Raamattu keskelle elämää blogi
Muutamaa viimeistä vuotta voisi kuvata pitkäksi paastonajaksi. Niukkuutta ja tummia värejä on ollut tarjolla. Paljon eristystä ja yksinäisyyttä koronavuosina, ahdinkoa ja huolta sodan varjon alla ja nyt taloudellista niukkuutta kovan inflaation, korkojen nousun ja kalliin sähkön sekä ruuan aikana.
Espoon seurakuntien yhteinen kirkkovaltuusto jätti keskiviikkona 22.3. ilman lähetysmäärärahoja neljä kirkkomme virallista lähetysjärjestöä, perusteena se, etteivät nämä järjestöt palkkaa naispappeja tai seksuaalivähemmistöihin kuuluvia pappeja.
”Ei ketään Herra kohtele niin huonosti kuin sitä, jota Hän paljon rakastaa. Sellaiselle Hän ei usko vain onnellisia siunauksen hetkiä, vaan myös omia murheitaan.”
Raamatussa todella usein, kun taivaallinen lähestyy ihmistä tai ihmisiä, ovat ensimmäiset sanat taivaasta: ”Älä pelkää” tai ”älkää pelätkö”. Luonnollista on toki, että me syntiset ihmiset emme kestä taivaallista kirkkautta, vaan se herättää meidän langenneessa luonnossamme pelkoa ja vavistusta.
Helsingin Sanomien pääkirjoitus (23.11.) kommentoi seurakuntavaaleja, että ne ”eivät tuoneet valoa pimeyteen”. Suomeksi siis ”vapaamieliset” (= kirkon uskon ja kristillisen elämäntavan kyseenalaistajat) eivät menestyneet lehden toivomalla tavalla. Äänestysaktiivisuus laski, ja vastuunkantajat ovat yhä vanhempaa väkeä.
Ensi sunnuntaina, 20.11., pidetään evankelis-luterilaisen kirkon seurakunnissa seurakuntavaalit. Silloin päätetään seurakuntaneuvostojen ja kirkkovaltuustojen kokoonpano seuraavaksi neljäksi vuodeksi. Kirkon polarisoituessa on äänen käyttämisellä entistäkin suurempi merkitys. Joissakin seurakunnissa voi olla vain kaksi vaalilistaa, joiden tavoitteet poikkeavat toisistaan kuin yö ja päivä. Ääntäsi käyttämällä voit olla todellinen päättäjä.
Juuri päättyneen valtakunnallisen nuorisotyön viikon ja 17.10. vietettävän kirkon nuorisotyön päivän teemoissa näkyy huoli nuorten hyvinvoinnista. Korona-ajan jäljet ja oman elämän suorituspaineet heijastuvat nuorten mielenterveyteen. Mitä annettavaa kristillisellä nuorisotyöllä on tällaisena aikana ja miten nuoret itse kokevat sen merkityksen?
Helsingin Sanomien toimittaja Ville Similä suivaantui muutama päivä sitten Sixten Korkmanin esittämään ajatukseen, että kristinusko on juurruttanut ihmisoikeudet läntiseen maailmaan. Similän silmin katsottuna päinvastoin kaikki Ukrainan sodasta juutalaisten holokaustiin asti palautuu jotenkin kristinuskon syyksi. Similän kaltaisten valistuksen lasten tarinassa parin viimeisen sukupolven uskonnosta irtautunut uusi uljas ihminen on kaiken hyvän ja jalon lähde, kun taas kaikki pimeys liitetään menneisiin aikoihin, uskontoihin ja näemmä erityisesti kristilliseen uskoon. Näinköhän se meni?
Otsikon sanat lausui Eeva -lehden toukokuisessa haastattelussa arkkipiispa Tapio Luoma. Lisäksi Luoma sanoo, että: ”Tulisin aivan hyvin toimeen myös kirkossa, jossa kirkkolakia muutettaisiin niin, että vihkikaava olisi sukupuolineutraali.” Ja vielä: ”Olisi hirvittävää olla tässä virassa sellaisella ajatusmaailmalla, joka minulla oli nuorempana.” No, toki on hyvä, jos elämä saa jollain tasolla opettaa itse kutakin meistä. Silti pelkään pahoin, että tulen kohtaaman työssäni maakuntien ihmisiä, jotka kutsuvat avioliittokysymyksestä tällaisia puhuvaa piispaa jatkossa takinkääntäjäksi. Ymmärrän heitä ja heidän pettymystään; oli lupa odottaa enemmän.
Menneisyyteen käpertyvästä voiton palvonnasta tuli Neuvostoliitossa valtionkultti siksi, että tulevaisuuteen ei enää uskottu. Vain Jumala voi antaa meille todellisen tulevaisuuden ja toivon. Siksi meidänkin yhteiskuntaamme ja kirkkoamme vaanii sama edistyksen nimissä tehty menneisyyteen takertumisen vaara, jos hylkäämme kristillisen uskomme.
- 1
- 2
- Seuraava »
