Sana Soi: Ristillä koodattu
Sunnuntaina 12.4.2026 klo 18:00
Sana Soin huhtikuun illassa vierailee syvällisen ja monisävyisen gospelmusiikin tulkki Juhani Tikkanen. Yksi suomigospelin suosituimmista artisteista kiertää Suomen yli sadan keikan vuosivauhtia. Esiintymispaikkoja ovat niin isot lavat kuin rippikoululeiritkin, ja musiikki on myös ahkerassa radiosoitossa. Sana Soi -illassa kuullaan Tikkasen akustista puolta, kun hän tuo mukanaan lavalle vain kitaransa.
Illan puhujavieras on Suomen Raamattuopiston viestintäjohtaja, pastori Kai Lappalainen. Monen muun asian ohella tietokoneohjelmointiin perehtynyt Lappalainen pohtii illassa, miten Raamatun suuri kertomus, pelastushistoria, on koodattu ristiin: ”Tietokoneohjelman koodia kirjoitetaan pitkään, mutta vasta kun ohjelma suoritetaan, nähdään mitä se todella tekee. Samalla tavalla monet Raamatun tapahtumat näyttävät aluksi irrallisilta, mutta ristillä niiden tarkoitus tulee näkyviin.”
Illan juontaa aluekoordinaattori Kari Kuusisto. Mukana ovat myös kappalainen Veli-Pekka Ottman, musiikkisihteeri Anna Pöyhönen sekä Sana Soi -tiimi.
(Kuvat: Lasse Simpanen ja Minttu Gummerus)
------------------------------------------------------------------------------------------------
Sana Soi on lämminhenkinen musiikin ja Sanan ilta, jota järjestävät kerran kuukaudessa Tampereen Tuomiokirkkoseurakunta ja SRO. Illan päätteeksi on teejatkot, ja kirjamyynti palvelee.
Tapahtumassa mukana mm.



Osoite
Finlaysonin kirkkoPuuvillatehtaankatu 2, 33210 Tampere
