pos-sro2-top4
pos-sro2-top5

Niva Jari

Vapaaehtoinen julistustyöntekijä (Pohjois-Karjala)
p. 0500278456
jari.niva@gmail.com
Tue Jarin työtä lahjoituksella

Hei olen Jari Niva. Asun Joensuussa, tarkemmin Enon kylässä. Olen syntyisin Rovaniemeltä, mutta suurimman osan elämääni olen asunut Joensuussa.

Jumala johdatti elämääni v.2012 uskovaisen Sirkka vaimon ja meidät vihittiin avioliittoon v. 2014. Perheeseeni kuuluu myös Sirkan aikuinen tytär Sirja.

Ammatiltani olen ruokapalveluvastaava ja toimin Joensuun kaupungin palveluksessa.

Musiikki on aina ollut osa elämääni. Soitin aiemmin laulavana rumpalina kevyen musiikin puolella.

Vuonna 2014 tammikuussa vaimoni liittyi Jouko Puhakan ja Pentti Hiltusen kokoamaan Lähellä musiikkiryhmään, joka toimii Enossa. Vaimoni houkuttelemana lähdin Lähellä ryhmän harjoituksiin ja sain siitä kummallisen kipinän. Tuolloin viisikielisestä löysin muutaman tutun laulun. Viisikielisen laulujen tullessa tutuiksi, laulut koskettivat minua henkilökohtaisesti ja tuona keväänä sisälläni alkoi outo myllerrys. Toistuvasti tunsin, että joku tai jokin on puuttunut elämääni. Kerroin siitä myös vaimolleni. Jonkin ajan kuluttua ymmärsin, että Taivaan Isä veti minua puoleensa ja antoi sydämeeni uudet sävelet. Sain myös rohkeuden puhua siitä muille.

Olen saanut olla mukana reilun vuoden Suomen Raamattuopiston tilaisuuksissa ympäri Itä-Suomea. Tilaisuuksissa olen saanut opetusten kautta kuulla Jumalan sanaa ja itse olen saanut kertoa Jumalan suuresta rakkaudesta meitä kohtaan laulaen ja soittaen.

Sain kutsun vapaaehtoiseksi julistustyöntekijäksi Suomen Raamattuopistoon. Elokuussa 2015 minut siunattiin vapaaehtoiseksi julistustyöntekijäksi Suomen Raamattuopiston syventymispäivillä Johanneksen kirkossa. Olen kiitollinen Taivaan- Isälle, että hän avasi minulle yhteyden Suomen Raamattuopistoon.

Jumalan armosta, nöyrin mielin haluan palvella vapaaehtoisena julistustyöntekijänä erilaisissa hengellisissä tilaisuuksissa musiikissa.

Voit tukea työtäni rukouksin ja lähettäjärenkaan kautta.
Siunaavin terveisin Jari.

pos-sro2-right
  •  
  • Tykkää meistä Facebookissa!