Tervetuloa tekemään työtä yhdessä Joukon kanssa!
Olen Suomen Raamattuopiston Pohjois-Karjalan ja Kainuun aluejohtaja sekä julistustyöntekijä ja Vuokatinrannan hengellisen työn koordinaattori vuodesta 2019 alkaen. En ole pappi enkä lukkari vaan entinen maanviljelijä, puualan teknikko sekä nuorisotyönohjaaja, josta virasta siirryin tähän tehtävään. Perheeseeni kuuluu vaimo ja kaksi aikuista tytärtä.
Liity Lähettäjäkseni
Liity kanssani yhdessä seurakuntien kanssa rakentamaan yhteyksiä ja toimintaa, sekä kiinnittämään ihmiset Jeesuksen yhteyteen. Tahdon olla palvelija ja palvella uskollisesti Taivaan Isän minulle uskomilla lahjoilla. Tähän tarvitsen teidän rukouksianne ja viisaita neuvojanne ja avoimia kirkkojen ja kotien ovia. Myös taloudellinen tuki yhteisen työmme hyväksi on suuri kiitoksen aihe. Rukoillaan erityisesti viisautta ja koko armolahjojen runsautta, että voisimme palvella monissa tehtävissä. Palkitkoon Jumala runsaasti kaiken hyvän teille ja rakkaillenne. Teitä kaikkia siunaten.