pos-sro2-top4
pos-sro2-top5

Urho Muroma – herätyssaarnaaja

sro historia muroma

 

Raamattuopiston perustaja ja ensimmäinen pitkäaikainen johtaja oli rovasti Urho Muroma (1890-1966). Hän oli papin poika, joka oman kertomansa mukaan oli opiskeluaikaan mennessä vieraantunut uskosta. Syksyllä 1912 hänen elämänsä muuttui. Isä oli pyytänyt, että hän menisi kuuntelemaan norjalaista saarnaajaa Albert Lundea, joka oli tulossa Helsinkiin. Kun isä sitten yllättäen kuoli, Urho päätti toteuttaa isän toiveen. Lunden kokouksissa Helsingin Johanneksen kirkossa Muroma koki ratkaisevan hengellisen murroksen. Sen seurauksena hän vaihtoi oikeustieteestä teologiaan ja vihittiin papiksi 1917.

Muroma toimi ensin Helsingin Kaupunkilähetyksessä ja sen jälkeen useassa eri kristillisessä yhdistyksessä. Alusta alkaen hän kokosi paljon kuulijoita ja monet tulivat uskoon hänen kokouksissaan. ”Koko Helsinki juoksee hänen perässään”, kirjoitti A.L. Gulin 1922.

Muromasta tuli erityisesti Suomen kirkon seurakuntatoiminnan keskusliiton palveluksessa olleessaan 1920- ja 1930-luvun taitteessa eräänlainen kirkon puolivirallinen evankelista. Samaan aikaan hän perusti Herää Valvomaan -lehden syntyneen hengellisen liikkeen yhdyssiteeksi.

Raamattuopiston perustaminen herätystyön lietsomisahjoksi

Ajatuksen raamattuopiston perustamisesta Suomeen Muroma oli saanut pohjoismaisessa ylioppilaskokouksessa Ruotsin Karlskoganissa 1927, jossa hän oli kuullut muiden pohjoismaiden, erityisesti Norjan raamattukouluista. Koska uuden järjestön perustaminen askarrutti, pohdittiin ensin raamattuopiston perustamista Suomen Lähetysseuran yhteyteen. Suunnitteluvaiheessa puhuttiin raamattu- ja nuoriso-opistosta, joka kouluttaisi myös nuorisotyöntekijöitä seurakuntiin.

Muroma kuvasi näkyään raamattuopistosta keväällä 1939 seuraavasti: ”Olisi saatava Raamattuopisto, josta pitäisi ennen kaikkea tulla herätystyön lietsomisahjo. Ei mikään sellainen, jossa taas ihmiset tuovat väärää tulta Herran alttarille, vaan sellainen, jota hallitsee mieli voittaa sieluja Jeesukselle Kristukselle Sanan ja elävän Pyhän Hengen voimalla ja johtamina. Tällä tarkoitan, että herätyksen hengen tulisi läpitunkea kaikki siellä tehtävä työ. Raamattuun syventyminen, tositieteellisesti ja tosihengellisesti, olisi luonnollisesti opiston päätarkoitus, mutta sen ohessa opastus, miten kukin paikallaan seurakunnassa voi parhaiten käyttää lahjana ja mahdollisuutensa sielujen voittamiseen Kristukselle. Rukouksen tulisi olla ensimmäinen ja viimeinen kaikessa, mitä siellä tehdään ja suunnitellaan. Täältä käsin johdettaisiin sitten myös määrätietoista evankelioimistyötä.”

Elokuun 1. päivänä 1939 Muroma päätyi kolmen ystävänsä ja työtoverinsa kanssa perustamaan Evankelisluterilaisen Sisälähetys – nimisen säätiön, jonka tarkoitukseksi tuli saada aikaan raamattuopisto ja jatkaa evankelioimistyötä. Perustavassa kokouksessa Nurmijärven seurakunnan kirkkoherra Kosti Kankainen totesi: ”Että Jumala on suonut meidän olla näkemässä uuden herätysliikkeen syntymisen – sanokaamme se suurella nöyryydellä – on lahja taivaasta.” Suomen Lähetysseuran apulaisjohtaja K.A. Saarilahti totesi, että sen hengellisen liikkeen tausta, joka oli syntynyt Muroman evankelioimiskokouksissa, oli Frans Hannulan, K.A. Paasion ja E. Kilpeläisen herätyskokoustoiminnassa.

sro historia

Oikeusministeriö hyväksyi Evankelis-luterilaisen Sisälähetys -nimisen säätiön säännöt 22.9.1939. Säätiö rekisteröitiin seuraavana keväänä ja aloitti virallisesti toiminansa 1.5.1940, jolloin Urho Muroma siirtyi sen palvelukseen. Sääntöjen mukaan säätiön tarkoituksensa oli harjoittaa sisälähetystyötä raamatullisessa evankelis-luterilaisessa hengessä ja perustaa raamattuopisto. Toiseksi työntekijäksi otettiin jo saman vuoden aikana nuori teologi Marja-Terttu Tolamo.

Sodan aikana Sisälähetyssäätiö järjesti raamattukursseja ja -luentoja. Eri puolille maata syntyi myös raamattu- ja rukouspiirejä. Toukokuussa 1945 säätiö päätti ostaa Kauniaisista Kavallintien varresta Kauniala-nimisen lepokodin, jossa oli kolmessa kerroksessa 23 asuinhuonetta ja muita tiloja. Remontin jälkeen Raamattuopisto-rakennus vihittiin käyttöön 10.11.1945. Ensimmäiselle kuukauden mittaiselle raamattukurssille voitiin ottaa lähes sadasta hakijasta 46. Seuraavina vuosina pidettiin useita vastaavia kursseja niin, joille osallistui parisataa kurssilaista vuodessa.

Sodanjälkeiset vuodet voimakkaan kasvun aikaa

Raamattuopiston toiminta kasvoi nopeasti. Opiston opettajaksi tuli mm. Eino J. Honkanen ja seurakunnissa tapahtuvan evankelioimistyön johtajaksi Martti Häkkinen, joista molemmista tuli pitkäaikaisia työntekijöitä. Kankaisen näyn toinen osa toteutui, kun evankelista- ja nuorisotyönohjaajakoulutus aloitettiin 1957. Koulutus organisoitiin erilliseksi Sisälähetysopistoksi ja siitä vastaamaan otettiin teologian tohtori Uuras Saarnivaara. Helsinkiin hankittiin työkeskus P. Rautatienkadun varrelta ja Olavi Peltola tuli vastaamaan sen työstä 1963. Raamattuopiston ylioppilastyöstä kasvoi Ylioppilaslähetys, joka perustettiin 1964. Ylioppilaskursseilla syntyi merkittäviä yhteyksiä Norjaan (mm. Carl Fr. Wislöff). Erityisesti 1960-luvun alkupuolella oli herätystä monin paikoin. 

Evankelioimistyö laajeni ja siihen otettiin useita työntekijöitä. Erityisen merkittäväksi ja pitkäaikaiseski muodostui Lasse Välisalon johtama ns. ystävätyö. Leirikeskus Nummen pitäjässä hankittiin 1950-luvulla, Kellonkartano Haukiputaalla vihittiin käyttöön 1962 ja toiminta Sotkamossa Vuokatinrannassa alkoi 1964.

Kun tilat Kavallintiellä kävivät ahtaiksi, ostettiin tontti Maisterintien ja Helsingintien välistä. Tontilla oli vanha kaunis huvila Tusculum. Säätiön toiminta laajeni entisestään niin, että Muroman jo 1928 perustamalla Herää Valvomaan –lehdellä oli 1960-luvun alussa parhaimmillaan 40 000 kappaleen levikki. Raamattuopiston ystäväyhdistykseen kuului tuolloin 8500 henkeä. Tontille rakennettiin asuntolarakennus 1965 ja uusi päärakennus 1966.

Kriisien ajasta Mäkelän kauteen

Kansanlähetyksen perustaminen keväällä 1967 merkitsi kriisiä Raamattuopistossa. Useita työntekijöitä siirtyi Kansanlähetyksen palvelukseen kahteen eri otteeseen vuosina 1967 ja 1971.

Kriisin jälkeisinä vuosina säätiötä johti hallituksen ohella pastori Seppo Norjanen. Merkittäväksi osaksi säätiön toimintaa muodostui nuorisotyö, jossa keskeisessä asemassa oli Pro Fide –yhtye.

Norjasen jälkeen pitkäaikaiseksi johtajaksi tuli pastori Raimo Mäkelä, jonka aikana säätiön nimi muutettiin Suomen Raamattuopiston Säätiöksi, opisto sai kansanopisto-oikeudet 1989, mikä mahdollisti nuorisotyönohjaajakoulutuksen, vahvistettiin kustannustoimintaa, rakennettiin uusi asuntola 1994 ja mentiin mukaan perustamaan Diakonia-ammattikorkeakoulua 1996.

Mäkelän aika merkitsi Raamattuopiston teologisen linjan terävöitymistä. Hän pyrki yhdistämään pietistisen herätyskristillisyyden luterilaisen uskon keskeisiin perusteisiin, uskonvanhurskauden ja lain ja evankeliumin näkökulmiin. Yhteydet Lähetysyhdistys Kylväjään ja Opiskelija- ja Koululaislähetykseen vahvistuivat. Kylväjän lähetyskursseja alettiin pitää Raamattuopistolla.

Joka vuosi uusia mahdollisuuksia oppia, kasvaa ja saada ystäviä 

Uudella vuosituhannella Raamattuopiston ja sen yhteydessä toimivan Diakonia-ammattikorkeakoulun osan toiminta laajeni siinä määrin, että vuosina 2008-2009 rakennettiin päärakennukseen laajennusosa, auditorio, kolme suurta luokkaa ja opettajien työtiloja.

Perinteisten raamattulinjojen lisäksi perustettiin suuren suosion saanut musiikkilinja, maahanmuuttajille tarkoitettu linja Kristittynä Suomessa, sielunhoito-, teologinen linja ja kunnossa kaiken aikaa -linja. Seurakunnissa alettiin pitää viikonloppukursseina Matka halki Raamatun -tapahtumia. Kirjankustannustoimintaa laajennettiin.

Edelleen Raamattuopiston perustoiminnot ovat samat kuin Muroman aikana: raamattukoulutus, maallikoiden kouluttaminen hengelliseen työhön ja evankelioimistyö seurakunnissa.

pos-sro2-right
  •  
  • Tykkää meistä Facebookissa!