pos-sro2-top4
pos-sro2-top5

Perälä Rauno

Vapaaehtoinen julistustyöntekijä, pastori (Pohjois-Savo)
p. 044 290 2450
peralarauno@gmail.com
Tue Raunon työtä lahjoituksella

Rauno Perälä kutsuu sinut mukaan työhönsä!

Tervehdys sinulle, joka luet tätä. Olen Suomen Raamattuopiston julistustoiminnan Pohjois-Savon vapaaehtoinen aluetyöntekijä. Asun vaimoni Marja-Leenan kanssa Kuopiossa. Aloitin työni Raamattuopistolla syyskuussa 2011. Ensimmäinen kosketukseni opistoon on jo 1980-luvulta Raamattuopiston työntekijöiden kautta.

Aloitin matematiikan yliopisto-opinnot Helsingissä 1965 ja valmistuin 1969. Samana vuonna avioiduin Marja-Leenan kanssa ja aloitin työt matematiikan tuntiopettajana mm. Joensuun Lyseossa ja yliopistossa. Sitten sain matematiikan lehtorin viran Kuopion Lyseon lukiosta v.1973. Hoidin virkaani 37 vuotta ja jäin eläkkeelle 2010. Työn ohella opiskelin teologiaa ja minut vihittiin papiksi 1984. Papin töitä tein kirkollisten toimitusten lisäksi erityisesti OPKO:ssa, joka oli tullut hengelliseksi kodikseni 1967.

Nyt toimin Raamattuopiston vapaaehtoisena aluetyöntekijänä Pohjois-Savossa. Mukavaa, jos tahdot liittyä jäseneksi lähettäjärenkaaseeni, jonka tuotolla tuet Raamattuopiston työtä kipeimmin tarvittavissa kohteissa. Se on paljolti vapaaehtoisten ystäviemme rukousten ja taloudellisen tuen varassa. Mukaan pääset postittamalla alla olevan ilmoittautumiskortin. Sinun esirukouksesi ja tukesi mahdollistavat osaltaan sananjulistustehtävämme.

Tervetuloa mukaan!

Haluan liittyä Raunon lähettäjäksi

 

Nimi 
Lähiosoite 
Postitoimipaikka 
Sähköpostiosoite 
Puhelin 

pos-sro2-right
  •  
  • Tykkää meistä Facebookissa!