Sillä jos te annatte anteeksi ihmisille heidän rikkomuksensa, niin teidän taivaallinen Isänne myös antaa teille anteeksi; mutta jos te ette anna ihmisille anteeksi, niin ei myöskään teidän Isänne anna anteeksi teidän rikkomuksianne. Matt. 6:14–15.

Mitä tehdä, jos emme yksinkertaisesti kykene antamaan anteeksi, haavat ovat liian syvät ja kipeät. Vihan tunne voittaa armahtavan mielen. Kun reviirimme rikotaan, on se aina väärin. Kun joku turhentaa persoonamme, on se aina syntiä. Mutta mitä tämän jälkeen? Jäämmekö kipuumme vai päästämmekö irti? Annammeko anteeksi? Anteeksiantaminen ei
tarkoita sitä, että ensin pyydetään anteeksi ja sitten kuljetaan yhdessä käsi kädessä kohti auringonnousua.
Anteeksiantaminen on enemmän asennelaji kuin kokemuslaji. Ehkä on hyvä kysyä: ”Tahtoisinko, jos vain jotenkin kykenisin ja se olisi mahdollista, antaa vastaani rikkoneelle anteeksi?” Jos vastaus on, että tahtoisin, jos vain suinkin kykenisin, niin asenne on oikea. Silloin voi ajatella, että kipu, viha ja ahdistus kohdistuvat tehtyyn tekoon, ei syvimmältään toiseen ihmiseen.