pos-sro2-top4
pos-sro2-top5

Kevätillat kirkastuvat ja Suomen Raamattuopistolla on runsaasti ohjelmaa tarjolla. Konserttien lisäksi on viikko- ja viikonloppuohjelmaa niin aviopareille, naisille kuin Raamattuun perehtyville.

 

Laulu kajahtaa ja musiikki hellii

Huhtikuun aloittaa komeasti 3.4. Sana soi -ilta, jossa esiintyvät oopperalaulaja Matti Turunen ja Jeesuksen vertauksista puhuva Juhani Rantala. Lisää musiikkia on luvassa 14.4. Naistenpäiväviikonlopun illassa, jossa kuullaan kello 18 Hanna-Maria Heleniuksen konsertti. Sana soi -ilta on ilmainen ja muille kuin Naistenpäiville osallistuville Hanna-Maria Heleniuksen iltakonsertti maksaa kahdeksan euroa.

Naistenpäivien viimeisenä iltapäivänä 15.5. on myös komea konsertti, jonne on vapaa pääsy ja käsiohjelman voi ostaa vitosella. Leo Louhivaara on konsertoinut jo 50 vuotta ja sunnuntaina kello 13.3o hän laulaa elämänsä lauluja ja etenkin lauluja naisille. Tulepa kuulolle!

 

Naiset kohtaavat kuun puolivälissä

Naistenpäivät 13.-15.4. ovat muutoinkin monella tapaa uudistuneet. Nyt keskitytään siihen, millaisia paineita ja ihannekuvia naisiin kohdistuu. Perjantai-illan teemana on ”Tunteet pelissä”, lauantaipäivän ”Hyväksytäänkö minut?” ja sunnuntain ollaan Jumalan silmien alla. k

Knnattaa tulla nauttimaan hyvää tekevästä ilmapiiristä. Koko viikonlopun kurssimaksu konsertteineen on 29 euroa ja pelkkä lauantai 19 euroa.

 

Lisää iloa ja ymmärrystä avioliittoon

Ilon kautta astutaan avioliiton arkeen viikon kuluttua Naistenpäivistä. Avioliiton keväthuolto 20.-22.4. pureutuu mm. tunteisiin, sitoutumiseen ja oman suvun tuntemiseen.

Ihania Viisikielisen laulujakin pääsee laulamaan ja lapsille on järjestetty lastenhoitoa. Ota aikaa parisuhteellesi ja tule puolisosi kanssa mukaan.

 

Raamatuntutkiskelua Arkissa ja Sisälle sanaan -viikonlopussa

Avoin Raamattukoulu eli Arkki täyttää tänä vuonna 30 vuotta. Se on aikamoinen suositus tälle Uuden ja Vanhan testamentin maailmoissa suunnistavalle kurssille. Huhtikuussakin pohditaan Raamatun valossa, että toteutuuko Jumalan suunnitelma ja mitä tapahtuu maailman lopussa. Arkkiin voi tulla mukaan joka viikon alussa, joten kannattaa varata itselle sopiva viikko pikimiten.

Sisälle sanaan -viikonloppukurssit ovat pyörineet jo yhden vuoden. Siinäkin käydään koko Raamattu läpi vuoden kurssien aikana ja 13.-15.4. edetään Katolisiin ja Heprealaiskirjeisiin. On varmaan kiinni omista mahdollisuuksista, pääseekö mukaan viikonloppukursseille vai koko viikoksi Arkkiin, mutta ehdottomasti kannattaa tulla.

Lisätietoja löytyy kurssikalenterista.

pos-sro2-right
  •  
  • Tykkää meistä Facebookissa!