pos-sro2-top4
pos-sro2-top5

Kutsumme jo olemassa olevia ryhmiä mukaan lukemaan Raamattua yhdessä Radioraamattupiiriin kanssa. Jos sinulla ei ole omaa raamattupiiriä, nyt on hyvä hetki sellainen perustaa. Kaikki on valmiina: ohjelma, opas, mahdollisuus kysyä vaikeista kohdista.

Esimerkiksi näin raamattupiirin voi perustaa ja illan suunnitella

Lähetä kutsuja vanhoille ja uusille ystäville ja kerro heille ajatuksestasi perustaa raamattupiiri. Ensimmäisessä illassa kokoontumisessa sovitaan käytettävä materiaali, milloin ja missä jatkossa kokoonnutaan. Kokoontua voi vaikkapa vuorotellen eri jäsenten kotona tai seurakunnan tiloissa. Kahvittelu ei ole välttämätöntä. Piirissä vallitsee luottamus ja kukin kertoo vain siitä, minkä itse haluaa jakaa. Usein käy niin, että joukko kasvaa, sillä Raamatun luku ja ystävien tapaaminen on antoisaa. Yhteinen esirukous ja yhteys kantavat arjessa!

Kaksi esimerkkiä raamattupiiri-illan aikataulusta

Kokoontuminen klo 18
Kahvit ja kuulumisten vaihto
Ohjelman kuuntelu Radio Deistä klo 18.30-19
Keskustelu illan aiheesta
Yhteinen iltarukous

Kokoontuminen puoli seitsemäksi
Ohjelman kuuntelu Radio Deistä klo 18.30-19
Keskustelu illan aiheesta
Yhteinen iltarukous

HUOM! Koska ohjelmat ovat kuultavissa verkon kautta, oma raamattupiirisi voi seurata Radioraamattupiiriä minä viikonpäivänä tahansa. Hyväksi tavaksi monelle piirille on muodostunut käytäntö jossa piiriläiset ensin kuuntelevat ohjelman (joko tiistai-iltana tai muuna itselle sopivana hetkenä) ja sen jälkeen kokoontuvat piirin kanssa keskustelemaan käsitellystä Raamatun luvusta. Luokaa juuri Teille sopiva käytäntö!

Ilmoittaudu mukaan!

Ilmoita raamattupiirisi mukaan radioraamattupiiriläisten rinkiin sähköpostitse Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.. Radioraamattupiiriläisten kesken arvomme joka kuukausi Perussanoman julkaiseman uutuuskirjan ja vuoden lopussa lomaviikon Vuokatinrannassa. Mukaan mahtuu todennäköisesti koko porukka, sillä tilaa on kymmenelle hengelle.

Mukaan ilmoittautuneita radioraamattupiirejä:

Kaikille avoin raamattupiiri Viherlaakson kappelilla Espoossa tiistaisin klo 18.00-19.30. Yhteyshenkilö Risto Sepponen 040 504 5325.

Radioraamattupiiri Ruotsalaisilla, Maaninka, kotipiiri, yhteyshenkilö Margit Ruotsalainen p. 050 410 9253

Raamatun päiväpiiri, Laitila, yhteyshenkilö Tutta Varjo p. 0500 526 933

Yhdessä -kotipiiri, Rovaniemi, yhteyshenkilö Anneli Misikangas

Hirvaan kotipiiri, Rovaniemi, yhteyshenkilö Eeva Maija Holm

Radioraamislaiset Ounasmetsässä, Rovaniemi, yhteyshenkilö Sirkka Juntunen

Kiteen Radioraamattupiiri, Kiteen srk-talo Kappelintie 4 82500 Kitee, yhteyshenkilö Pekka Barck 0400-901622

Olkkarin radioraamattupiiri, Leppävirta, Yhteyshenkilöt Marja Mönkkönen ja Paula Jäntti

Kotiraamattupiiri, Oulu, yhteyshenkilö Anu Kainulainen

Rengastien Raamattupiiri, Leppävirta, yhteyshenkilöt Pirkko Suominen ja Ulla Savolainen

Kotiraamattupiiri, Masku, yhteyshenkilö Ulla Hännikkälä

Hedelmätarhan kotipiiri, Hollola, yhteyshenkilö Pekka Virtanen

Kotipiiri, Jämsä, Teuvo ja Raija Vanhala

Naiset Sanan äärellä, Raahe, Pattijoen pappilan sali, vetäjät Ritva Haataja ja Liisa Silvasti

Radioraamattupiiri Aasin korvat, Rovaniemi, yhteyshenkilö Riitta Mäkelä

Radioraamattupiiri, Jyväskylä, yhteyshenkilö Soili Puranen

Radioraamattupiiri, Taivalkoski, yhteyshenkilö Laila Hökkä

Radioraamattupiiri, Lahti, yhteyshenkilö Leila Äijälä

Kotipiiri, Haapajärvi, yhteyshenkilö Helena Hyväri

Kotipiiri Sisaret, Rovaniemi, yhteyshenkilö Ritva Kyrö

Naisten Raamattupiiri, Lähemäki, Mikkeli, yhteyshenkilö Pirkko Oinonen

Ilonpiiri, Pori, yhteyshenkilö Ritva Mönkkönen

Poikosten radioraamattupiiri, Karstula

Lieksa, yhdyshenkilö Soila Kuronen

Naisten radioraamattupiiri, Joensuu, yhdyshenkilö Eira Turunen

Lindroosien kotipiiri, Nurmijärvi

Pajulehdon kotipiiri, Nummela

Kotipolun piiriläiset, Rovaniemi

Perheradioraamattupiiri Pekka ja Aino Kirves, Jyväskylä

Pulkkisten radioraamattupiiri, Suolahti

Vuosaaren kotipiiri, Irja Tiri

Pajukujan radioraamattupiiri, yhteyshenkilö Marita Pohjonen

Puuppolan piiri, yhteyshenkilö Sylvi Hakonen

Radioraamattupiiri, Tornio

Naisten raamattupiiri, Korso

Perhepiiri, Siilinjärvi

Veneskosken piiri

Radioraamattupiiri, Oulainen

Kotipiiri, Oulainen

Kotipiiri, Lokalahti

Kotipiiri, Espoo

Kotipiiri 2, Helsinki

Kotipiiri 3, Helsinki

Kotipiiri 4, Helsinki

Radioraamattupiiri, kotipiiri, Riihimäki

Radioraamattupiiri, Salo

TT-piiri, Kankaanpää, yhteyshenkilö Eija Simonen

Lintuvaaran piiri, Espoo

Kotipiiri, Kälviä

Kotipiiri 5, Helsinki

Radioraamattupiiri, Peräseinäjoki

Rutavan radioraamattupiiri

Iisakinlammin kotipiiri, Ahmovaara

Radioraamattupiiri, Kangasala, yhteyshenkilö Juha Mansikka-aho, puh. 044-5371965

Pälkäneen kotipiiri

Kotipiiri,Luhanka

Radioraamattupiiri, Lieksa

Radioraamattupiiri, Kuopio

Kotipiiri, Tampere

Kotipiiri, Orivesi

Kotipiiri, Ryttylä

Kotipiiri 6, Helsinki

Kantsikoiden kotipiiri, Paimela

Radioraamattupiiri, Lappeenranta

Kotiraamattupiiri, Lahti/Hollola

Naisten solu, Kauhava

Meidän Raamis, Hämeenlinna

Keskipisteen raamis, Piippola

Radioraamattupiiri, Kemi

Radioraamattupiiri, Mäntyharju

Radioraamattupiiri, Reisjärvi

Ristiinan radioraamattupiiri, yhdyshenkilö Leena Letonsaari

Tervaspiiri, Oulu

Radioraamattupiiri, Virkkala

Radioraamattupiiri, Karttula

Niittylahden naisten piiri, Joensuu

Vehmaan srk, Vinkkilän srk-talo, yhteyshenkilö Anni Aronen

Naisten radioraamattupiiri, Riihimäki

Jokiniemen helmet, Vantaa

Karttulan raamattupiiri

Raamattupiiri, Juuka

 

pos-sro2-right
  •  
  • Tykkää meistä Facebookissa!