, käyneet vastakkaiseen suuntaan, kuin mitä Israelin kansa noin kolmetuhatta vuotta sitten. Jotakin historiallista on tietysti siinäkin, että kokoonnumme omalla maalla, liikkeemme keskuspaikassa Kauniaisissa. Ja puitteet eivät tietenkään tee syventymispäiviä, vaan Jumalan oma läsnäolo Pyhän Henkensä kautta. Meidän herätysliikkeemme on aina asettanut sanoman puitteiden yläpuolelle. Ilosanoma Jeesuksesta, meidän pelastajastamme on tärkein. Sitä sanomaa tulee julistaa niin katedraaleissa kuin kodeissakin, kaduilla ja messuhalleissa. Puitteet eivät voi tuoda siihen sanomaan mitään lisää, eivätkä viedä siitä mitään pois. Näin on yhä tänäänkin.


Me olemme sitoutuneet siihen kristilliseen uskoon, jolle kirkko on kerran perustettu. Tunnustamme ne uskontunnustukset, joilla jakamaton kristikunta muinoin tunnusti uskonsa. Vietämme yhdessä ehtoollista Herramme käskyn ja asetuksen mukaan. Elämme niistä löydöistä, joiden varaan uskonpuhdistuksen kirkot aikanaan perustettiin: Jumala puhuu itse Raamatussa, se on ainoa varma perusta, jolla kristillinen usko voi seistä. Ja ainoa varma pelastus on Jeesuksen Kristuksen ristissä. Tämän lahjan saa omistaa uskossa omakseen. Meidät on kaikki kutsuttu viemään hyvää sanomaa kaikille luoduille.


Raamattuopiston talous ja toiminta
Kuten varmasti useimmat teistä tietävät, meillä on takana taloudellisesti raskas aika, olemme joutuneet supistamaan toimintaamme, tuottamaan vähemmän julkaisuja ja keskittymään viimeisen vuoden aikana aika paljon siihen, miten voisimme vähäisemmin kuluin tehdä tämän työmme. Eli hyvin vaikea vuosi on takana. Mutta paljon on myös tässä suhteessa hyvää tapahtunut. Raamattuopiston talous on nyt paljon paremmalla mallilla. Olemme tehneet parhaamme kulujen leikkaamiseksi ja ystävät ovat monin tavoin vastanneet tuen pyyntöömme. Tahdon kiittää teitä sydämellisesti siitä. Kaiken keskellä rukoukset ovat kantaneet koko tätä Raamattuopiston työtä! Rehellisyyden nimissä on kyllä sitten tunnustettava, ettei meidän yhteinen ponnistuksemmekaan olisi tuonut toivottua tulosta, mutta Jumala on tänä keväänä ja kesänä antanut erityisen apunsa virrata runsaana. Heti kun vaikeat toimenpiteet oli tehty tilanteemme korjaamiseksi, alkoivat Jumalan avun sateet, ja voin ilokseni kertoa, että tilanteemme on nyt kovaa vauhtia normalisoitumassa.


Ja lisäksi kaikkien vaikeuksien keskellä on ollut monia ilon aiheita: Raamattuopiston kansanopistolinjoilla oli viime lukuvuonna historiamme isoimmat opiskelijamäärät ja aivan uusia linjoja avautui monen vuoden jälkeen. Jumalanpalvelukset kokoavat kasvavia joukkoja sanankuuloon. On uusia, yksittäisten ystävien mittavan tuen avulla nousseita tiloja, joilla palvella. Raamattuopiston julistava työ avautuu Raamatun opettamisen lisäksi niin etsivään ja evankelioivaan kuin myös diakoniseen, rakkaudella palvelevaan suuntaan. Elämä-lehden levikki on korkealla ja uutissivusto Seurakuntalaisen verkkosivuilla vieraili yli 600 000 eri kävijää viime vuonna. Se on nyt merkittävimpiä kristillisiä medioita maassamme. Perussanoma ryhtyi julkaiseman Antti Laaton laajaa Vanhan testamentin selitysraamattua, joka valmistuessaan hakee vertaansa maamme historiassa. Ja kaiken keskellä olemme saaneet pitää esillä hyvää sanomaa ajassa, joka tarvitsee sitä äärimmäisen kipeästi. Saamme yhdessä tehdä työtä, jolla on valtava merkitys. Jumalalle kiitos siitä.


Lupaus
Teemanamme on tänä vuonna ”Lupaus”. Kuluvan viikonlopun aikana keskitymme täällä enemmän kuulemaan Jumalan lupauksista kuin jakelemaan suuria lupauksia ihmiseltä ihmiselle. Ja sille on hyvä syy. Meidän ihmisten lupaukset ovat yhtä vajaita ja heikkoja ja synninalaisia kuin mitä itsekin olemme. Moni ihminen lupaa paljon aikomatta koskaan lunastaa lupauksiaan. Katteettomat lupaukset ovat heille keino saada välitöntä hyötyä. Ystävällisen ja myötätuntoisen ihmisen on vaikea sanoa ei, ja niin moni lainaa tällaisille petollisille enemmän kuin mitä varaa olisi. Menneiltä ajoilta muistetaan Auervaran kaltaiset huijarit, jotka avioliittolupauksin ja teeskennellyin rakkaudenosoituksin ryöstivät varakkaiden yksinäisten naisten säästöt. Nykyisin internet on täynnä jos millaista petkuttajaa ja onnenonkijaa. Valheellisen identiteetin turvin voi ryöstää ihmisen, jopa ilman että joutuu kohtaamaan häntä koskaan kasvoista kasvoihin.


Totuuden nimissä on sanottava, että vielä paljon enemmän lupauksia annetaan hyvässä aikomuksessa, mutta aikomukseksi jää. Lupausta ei koskaan lunasteta. Se joko unohtuu pian, tai sitten kyky ja halu sen lunastamiseen puuttuvat. Muistan edelleen yhden lainaajan varusmiesajoiltani. Tosi mukava kaveri, mutta oli kyllä vähän sellainen huoleton velikulta. Lainasin hänelle viisikymppiä, vaikka jokin takaraivossa sanoi, että tätä seteliä et ehkä tule enää näkemään. No, viikot kuluivat, eikä lainasta kuulunut mitään, enkä kovin ahkerasti tainnut näissä olosuhteissa edes perään kysellä. Armeija-aika alkoi olla takana. Kun kotiutus oli jo ovella, pyysi tuo viidenkympin vippaaja minut sotilaskotiin eli sotkuun kahville ja munkille. Hän tarjosi munkkikahvit, kiitti lämpimästi lainasta ja maksoi velkansa pyytämättä. Aikaa tapahtumasta on kulunut lähes kolmekymmentä viisi vuotta, ja vieläkin muistan sen. Eikö ole aika ihmeellistä. Monet saamatta jääneet vipit ovat iloisesti unohtuneet. Mutta kun joku tekee sen, mitä lupasi, niin sitä en voi unohtaa. Kertoo jotakin oleellista ihmisluonnosta.


Tähän sisältyy sitten valitettavasti se ikävämpi näkökulma, jonka helposti näytän itsekin unohtavan. Ja se on se, että en ole vain kärsinyt toisten katteettomista lupauksista, vaan olen itse antanut monia katteettomia lupauksia. Ja tätä tapahtuu niin isompien kuin pienempienkin asioiden kohdalla. Eli anteeksipyyntö lähtee vanhoille työkavereille Diakissa. Epäilen, että mun kaksieuronen työkavereille ostettaviin synttäri- tai nimpparilahjoihin on aika usein autuaasti unohtunut ja jäänyt saamatta. Terveiset vaan Helille, Hannalle ja Helenalle: saatavat voi edelleen periä korkojen kanssa. Ja paljon pahempi tilanne on kotona: Olen hyvä syventymään työasioihin ja omiin puuhiin myös kotona. Niinpä Milla-vaimolle annetut lukemattomat lupaukset pienistä kodin korjaustöistä tai vakuutusyhtiöihin soittamisista sun muista on jääneet lupauksista huolimatta hoitamatta. Anteeksi.


Meidän alttiista lupauksistamme on valovuosi matkaa Jumalan lupauksiin. Jumala on tässäkin aivan toisenlainen kuin me ihmiset. Minkä hän lupaa, sen hän pitää. Ja Jumala antaa lapsilleen monia valtavia lupauksia Raamatussa. Matteuksen evankeliumin lopussa Jeesus sanoo: ”Ja katso, minä olen teidän kanssanne kaikki päivät maailman loppuun asti.” Tai psalmissa 103 Herra sanoo: ”Sillä niin kuin taivas on korkea maan yllä, niin on Herran armo suuri niille, jotka pelkäävät ja rakastavat häntä. Niin kaukana kuin itä on lännestä, niin kauas hän siirtää meidän syntimme. Niin kuin isä armahtaa lapsiaan, niin armahtaa Herra niitä, jotka pelkäävät ja rakastavat häntä.”


Tämä viimeksi mainittu lupaus on erityisen vaarallinen. Se on vaarallinen Jumalalle, sillä minkä Jumala lupaa, sen hän pitää. Julistamalla syntimme anteeksi hän otti ne Jeesuksen vastattavaksi. Ja Jeesus sovitti ne ristillä. Siksi tuo lupaus oli vaikein, mitä Jumala saattoi antaa. Luvatessaan niin, hän samalla antoi ainoan poikansa, jottei yksikään joka häneen uskoo, joutuisi kadotukseen, vaan saisi iankaikkisen elämän. Jeesus sanoo: ”Ei Ihmisen Poikakaan tullut palveltavaksi, vaan palvelemaan ja antamaan henkensä lunnaiksi kaikkien puolesta.” (Matt. 20:28) Ja sen lupauksen hän täytti Golgatan keskimmäisellä ristillä kuollessaan. Tähän täytettyyn lupaukseen me voimme luottaa, sen varassa elää koko elämämme, siihen turvautuen kerran kuolla. Sillä Jumala on uskollinen, niin sanoo Raamattu.


Suuri muutos
Aikaamme leimaa nopeatempoisuus ja jatkuva kiihkeä muutos. Tuskin koskaan on maailmanhistoriassa ollut toista näin nopean ja yhä kiihtyvän muutoksen ajanjaksoa. Toki valtakuntia on aina noussut ja tuhoutunut, maita on valloitettu ja vapautettu. Mutta nykyisen ajan muutos ei koske vain jotakin maailmankolkkaa tai mannerta. Koko maailma on muutoksessa, eikä liene niin syrjäistä paikkaa, etteivät nykyisen ajan muutokset sitä koskisi. Asiat, jotka sukupolvien ajan ovat olleet itsestäänselvyyksiä, eivät sitä enää ole. Totuudet kestävät nyt vain hetken, monet aatteet ja liikkeet nousevat ja kaatuvat vuosissa, jopa kuukausissa. Eivätkä vain aatteet vaihdu: muutoksessa on myös itse luonto: toissakesänä oli tuskin kesää lainkaan, tänä kesänä helle jatkui päivä päivän, viikko viikon jälkeen. Mahdollista on, että elämme mittaushistorian lämpimintä vuotta maapallolla.

Monet muutoksen mukanaan tuomat asiat ovat hyviä: yhä useampia tauteja voidaan parantaa, maamme on nyt ennätyksellisen turvallinen paikka asua, ihmisten vapaus on suurta, Suomessa eletty yhtäjaksoinen rauhan aika on valtavan pitkä. Mutta monet muutokset herättävät syystä huolta. Muutos, jonka keskellä elämme, vaikuttaa myös kristinuskoon aivan näkyvällä tavalla. Kirkkoon ja muihin kristillisiin yhteisöihin kuuluvien määrä Suomessa on laskenut koko ajan vuosikymmenten ajan. Sama kehitys, usein vielä nopeampana, on todellisuutta myös muissa rikkaissa länsimaissa. Erityisesti luterilainen Pohjois-Eurooppa on kaikkein maallistuneinta aluetta. Samaan aikaan eteläisellä pallonpuoliskolla kristinusko leviää, kasvaa ja vahvistuu nopealla vauhdilla.

Suomessa suuntaa näyttävät isot kaupungit ja nuoret aikuiset. Maassamme alkaa isoissa kaupungeissa olla jo kaupunginosia, joissa kristityt ovat vähemmistöä. Ja tämän suuren muutoksen keskellä on edelleen paljon niitä ääniä, jotka Israelin väärien profeettojen tavoin kuuluttavat vuodesta toiseen rauhaa, vaikka rauhaa ei ole. Nyt on viimeistään aika hylätä kaikki kansankirkkoromantiikka, ja nousta taisteluun suurta luopumusta vastaan.

Mikä siinä sitten on niin vaarallista, ettei muutosta oteta vakavasti? Miksi pitäisi olla negatiivinen ja puhua ikävistä asioista. Siksi että tilanteen korjaantuminen alkaa vasta tosiasioiden tunnustamisesta. Niin kauan kuin pää pannaan pensaaseen, ei mikään muutu. Se on kuplassa elämistä, jos mikään. Pahimmassa tapauksessa tähän liittyy vielä fariseustauti: itse ei mennä, eikä anneta halukkaidenkaan mennä. Jarrutetaan muutosta, jarrutetaan uusien keinojen käyttöönottoa, otetaan aseiksi kiellot, käskyt ja komiteat. Niin ei saa olla. Vasta kun tunnustamme tilanteen vakavuuden, heräämme etsimään keinoja evankeliumin asian edistämiseksi. Ja nyt on aika.

Mitä me voimme tehdä?
Mitä me voimme tässä tilanteessa tehdä? Mietitään sitä. Ensin kuitenkin tahdon sanoa sinulle, että onnittelut, olet voittajan puolella. Jeesus Kristus on edelleen tuleva kirkkaudessa takaisin tuomitsemaan eläviä ja kuolleita, eikä Hänen valtakunnallaan ole loppua, kuten Nikean uskontunnustuksessa tunnustamme. Lopputulos on selvä: Jeesus on jo voittanut. Ainoa, mitä enää odotamme, on hänen täydellisen voittonsa tuleminen kaikille silmille näkyväksi. Sen päivän, josta Filippiläiskirjeen toisessa luvussa sanotaan seuraavasti: ”Jeesuksen nimeä kunnioittaen on kaikkien polvistuttava, kaikkien niin taivaassa kuin maan päällä ja maan alla, ja jokaisen kielen on tunnustettava Isän Jumalan kunniaksi: "Jeesus Kristus on Herra." (Fil. 2:10-11)

Mutta sitä päivää odottaessamme meidät on kaikki kutsuttu edistämään Jumalan valtakunnan asiaa. Riippumatta koulutuksesta, asemasta, virasta. Jokainen uskova palvelee Jumalan valtakuntaa. Itsekin usein odotan, että piispat tai joku muu tulisi ja vaikuttaisi oikeat päätökset ja ohjaisi kaiken oikeaan. Piispat on toki kutsuttu juuri siihen tehtävään, mutta jokainen Kristuksen oma on osaltaan kutsuttu palvelemaan Herraansa omalla paikallaan. John F. Kennedyä mukaillen: ”Älä kysy, mitä kirkko voi tehdä hyväksesi, vaan kysy, mitä sinä voit tehdä kirkkosi hyväksi.”


Kirkko on kuitenkin Jumalan kansa, ja jokainen meistä voi ottamalla askeleen oikeaan suuntaan ohjata vaeltavaa joukkoa kohti Jumalan viitoittamaa tietä. Sinut kutsutaan taisteluun, minut kutsutaan taisteluun. Meidät kutsutaan lukemaan Jumalan hyvää sanaa, kertomaan siitä muillekin. Ojentautumaan sen mukaan. Rakastamaan, niin kuin Jeesus on kutsunut meidät rakastamaan.


Muutaman kuukauden kuluttua on Suomen evankelisluterilaisen kirkon seurakuntavaalit. Äänestäminen voi tuntua kovin proosalliselta tavalta edistää Jumalan valtakunnan asiaa. Se on kuitenkin meidän pyhä velvollisuutemme, niin kauan kuin omassa seurakunnassa on yksikin ehdokas, jota polttaa huoli evankeliumin asiasta ja Jumalan Pyhästä Sanasta. Ja jos sopivaa ehdokasta ei ole, voisitko sinä olla se?
Tähän meidät on kutsuttu. Ahkeruus ja rohkeus ei meitä pelasta, eikä arkuus kadota, mutta asettuminen tässäkin Mestarin palvelukseen tekee elämästä suurempaa, rikkaampaa ja merkityksellisempää kuin mitä voimme ikinä kuvitella. Ja se on samalla kamppailua maamme ja tulevaisuutemme puolesta. Lastemme ja lastenlastemme tulevaisuuden puolesta. Evankeliumin palvelukseen suostumalla voimme vaikuttaa siihen, millaisessa maassa vietämme vanhuutemme. Itse toivoisin sen olevan sellainen, jossa harmaita hiuksia kunnioitetaan ja jokaiselle ihmiselle taataan ihmisarvoinen elämä; iästä, ihonväristä ja vakaumuksesta riippumatta. Maa, jossa kellot kutsuvat Jumalan sanan kuuloon, jossa saa vapaasti, iloiten ja pelkäämättä tunnustaa uskoaan ja kutsua muitakin kuulemaan Jumalan suuret lupaukset.

Ja Jumala lupaa, ettei se ole turhaa. Jesajan kirjassa, sen luvussa 55 on yksi Jumalan suuri lupaus lisää. Näin hän sanoo:
”Niin kuin sade ja lumi tulevat taivaasta eivätkä sinne palaa vaan kastelevat maan, joka hedelmöityy ja versoo ja antaa kylväjälle siemenen ja nälkäiselle leivän, niin käy myös sanan, joka minun suustani lähtee: se ei tyhjänä palaa vaan täyttää tehtävän, jonka minä sille annan, ja saa menestymään kaiken, mitä varten sen lähetän. Iloiten te saatte lähteä matkaan, ja onnellisesti te pääsette perille. Vuoret ja kukkulat riemuitsevat teidän edessänne, ja kaikki metsän puut taputtavat käsiään. Orjantappuran paikalle nousee sypressi ja piikkipensaan paikalle myrtti. Tämä tapahtuu Herran nimen kunniaksi ja on ikuinen merkki, joka ei koskaan katoa.”

 

 

 

pos-sro2-right
  •  
  • Tykkää meistä Facebookissa!