Leppävaaran seniorikeskukselle tunnustus saattohoidon vapaaehtoistoiminnan aktiivisesta edistämisestä

Kirjoittajalta Ritva Pihlaja | 5.9.2022

Lohtua läsnäolosta -hankkeen tunnustus Leppävaaran seniorikeskukselle

Lohtua läsnäolosta -hankkeessa vietettiin juhlahetkeä maanantaina 5.9.2022, kun Kristiina ja Ritva kävivät viemässä Leppävaaran elä ja asu -seniorikeskukseen suuren mansikkakakun ja kauniin syksyisen kukkakimpun tunnustuksena saattohoidon vapaaehtoistoiminnan aktiivisesta kehittämisestä. Tunnustuksen vastaanotti seniorikeskuksen palveluohjaaja Pia Kalliokoski.

Leppävaaran seniorikeskus on yksi ensimmäisistä saattohoidon vapaaehtoistoimintaa pääkaupunkiseudulla kehittämään lähteneistä hoivakodeista. Lohtua läsnäolosta -hankkeen kaikkien aikojen ensimmäinen saattohoidon vapaaehtoisten starttikoulutus järjestettiin Leppävaarassa kolme vuotta sitten, syyskuussa 2019.

Pia Kalliokoski kertoi, ettei monilla Leppävaaran seniorikeskuksessa asuvilla vanhuksilla ole lainkaan läheisiä.

– Useat vanhukset ovat kertoneet pelkäävänsä elämän loppuvaiheessa ja kuoleman lähestyessä erityisesti kahta asiaa: kipua ja sitä, ettei joutuisi kuolemaan yksin, sanoo Pia Kalliokoski.

– Saattohoidon vapaaehtoisten vanhukselle elämän loppuvaiheessa antama aika on korvaamattoman tärkeää.

Saattohoidon vapaaehtoistoiminnan kehittäminen edellyttää jatkuvaa työtä. Tarvitaan niin uusien vapaaehtoisten kouluttamista kuin hoivakotien henkilökunnan valmentamista tähän uudenlaiseen toimintatapaan.

– Meillä Leppävaaran seniorikeskuksessakin iso osa hoitohenkilökunnasta on uutta. Jokaisen hoitajan olisi hyvä tietää, mistä tässä toiminnassa on kysymys. Hoitajilla on tärkeä rooli tukea tarvitsevien yksinäisten vanhusten tunnistamisessa ja saattohoidon vapaaehtoisten kutsumisessa, sanoo Pia Kalliokoski.

Espoon kaupungin ylläpitämässä Leppävaaran elä ja asu -seniorikeskuksessa on yhteensä 140 asukaspaikkaa, joista 70 on tehostetun palveluasumisen paikkaa ja 70 palveluasuntoa. Lisäksi talossa on avointa palvelukeskustoimintaa.

Leppävaaran seniorikeskus PIENI

Viimeisimmät artikkelit

Leppävaaran seniorikeskukselle tunnustus saattohoidon vapaaehtoistoiminnan aktiivisesta edistämisestä

Kirjoittajalta Ritva Pihlaja | 5.9.2022 | Kommentit pois päältä artikkelissa Leppävaaran seniorikeskukselle tunnustus saattohoidon vapaaehtoistoiminnan aktiivisesta edistämisestä

Nya broschyrer om frivilligverksamhet i livets slutskede

Kirjoittajalta Ritva Pihlaja | 25.8.2022 | Kommentit pois päältä artikkelissa Nya broschyrer om frivilligverksamhet i livets slutskede

Jatkokoulutus: Onko läheisesi muistisairas? Kaipaatko lisää tietoa muistisairauksista?

Kirjoittajalta Ritva Pihlaja | 17.8.2022 | Kommentit pois päältä artikkelissa Jatkokoulutus: Onko läheisesi muistisairas? Kaipaatko lisää tietoa muistisairauksista?

Kristiinan ja Ritvan blogi: Kun takana on pitkä elämä

Kirjoittajalta Ritva Pihlaja | 20.5.2022 | Kommentit pois päältä artikkelissa Kristiinan ja Ritvan blogi: Kun takana on pitkä elämä

Vantaalla koulutetaan uusia saattohoidon vapaaehtoisia

Kirjoittajalta Ritva Pihlaja | 5.4.2022 | Kommentit pois päältä artikkelissa Vantaalla koulutetaan uusia saattohoidon vapaaehtoisia

Luentovideo: saattohoidon vapaaehtoistoiminta hoivakodeissa

Kirjoittajalta Ritva Pihlaja | 28.3.2022 | Kommentit pois päältä artikkelissa Luentovideo: saattohoidon vapaaehtoistoiminta hoivakodeissa

Vapaaehtoisten starttikoulutus Espoonlahdessa toukokuussa

Kirjoittajalta Ritva Pihlaja | 18.1.2022 | Kommentit pois päältä artikkelissa Vapaaehtoisten starttikoulutus Espoonlahdessa toukokuussa