Avioliiton keväthuolto

28.–30.3.2025

Keväthuollossa haemme eväitä avioliiton myötä- ja vastoinkäymisiin vahvistaaksemme sitä hyvää, mitä liitossamme on, ja selvitäksemme vaikeuksista kohti syvenevää kumppanuutta. Kurssi sopii kaikenikäisille aviopareille vasta-avioituneista vuosikymmeniä yhdessä kulkeneisiin.


Viikonloppu koostuu avioliiton keskeisiä teemoja käsittelevistä alustuksista ja aiheeseen liittyvistä keskustelutehtävistä, jotka avioparit tekevät kahdestaan. Aikaa on varattu myös rennolle yhdessäololle ja virkistymiselle.


Osana kurssia toteutetaan Parisuhteen kuntokartoitus. Kuntokartoitus on Kangasalan seurakunnassa kehitetty toimintamalli, jonka tarkoitus on vahvistaa ja syventää puolisoiden keskusteluyhteyttä. Kuntokartoitus toteutuu ohjattuna keskusteluna, jossa puolisot puhuvat toisilleen suunnitellun mallin mukaan. Keväthuollossa kuntokartoituksen ohjaava vetäjäpari on saanut Parisuhteen kuntokartoitus -koulutuksen.


Parisuhteen kuntokartoituskeskustelu

• on parin pysähdyspaikka tutkia ”missä me mennään”

• sisältää kysymyksiä ja tehtäviä

• kestää noin kolme tuntia mutta pidetään yleensä kahdessa osassa 

• on koulutettujen vapaaehtoisten tai alalla työskentelevien ammattilaisten ohjaama

• ei sovi akuutissa kriisissä oleville


Keväthuollon kouluttajina toimivat Raamattuopiston avioliittoyön pitkän linjan vapaaehtoiset vastuunkantajat Pirkkoliisa ja Jaripekka Juhala ja Anu ja Arto Heikkinen.


Lämpimästi tervetuloa mukaan! Ilmoittautuminen avautuu tällä sivulla pian.

Osoite

Suomen Raamattuopisto
Helsingintie 10, 02700 Kauniainen