pos-sro2-top4
pos-sro2-top5

Suomen Raamattuopistolla Kauniaisissa on luvassa tapahtumarikas kesä. Sekä Lähetyksen kesäpäivät että Hengelliset syventymispäivät järjestetään tänä vuonna Raamattuopistolla keskellä Kauniaisten vehreää puutarhakaupunkia.

Näistä Lähetyksen kesäpäivät ajoittuvat kesäkuun puoliväliin 15.-17. kesäkuuta. Hengelliset syventymispäivät järjestetään Kauniaisissa 23.-26. elokuuta. Aiemmin syventymispäiviä on järjestetty keskellä Helsinkiä, mutta nyt opiston omia tiloja hyödynnetään tämän suuren kesätapahtuman järjestämiseen.

Musiikkia, keskusteluja ja kuulumisia

Luvassa molemmissa kesätapahtumissa on hienoja musiikkiesityksiä, raamatunopetusta sekä monenlaisia keskusteluja ja seminaareja. Tapahtumat ovat myös varsin kansainvälisiä. Lähetyksen kesäpäivillä kuullaan kuulumisia esimerkiksi 50-vuotta tehdystä Etiopian työstä sekä muusta lähetystyöstä Mongoliassa, Bangladeshissä ja Itä-Aasiassa. Hengellisillä syventymispäivillä ovat läsnä mm. lähialueen kirkot Virosta ja Inkeristä, maahanmuuttajatyö sekä 70-vuotta täyttävä Israel.

Opiston eteen kohoaa kummankin tapahtuman yhteydessä iso teltta. Lisäksi opiston lukuisat luokkahuoneet, seminaaritilat, kirkkosali ja muut kokoontumistilat palvelevat kävijöitä. Yhteislaulu raikaa eri tapahtumissa, kun viidennen liikkeen omasta laulukirjasta eli Viisikielisestä löytyy jälleen rakkaita yhteislauluja.

Lapsille ja nuorille runsaasti ohjelmaa

Molemmissa tapahtumissa on myös runsaasti omaa ohjelmaa lapsille ja nuorille. Nukketeatteri Saviruukku viihdyttää koko perhettä lauantaina 16. kesäkuuta.

Hengellisillä syventymispäivillä on esimerkiksi perjantaina ja lauantaina kello 18 alkaen omaa nuorten ohjelmaa. Myös nuoremmille lapsille on myös paljon ohjelmaa, esimerkiksi lauantaina 25. elokuuta Jukka Salmisen lastenkonsertti koko perheelle. Kesäpäivillä on muksula 3-6 -vuotiaille ja elokuussa Hengellisillä syventymispäivillä on järjestetty lastenhoitoa eri ikäisille.

Tule Kauniaisiin nauttimaan niin hengen kuin ruumiin ravinnosta

Raamattuopiston on tilava ruokala, pihakahvila sekä kojut palvelevat nälkäisiä. Moni myös majoittuu Ystävien talon ja opiskelija-asuntolan tiloihin.

Kauniaisissa on parkkitilaa, vaikka kätevimmin paikalle pääsee junalla aivan opiston lähelle Kauniaisten asemalle. Myös lentokentältä pääsee nykyään junalla Kauniaisiin saakka.

Esimerkiksi Hengellisillä syventymispäivillä ohjelmaa on luvassa aamuvartiosta iltahartauteen saakka. Trubaduurit ja non-stop -esiintymiset tarjoavat yllätysohjelmaa päätapahtumien lomassa. Tervetuloa viihtymään ja virkistymään Kauniaisiin!

Lisätietoja

Lähetyksen kesäpäivien ohjelma

Hengellisten syventymispäivien ohjelma

pos-sro2-right
  •  
  • Tykkää meistä Facebookissa!