Avioliiton keväthuolto
20.3–22.3.2026
Keväthuollossa haemme eväitä avioliiton myötä- ja vastoinkäymisiin vahvistaaksemme sitä hyvää, mitä liitossamme on, ja selvitäksemme vaikeuksista kohti syvenevää kumppanuutta. Kurssi sopii kaikenikäisille aviopareille vasta-avioituneista vuosikymmeniä yhdessä kulkeneisiin.
Viikonloppu koostuu avioliiton keskeisiä teemoja käsittelevistä alustuksista ja aiheeseen liittyvistä keskustelutehtävistä, jotka avioparit tekevät kahdestaan. Aikaa on varattu myös rennolle yhdessäololle ja virkistymiselle.
Osana kurssia toteutetaan Parisuhteen kuntokartoitus. Kuntokartoitus on Kangasalan seurakunnassa kehitetty toimintamalli, jonka tarkoituksena on vahvistaa ja syventää puolisoiden keskusteluyhteyttä. Kuntokartoitus toteutuu ohjattuna keskusteluna, jossa puolisot puhuvat toisilleen suunnitellun mallin mukaan. Keväthuollossa kuntokartoituksen ohjaava vetäjäpari on saanut Parisuhteen kuntokartoitus -koulutuksen.
Parisuhteen kuntokartoituskeskustelu
• on parin pysähdyspaikka tutkia ”missä me mennään”
• sisältää kysymyksiä ja tehtäviä
• kestää noin kolme tuntia mutta pidetään yleensä kahdessa osassa
• on koulutettujen vapaaehtoisten tai alalla työskentelevien ammattilaisten ohjaama
• ei sovi akuutissa kriisissä oleville
Keväthuollon kouluttajina toimivat Raamattuopiston avioliittoyön pitkän linjan vapaaehtoiset vastuunkantajat Pirkkoliisa ja Jaripekka Juhala ja Kirsi ja Olli Nummi.
Lämpimästi tervetuloa mukaan!
Lisätiedot
HINNAT
Kurssimaksu on 70€/pariskunta, jolla katetaan kurssin järjestelykustannuksia. Opiskelija-alennus -10 %. Voit halutessasi maksaa ohjelmassa ilmoitettua kurssimaksua korkeamman kurssimaksun ja näin tukea Suomen Raamattuopiston työtä. Lämmin kiitos lahjastasi! Mainitsethan asian vastaanotossa maksaessasi kurssimaksun.
TÄYSIHOITO 280€/pariskunta
Lapsi (7–12 v.) patjalla 43 €
Lapsi (13–17 v.) patjalla 61 €
Ateriapaketti muualla majoittuville (ei sisällä aamiaisia eikä iltapaloja)
Aikuinen 44 €
Lapsi 7–12 v. 20 €
Lapsi 13–17 v. 35 €
RUOKALIPPUJA myydään erikseen muualla majoittuville.
LASTENHOITO
Kysy lastenhoitomahdollisuudesta avioliittotyön teologi Jenni-Kristiina Liiriltä viimeistään 9.3., jenni-kristiina.liiri(at)sro.fi, 050 381 4279.
ILMOITTAUTUMINEN
Voit ilmoittautua sähköisesti verkkosivujen kautta 18.03.2026 mennessä. Tämän jälkeen otamme vastaan vain päiväkävijöiden ilmoittautumisia. Sähköinen ilmoittautuminen on helppoa ja voit tehdä sen, milloin vain. Myös sisäänkirjautuminen opistolle nopeutuu, sillä saat QR-koodillisen pääsylipun, jota näyttämällä vältyt osallistumislomakkeen kirjoittamiselta. Voit ilmoittautua myös puhelimitse vastaanottoon p. 09 5123 910 ma-to klo 13-14 ja pe klo 9-11.
Ilmoittaudu aina kurssille, vaikka et olisi varma osallistumisestasi. Jos olet tulossa vain päiväksi, ilmoittaudu silti. Vain näin tiedämme kurssin osallistujamäärän ja osaamme varata riittävästi majoitustiloja ja ruokaa aterioille. Voit aina perua ilmoittautumisen ja varatun täysihoidon maksutta ennen kurssin alkua.
PERUUTUSEHDOT
Pidätämme oikeuden kurssin peruuntumiseen esimerkiksi riittämättömän osallistujamäärän vuoksi. Peruminen tapahtuu kurssia edeltävänä maanantaina. Tieto perumisesta tulee verkkosivuille ja kurssille ilmoittautunut saa siitä henkilökohtaisen ilmoituksen. Tarkemmat peruutusehdot löydät täältä.
Osoite
Suomen RaamattuopistoHelsingintie 10, 02700 Kauniainen
Perjantaina 20.3.
| 16:00 | Saapuminen |
| 16:30 | Päivällinen |
| 17:30 | Tervetuloa! Yhdessä matkalla: mistä tulemme ja minne menemme |
Kirsi ja Olli Nummi | |
| 19:00 | Lauluhetki ja hartaus |
Kirsi ja Olli Nummi, säestys Jaripekka Juhala | |
| 19:45 | Iltapala majoittujille |
Lauantaina 21.3.
| 8:00 | Aamupala majoittujille |
| 8:45 | Aamun sana ja sävel |
Kirsi ja Olli Nummi, säestys Jaripekka Juhala | |
| 9:00 | Parisuhteen kuntokartoitus |
Jaripekka ja Pirkkoliisa Juhala | |
| 11:15 | Lauletaan Viisikielistä |
Jaripekka Juhala | |
| 12:00 | Lounas |
Kirjamyynti ja kirpputori avoinna, mahdollisuus ulkoiluun | |
| 13:15 | Parisuhteen kuntokartoitus jatkuu |
Jaripekka ja Pirkkoliisa Juhala | |
| 14:45 | Kahvi |
| 15:15 | Kommunikaatio: Kuuletko minua? |
Kirsi ja Olli Nummi | |
| 16:45 | Päivällinen |
| 18:00 | Leffailta |
Jaripekka Juhala | |
| 20:30 | Iltapala ja saunat majoittujille |
Sunnuntaina 22.3.
| 8:00 | Aamupala majoittujille |
| 9:00 | Luotettava, huomioon ottava, uskollinen. Varakas, urheilullinen, edustava. |
Puolisoon kohdistuvia odotuksia keskustellen luotaamassa Pirkkoliisa ja Jaripekka Juhala | |
| 11:00 | Messu, Marian ilmestyspäivä |
liturgia Ari Kunnamo, saarna Ville Auvinen, kanttorina Jenni-Kristiina Liiri | |
| 12:30 | Lounas |
Hyvää kotimatkaa! |
