pos-sro2-top4
pos-sro2-top5

Ruha Anna

Inkerin kirkon lapsi- ja nuorisotyö nimikkolähetti
p. 050 436 5444
anna.ruha@gmail.com
Tue Annan työtä lahjoituksella

Olen Anna Ruha, vuosimallia 1991, ja asun Helsingissä. Olen valmistunut Helsingin yliopistosta vuonna 2015 pääaineenani venäjän kieli ja kirjallisuus. Olin lähetyslapsena Venäjällä vuosina 1995-2000, ja lähetyskipinän on Jumala ilmeisesti istuttanut sitkeästi sisimpään. Itään nimittäin vetää vieläkin. Kun 4-vuotiaana tyttösenä juoksentelin Kelton (Pietarin lähistöllä sijaitseva kylä, jonka teologisessa instituutissa vanhempani, Erkki ja Leena Jokinen, olivat töissä) ruohokummuilla ja keksin sisarusteni (Maria, Mikko ja Elina) kanssa kaikenlaisia kepposia, en tietysti voinut tietää, mitä vuodet tuovat tullessaan.

Kesällä 2009, yhdeksän vuotta Suomeen paluun jälkeen, löysin itseni uudelleen Inkerin kirkon kuvioista, kun osallistuin rippileirille isosena. Siitä starttasivat leirien ja projektien hurmaava putki. Marraskuussa 2010 aloitin Inkerin kirkossa nuorisotyönohjaajakoulutuksen, jonka suoritin yliopisto-opintojeni ohella. Vuotta myöhemmin aloitin tehtäväni Inkerin kirkon lapsi- ja nuorisotyön toimikunnan työntekijänä.

Suomen Raamattuopisto on lähettävänä taustajärjestönäni, mistä olen hyvin iloinen. Herra on ihmeellisesti johdattanut ja siunannut! Vuodesta 2016, kun ensimmäinen lapseni syntyi, olen ollut mukana Inkerin kirkon vapaaehtoisena "keikkailevana" lähettinä. Osallistun lasten- ja nuortentoiminnan suunnitteluun ja toteutukseen, toimin tarvittaessa myös kääntäjänä/tulkkina. Kun aikoinaan lähdin mukaan Inkerin kirkon toimintaan, minua rohkaisi tämä raamatunkohta:

Jer. 1.7-8 "- Älä sano, että olet nuori, vaan mene, minne ikinä sinut lähetän ja puhu, mitä minä käsken sinun puhua. Älä pelkää ketään, sillä minä, Herra, olen sinun kanssasi ja suojelen sinua." Jumalan huolenpitoon luottaen on hyvä seikkailla edelleen.

Haluan liittyä Annan lähettäjäksi

 

Nimi 
Lähiosoite 
Postitoimipaikka 
Sähköpostiosoite 
Puhelin 

pos-sro2-right
  •  
  • Tykkää meistä Facebookissa!