Artikkelit kirjoittajalta Lauri Vartiainen
Tämänpuoleinen kirkko on kuoleman oma
Kuluva syksy on ollut poikkeuksellisen kuuman kirkollisen mediakirjoittelun aikaa. Herätysliikkeiden paikasta ja kirkon suunnasta on kirjoitettu paljon, samoin arkkipiispan roolista yhteiskunnallisena ja poliittisena vaikuttajana. Keskustelu ei osoita hiipumisen merkkejä, päinvastoin. Uusimpana käänteenä kahden kirkkomme lähetysjärjestön, Kansanlähetyksen ja Evankeliumiyhdistyksen, asema kirkon lähetysjärjestöinä on uhattuna.
Lue lisääOnko kirkkomme Kristuksen kirkko?
Viime viikkoina on lehdistössä riittänyt kuhinaa herätysliikkeiden ja kirkon suhteisiin liittyen. Pääosa keskustelusta on jäänyt pintakuohun tasolle. Kahdessa julkisessa ulostulossa on kuitenkin esitetty tärkeä kysymys: onko meidän kirkkomme Kristuksen kirkko? Vastaanpa nyt omalta osaltani, kun kerran kysytään.
Lue lisääMediassa kuohuu
Viime päivinä on mediassa kuohunut Inkerin kirkon pappisvihkimyksen tiimoilta. Tähän vihkimykseen osallistui myös Suomen Raamattuopiston vararehtori Veli-Matti Kujala, jota onnittelemme lämpimästi. Erityisesti arkkipiispa Tapio Luoma on esittänyt julkisuudessa kovia väitteitä tapahtumaan liittyen.
Lue lisääKolmannen päivän toivo
Muutamaa viimeistä vuotta voisi kuvata pitkäksi paastonajaksi. Niukkuutta ja tummia värejä on ollut tarjolla. Paljon eristystä ja yksinäisyyttä koronavuosina, ahdinkoa ja huolta sodan varjon alla ja nyt taloudellista niukkuutta kovan inflaation, korkojen nousun ja kalliin sähkön sekä ruuan aikana.
Lue lisääÄlä pelkää
Raamatussa todella usein, kun taivaallinen lähestyy ihmistä tai ihmisiä, ovat ensimmäiset sanat taivaasta: ”Älä pelkää” tai ”älkää pelätkö”. Luonnollista on toki, että me syntiset ihmiset emme kestä taivaallista kirkkautta, vaan se herättää meidän langenneessa luonnossamme pelkoa ja vavistusta.
Lue lisääValoa pimeyteen?
Helsingin Sanomien pääkirjoitus (23.11.) kommentoi seurakuntavaaleja, että ne ”eivät tuoneet valoa pimeyteen”. Suomeksi siis ”vapaamieliset” (= kirkon uskon ja kristillisen elämäntavan kyseenalaistajat) eivät menestyneet lehden toivomalla tavalla. Äänestysaktiivisuus laski, ja vastuunkantajat ovat yhä vanhempaa väkeä.
Lue lisääKäytä ääntäsi!
Ensi sunnuntaina, 20.11., pidetään evankelis-luterilaisen kirkon seurakunnissa seurakuntavaalit. Silloin päätetään seurakuntaneuvostojen ja kirkkovaltuustojen kokoonpano seuraavaksi neljäksi vuodeksi. Kirkon polarisoituessa on äänen käyttämisellä entistäkin suurempi merkitys. Joissakin seurakunnissa voi olla vain kaksi vaalilistaa, joiden tavoitteet poikkeavat toisistaan kuin yö ja päivä. Ääntäsi käyttämällä voit olla todellinen päättäjä.
Lue lisääKristillisen uskon siunauksellisuudesta tai vahingollisuudesta
Helsingin Sanomien toimittaja Ville Similä suivaantui muutama päivä sitten Sixten Korkmanin esittämään ajatukseen, että kristinusko on juurruttanut ihmisoikeudet läntiseen maailmaan. Similän silmin katsottuna päinvastoin kaikki Ukrainan sodasta juutalaisten holokaustiin asti palautuu jotenkin kristinuskon syyksi. Similän kaltaisten valistuksen lasten tarinassa parin viimeisen sukupolven uskonnosta irtautunut uusi uljas ihminen on kaiken hyvän ja jalon lähde, kun taas kaikki pimeys liitetään menneisiin aikoihin, uskontoihin ja näemmä erityisesti kristilliseen uskoon. Näinköhän se meni?
Lue lisääKristus on ylösnoussut!
”Joulu on tullut taas ja joulu on tullut taas, se pääsiäiseen asti kestää. Sitten on pääsiäinen, sitten on pääsiäinen, jouluun asti sitä kestää.” Näin rallatellaan vanhassa kansanlaulussa. Totta ainakin sen verran, että joulu ja pääsiäinen ovat meidän kristittyjen kaikkein suurimmat juhlat. Eikä syyttä.
Lue lisääRaamattua saa yhä käyttää
Raamattua saa ja tulee käyttää – aivan riippumatta oikeuden päätöksistä. Raamattua saa myös viedä ja lahjoittaa niihin maihin, joissa sen käyttäminen ja omistaminen on sen maan lakien mukaan kiellettyä. Meillä on kaikkein korkeimman oikeuden lupa Raamatun täyteen käyttämiseen ja jakamiseen. Sen oikeusistuimen, jonka ylimpänä tuomarina istuu Herra Jeesus itse.
Lue lisää