Pirkko Laakkonen

Tervetuloa tekemään työtä yhdessä Pirkon  kanssa!

Olen Suomen Raamattuopiston vapaaehtoinen julistustyöntekijä. Työsuhteeni merkitsee sitä, että teen työn talkooperiaatteella, enkä tarvitse työstäni palkkaa. Työni tukeminen on kuitenkin hyvin tärkeää Raamattuopistolle ja minulle. Se lisää Raamattuopiston toimintamahdollisuuksia ja antaa minulle tunteen siitä, että työni on tarpeellista ja toivottua.

Koulutus: – yo-merkonomi – yhteiskuntatieteiden maisteri – seurakuntakoulu Suomen Raamattuopistolla Työhistoria: – sihteeri ja kielenkääntäjä Outokumpu Mining Oy, 1973-1991 – kansanedustaja, Suomen Kristillinen Liitto, 1991-1995 – kielenkääntäjä Outokumpu Mining Oy, 1995-2002 Hengellinen ”työkokemus”: – raamattupiirin vetäjänä yhdessä puolison kanssa 1981-> – puhujana Kristillisen eläkeläisyhdistyksen, Kansanlähetyksen, luterilaisten ja vapaiden seurakuntien tilaisuuksissa 1987-2003 – vapaaehtoisena julistustyöntekijänä Suomen Raamattuopistossa 2004->

Tätä tarjoan seurakuntiin

Kierrän seurakunnissa luennointi- ja julistustehtävissä. Aikaisemmat hengellisen työn tehtäväni ja myös monipuolinen kokemukseni kristillisessä politiikassa, mm. kansanedustajana, ovat antaneet minulle valmiuksia, joista on hyötyä myös Raamattuopiston työssä.

Raamattuopetukset ja -sarjat: Olen laatinut Power Point-esityksenä neliosaisen raamattuopetussarjan Siunauksia elämään. Sen osat ovat Särkyneen astian siunaus, Anteeksiantamisen siunaus, Kärsimyksen siunaus ja Antamisen siunaus. Olen pitänyt sitä useissa seurakunnissa Pohjois-Karjalassa ja myös Kuopiossa. Lisäksi on tarjolla yksittäisiä raamattuopetuksia. Yksittäisten tilaisuuksien ohella on mahdollisuus järjestää Siunauksia elämään -sarja raamattuviikonloppuna yhdistettynä Raamattuopiston kirkkopyhään. Raamattuopiston kirkkopyhät: Olen järjestänyt kirkkopyhiä, joissa minulla on ollut messussa saarna ja päivätilaisuudessa puhe tai raamattuopetus. Naistenpäivät: Muutamien naiskollegojen kanssa olemme pitäneet naistenpäiviä aiheena mm. Naisena Jumalan käytössä ja Särkymisen siunaus.

Liity lähettäjäkseni

Raamattuopiston talous on suurelta osin sen ystävien rukousten ja kannatuksen varassa. Toivon, että liityt kannatusrenkaaseeni. Teet sen helposti näin: täytä vain alla oleva ilmoittautumiskortti ja laita se postiin. Näin ilmaistu tuki ja rukous ovat koko työn perusta. Kun olet lähettäjärenkaani jäsen, saat lähettäjäkirjeitä ja Ystäväviestilehden neljä kertaa vuodessa.

Lämmin kiitos mukanaolostasi!

Haluan liittyä Pirkon lähettäjäksi

    Toivon saavani Pirkon lähettäjäkirjeet:
    sähköpostilla

    Minulle saa lähettää tietoja Suomen Raamattuopiston toiminnasta ja tapahtumista.
    Kyllä


    Suojattu Googlen reCAPTCHA-palvelun avulla. Tietosuoja ja ehdot.