DISCOVER - Liikuntaa lepoa ja läsnäoloa

27.3–29.3.2026

Mirka Kotajärvi

DISCOVER on nuorille aikuisille suunnattu sporttinen viikonloppukurssi, jonne ovat tervetulleita kaikki yli 18-vuotiaat. Kurssilla yhdistyvät lempeä liike, Jumalan läsnäolossa lepääminen ja yhteinen jakaminen. Luvassa on luonnossa liikkumista, kehonhuoltoa, raamattuopetusta, yhteisiä keskusteluja sekä liikkeen ja rukouksen yhdistämistä. Viikonloppu järjestetään yhdessä KRIK Finlandin kanssa. KRIK Finland on kristillinen liikuntaverkosto, jonka kautta he jakavat urheilun, uskon ja elämän iloa! Tavoitteena on kutsua, innostaa ja tukea liikkujia sekä urheilijoita elämään kristittyinä joukkueissa ja seurakunnissa. Lisätietoa KRIKistä löydät täältä.

"Minua kiehtoo valtavasti se, miten paljon me voidaan oppia Jeesuksesta myös raamattuopetusten ulkopuolella. Liikkuminen on aina ollut iso osa elämääni ja se on ollut usein mukana myös niissä hetkissä, joissa olen saanut levätä Jumalan läsnäolossa. Toivon, että DISCOVER kurssi voisi olla tutkimusmatka Jumalan läsnäoloon ja oman kehon kuunteluun."

Mirka Kotajärvi, liikuntaneuvoja

Kurssille tarvitset mukaan säähän soveltuvat varusteet niin sisä- kuin ulkoliikuntaan, pyyhe ja vaihtovaatetta sekä repun ja lämmintä vaatetta luontoretkelle. Mukaan kannattaa pakata myös Raamattu ja muistiinpanovälineet sekä jumppamatto. Koska maaliskuun lopun sääoloja on haastava ennustaa, lähetämme tarkempia ohjeita varustautumiseen kirjeen muodossa pari viikkoa ennen kurssia.

Mukana mm. Mirka Kotajärvi (KRIK aktiivi), Veronika Mäki (KRIKn hallituksen jäsen, liikunnan ohjaaja) ja Sini Jokinen (KRIKn perustaja jäsen, liikuntatieteen maisteri ja fysioterapeutti) sekä Ilari Kärki (SRO:n opettaja, KT ja eräopas).

Tiesithän Suomen Raamattuopiston Sportti PK linjasta? Jos yhdessä liikkuminen, Raamattu ja uskovat ystävät kiinnostaa sinua, lue lisää täältä.

Lisätiedot

HINNAT

Kurssimaksu on 55 €, jolla katetaan kurssin järjestelykustannuksia. Opiskelija-alennus -10 %. Voit halutessasi maksaa ohjelmassa ilmoitettua kurssimaksua korkeamman kurssimaksun ja näin tukea Suomen Raamattuopiston työtä. Lämmin kiitos lahjastasi! Mainitsethan asian vastaanotossa maksaessasi kurssimaksun.

TÄYSIHOITO henkilöltä koko viikonlopun ajalta majoituksen mukaan (sis. majoituksen ja ruokailut sekä omatoimisen iltapalan):

Ystävien talossa (huoneissa wc ja suihku)

- kahden hengen huoneessa 140 €

- yhden hengen huoneessa 180 €

Ateriapaketti muualla majoittuville 44 € (ei sisällä aamiaisia eikä iltapaloja)

RUOKALIPPUJA myydään erikseen muualla majoittuville.


ILMOITTAUTUMINEN

Voit ilmoittautua sähköisesti yllä olevan linkin kautta 23.03.2026 mennessä. Tämän jälkeen otamme vastaan vain päiväkävijöiden ilmoittautumisia. Sähköinen ilmoittautuminen on helppoa ja voit tehdä sen, milloin vain. Myös sisäänkirjautuminen opistolle nopeutuu, sillä saat QR-koodillisen pääsylipun, jota näyttämällä vältyt osallistumislomakkeen kirjoittamiselta. Voit ilmoittautua myös puhelimitse vastaanottoon p. 09 5123 910 ma-to klo 13-14 ja pe klo 9-11.

Ilmoittaudu aina kurssille, vaikka et olisi varma osallistumisestasi. Jos olet tulossa vain päiväksi, ilmoittaudu silti. Vain näin tiedämme kurssin osallistujamäärän ja osaamme varata riittävästi majoitustiloja ja ruokaa aterioille. Voit aina perua ilmoittautumisen ja varatun täysihoidon maksutta ennen kurssin alkua.


PERUUTUSEHDOT

Pidätämme oikeuden kurssin peruuntumiseen esimerkiksi riittämättömän osallistujamäärän vuoksi. Peruminen tapahtuu kurssia edeltävänä maanantaina. Tieto perumisesta tulee verkkosivuille ja kurssille ilmoittautunut saa siitä henkilökohtaisen ilmoituksen. Tarkemmat peruutusehdot löydät täältä.

Tapahtumassa mukana mm.

henkilokuva
henkilokuva
henkilokuva
henkilokuva

Osoite

Suomen Raamattuopisto
Helsingintie 10, 02700 Kauniainen

Perjantaina 27.3.

16:30Ilmoittautuminen ja päivällinen
17:30Pysähdy - kurssin aloitus

Mirka Kotajärvi, Veronika Mäki, Sini Jokinen

18:30Turvassa - Liikettä ja rukousta

Mirka Kotajärvi

20:30Iltapala majoittuville

Lauantaina 28.3.

8:00Aamupala majoittuville
9:00Lempeä aamuherättely ja aamuhartaus

Veronika Mäki

10:00Rauhassa - Raamattuopetus

Ilari Kärki

12:00Lounas
13:00Läsnäolossa – Luontoretki

Veronika Mäki, Mirka Kotajärvi

16:45Päivällinen
17:30Levossa – Kehonhuolto

Sini Jokinen

19:00Yhdessä - Ilta jakamiselle

Mirka Kotajärvi

20:30Iltapala ja saunat majoittuville

Sunnuntaina 29.3.

8:00Aamupala majoittuville
9:00Luottamuksessa - Tutkimista ja oppimista

Sini Jokinen, Veronika Mäki, Mirka Kotajärvi

11:00Messu

liturgia Petri Kortelahti, kanttori Jenni-Kristiina Liiri

12:30Lounas ja kurssin päätös