Syyskeräys

Taloutemme on kristikansan tuen varassa

Suomen Raamattuopiston Säätiön hengellistä työtä ei tueta verovaroin. Meille ei myönnetty ensi vuodelle kirkkokolehtia, ei edes paikkaa suositeltujen järjestöjen joukossa. Taloutemme lepää siis yhä vahvemmin kristikansan tuen varassa. Me täällä Raamattuopistossa näemme, että tälle työlle on suuri tarve yhä tänäänkin. Nuoret sukupolvet ovat löytämässä uskon Jeesukseen elämänsä perustaksi. He tarvitsevat eväitä hengelliseen kasvuunsa ja paikan, jonne tulla opiskelemaan. Yhä useammat uskovatkin jäävät aikamme muutoksissa vaille hengellistä kotia. Me haluamme olla tarjoamassa sitä.

Tule mukaan. Sinua tarvitaan. Pidetään yhdessä huolta siitä, että Raamattuopisto voi yhä täyttää tärkeän tehtävänsä Jumalan sanan julistamisessa ja opettamisessa.

Kiitos tuestasi ja siunausta elämääsi!

Suomen Raamattuopiston Säätiön johtoryhmä ja hallitus

 

Voit antaa lahjan Raamattuopiston Säätiölle myös tilisiirrolla

tilinumero (OP): FI73 5720 2320 1095 43 

viitenumero: 130 0099 0424

Saajan nimi: Suomen Raamattuopiston Säätiö sr

 

Voi osallistua syyskeräykseen myös MobilePay-numerolla 17828

Muut tavat lahjoittaa löydät täältä.