Naistenpäivät Hyvän äärellä

21.–23.4.2023

Hei Vuokatinrannan ystävät!

Jo toisen kerran toteutamme keväällä huhtikuussa 21-23.4-23 teidän toivomuksestanne Hyvän äärellä & Miestä väkevämpi -päivät yhtä aikaa.
Moni saapuu matkojenkin takaa ja on mukavampi lähteä tulemaan kumppanin kanssa. Ymmärrämme tämän toiveen. Naisille ja miehille on osittain omaa ohjelmaa tarjolla, mutta aika-ajoin kokoonnutaan yhteen esim. hyvän musiikkiohjelman pariin. Erinomaiset luentoaiheet näet Vuokatinrannan ohjelma-tiedoista. Luennoitsijoina mm. Raamattuopiston toiminnanjohtaja Lauri Vartiainen, julistustyön johtaja Petri Kortelahti, evankelista, naistyön koordinaattori Anne Pohtamo-Hietanen ja kirjailija, teologi Mailis Janatuinen. Musiikista vastaa kanttori Anna Pöyhönen. Huomioi myös perjantai illan Sana Soi-ilta Sotkamon kirkossa.

Tulkaa nauttimaan luennoista, upeista ulkoilumaastoista, emäntien tekemästä maukkaasta kotiruuasta ja hyvästä seurasta. Saunatkin lämpenevät iltaisin. Tämä voi olla sinun lepohetkesi.
Lämpimästi tervetuloa. VUOKATINRANNASSA VIIHDYTÄÄN!

Ilmoittautuminen 12.4.2023 mennessä puhelimitse tai sähköpostitse Vuokatinrantaan

Ilmoittautumisen yhteydessä, kerrothan seuraavat asiat: nimi, osoite, puhelin numero, syntymä aika, ruoka-aine allergiat, majoitustoive ja omat/ vuokra - liinavaatesetti.

Lisätiedot

Vuokatinrannan toimisto klo 9-14 p. 08 619470 tai info@vuokatinranta.fi

Kurssimaksu

Kurssimaksu 40€/hlö, lauantai päivä 20€/hlö.

Kurssimaksulla katetaan kansanopistokurssien opetuspalkkioita ja puhujien matkakorvauksia sekä muita järjestelykustannuksia.

Hintatiedot

Täyshoitopaketti sisältää majoituksen ja ruokailut.

Rantahotellissa 2hh 137€/hlö
Rantahotellissa 1hh 170€/hlö
Rantahotelli saunalla 157€/ hlö

Ranta- ja takkamökki 2hh 127€/hlö
Rantamökissä 1hh 157€
Saunamökki 2hh 157e/hlö

Lisäpalvelut:
Liinavaatteet 12€/henkilö (sis. pussi- ja aluslakanan, tyynyliinan, kylpy- ja käsipyyhkeen).
Voit tulla myös omin liinavaattein.

Perjantai 21.4.

15.00Majoittuminen
15.30Päivällinen
17.15Tervetuloa Hyvän äärelle
Naisten ja miestenpäivien avaus päärakennuksen salissa
Jouko Malinen, Lauri Vartiainen, Petri Kortelahti
18.30Sana Soi - ilta Sotkamon kirkossa
Siirrytään yhteiseen tilaisuuteen Sotkamon kirkkoon Ristijärventie 1.

Kerätään kolehti Naistyölle ja SRO:n musiikkityölle
Anna Pöyhönen, Anne Pohtamo-Hietanen, Juhani Saastamoinen, Lauri Vartiainen
20.30Iltapala ja saunat

Lauantai 22.4.

8.15Aamupala
9.00Naiset Elian elämässä (Sarpatin leski)
Anna Pöyhönen, Mailis Janatuinen
10.45Evankeliumista ilo elämään
Anne Pohtamo-Hietanen
12.15Lounas
13.30Naiset Elian elämässä (Isebel)
Anna Pöyhönen, Mailis Janatuinen
15.15Martta ja Maria-erilaiset sisaret Herrassa
Anne Pohtamo-Hietanen
16.45Päivällinen
19.30Ilosanomapiiri
Raamattupiiri kootaan osallistujista. Musiikkia yhteislauluina ja musiikkiesityksin. Kolehti kerätään julistustyölle.
Aino Viitanen, Anne Pohtamo-Hietanen, Jari Nordman
21.00Iltapala ja saunat

Sunnuntai 23.4.

8.15Aamupala
9.00Naiset Johannes Kastajan elämässä (äiti ja Herodias)
Mailis Janatuinen
11.00Lounas
12.00Messu Vuokatin kirkossa
Osoite: Varsitie 1, vanhan aseman vieressä.

Kerätään kolehti Vuokatinrannan hengelliselle työlle
Anna Pöyhönen, Lauri Vartiainen, Petri Kortelahti
13.30Kirkkokahvit ja kotimatkalle