Raamattu keskelle elämää blogi
Viime viikkoina on lehdistössä riittänyt kuhinaa herätysliikkeiden ja kirkon suhteisiin liittyen. Pääosa keskustelusta on jäänyt pintakuohun tasolle. Kahdessa julkisessa ulostulossa on kuitenkin esitetty tärkeä kysymys: onko meidän kirkkomme Kristuksen kirkko? Vastaanpa nyt omalta osaltani, kun kerran kysytään.
Viime päivinä on mediassa kuohunut Inkerin kirkon pappisvihkimyksen tiimoilta. Tähän vihkimykseen osallistui myös Suomen Raamattuopiston vararehtori Veli-Matti Kujala, jota onnittelemme lämpimästi. Erityisesti arkkipiispa Tapio Luoma on esittänyt julkisuudessa kovia väitteitä tapahtumaan liittyen.
Timo Pöyhönen otti kipakasti kantaa pääkirjoitukseeni ja väitti minun vääristelleen tahallaan asioita. Selvennettäköön, että pääkirjoituksessani Raamattuopisto ei tahdo mustamaalata Hengen uudistus -liikettä, vaan Elämä -lehden päätoimittaja ihmettelee Crux -lehden artikkelin ”Uushenkisyys haastaa kirkkoa” kritiikitöntä asennetta uushenkisyyteen. Se on vähintäänkin hämmentävää.
Muutamaa viimeistä vuotta voisi kuvata pitkäksi paastonajaksi. Niukkuutta ja tummia värejä on ollut tarjolla. Paljon eristystä ja yksinäisyyttä koronavuosina, ahdinkoa ja huolta sodan varjon alla ja nyt taloudellista niukkuutta kovan inflaation, korkojen nousun ja kalliin sähkön sekä ruuan aikana.
Espoon seurakuntien yhteinen kirkkovaltuusto jätti keskiviikkona 22.3. ilman lähetysmäärärahoja neljä kirkkomme virallista lähetysjärjestöä, perusteena se, etteivät nämä järjestöt palkkaa naispappeja tai seksuaalivähemmistöihin kuuluvia pappeja.
”Ei ketään Herra kohtele niin huonosti kuin sitä, jota Hän paljon rakastaa. Sellaiselle Hän ei usko vain onnellisia siunauksen hetkiä, vaan myös omia murheitaan.”
Raamatussa todella usein, kun taivaallinen lähestyy ihmistä tai ihmisiä, ovat ensimmäiset sanat taivaasta: ”Älä pelkää” tai ”älkää pelätkö”. Luonnollista on toki, että me syntiset ihmiset emme kestä taivaallista kirkkautta, vaan se herättää meidän langenneessa luonnossamme pelkoa ja vavistusta.
Helsingin Sanomien pääkirjoitus (23.11.) kommentoi seurakuntavaaleja, että ne ”eivät tuoneet valoa pimeyteen”. Suomeksi siis ”vapaamieliset” (= kirkon uskon ja kristillisen elämäntavan kyseenalaistajat) eivät menestyneet lehden toivomalla tavalla. Äänestysaktiivisuus laski, ja vastuunkantajat ovat yhä vanhempaa väkeä.
Ensi sunnuntaina, 20.11., pidetään evankelis-luterilaisen kirkon seurakunnissa seurakuntavaalit. Silloin päätetään seurakuntaneuvostojen ja kirkkovaltuustojen kokoonpano seuraavaksi neljäksi vuodeksi. Kirkon polarisoituessa on äänen käyttämisellä entistäkin suurempi merkitys. Joissakin seurakunnissa voi olla vain kaksi vaalilistaa, joiden tavoitteet poikkeavat toisistaan kuin yö ja päivä. Ääntäsi käyttämällä voit olla todellinen päättäjä.
Juuri päättyneen valtakunnallisen nuorisotyön viikon ja 17.10. vietettävän kirkon nuorisotyön päivän teemoissa näkyy huoli nuorten hyvinvoinnista. Korona-ajan jäljet ja oman elämän suorituspaineet heijastuvat nuorten mielenterveyteen. Mitä annettavaa kristillisellä nuorisotyöllä on tällaisena aikana ja miten nuoret itse kokevat sen merkityksen?
- « Edellinen
- 1
- 2
- 3
- 4
- Seuraava »
