Sovintoon elämän kanssa- Sovintoon suhteessa isään

17.–19.11.2023

”Isä kulkee aina mukanamme. Isä voi olla elämän voimavara ja resurssi, mutta isä voi olla myös varjo ja hankalien tunteiden aiheuttaja. Entä jos on jäänyt ilman isän siunausta, isän hyväksyntää? Mitkä jalanjäljet se jättää käsitykseen itsestä, ihmissuhdetaitoihin tai Jumala-kuvaan? Miten päästä mielen sovintoon isän kanssa, vaikka isän kaipuu ei koskaan inhimillisellä tasolla täyttyisi? Miten kohtaavat täyttymätön maallisen isän kaipuu ja Jumala, joka on sanonut olevansa Isä?

Viikonlopussa on mukana Jeesus, joka on lähetetty parantamaan ne, joilla on murtunut mieli, julistamaan vangituille vapautusta ja kahlituille kahleitten kirpoamista ja lohduttamaan kaikkia murheellisia (Jes 61:1-2). Mahdollisuus henkilökohtaiseen esirukoukseen viikonlopussa aktivoituneiden asioiden puolesta. Esirukouksessa palvelevat koulutetut sielunhoitajat.

Viikonloppu on tarkoitettu henkilökohtaisesta työskentelystä kiinnostuneille, oman täyttymättömän isän kaipuun työstämiseen sekä sielunhoitotyötä tekeville. Osallistuminen edellyttää kokoaikaista mukanaoloa.

Kouluttajana Saara Kinnunen. Saara on vaasalainen sosiaalipsykologi ja psykoterapeutti, joka on toiminut perheneuvojana Vaasan seurakuntayhtymän Perheasiain neuvottelukeskuksessa. Hän on palvellut myös opetustehtävissä ja kasvatus-, perhe- ja ihmissuhdekysymysten ja sielunhoidon kouluttajana ja luennoitsijana. Hän on kirjoittanut lukuisia perhettä, kasvatusta ja ihmissuhteita käsitteleviä kirjoja. Kirja Isän kaipuu valittiin vuoden 2016 kristilliseksi kirjaksi. Se myötäilee viikonlopun teemoja.

Työskentelytapoina alustukset, henkilökohtainen ja yhteisöllinen työskentely sekä rukous. Mahdollisuus vertaistukeen ja henkilökohtaiseen esirukoukseen.”

Kurssimaksu

Kurssimaksu 80€/hlö.

Kurssimaksulla katetaan kansanopistokurssien opetuspalkkioita ja puhujien matkakorvauksia sekä muita järjestelykustannuksia.

Hintatiedot

Täyshoitopaketti sisältää majoituksen ja ruokailut.

Rantahotellissa 2hh 137€/hlö
Rantahotellissa 1hh 170€/hlö
Rantahotelli saunalla 157€/ hlö

Ranta- ja takkamökki 2hh 127 €/hlö
Rantamökissä 1hh 157€

Lisäpalvelut:
Liinavaatteet 12€/henkilö (sis. pussi- ja aluslakanan, tyynyliinan, kylpy- ja käsipyyhkeen).
Voit tulla myös omin liinavaattein.

Ilmoittautuminen 6.11.2023 mennessä

Ilmoittautumiseen tarvittavat tiedot:
Nimi, osoite, puhelinnumero, sähköposti, syntymäaika. Vuokraatteko täältä liinavaatesetin 12€/setti vai omin liinavaattein. Mahdolliset ruoka-aine allergiat.

Ilmoittautumiset ja lisätiedot

Vuokatinrannan toimisto klo 9-14 p.08 619470 tai info@vuokatinranta.fi

Perjantai 17.11.

15.00Majoittuminen Vuokatinrantaan
17.00Päivällinen
18.00Kenen tytär/ poika olet? Isän merkitys ihmisen elämässä
- Iltahartaus
Saara Kinnunen
20.30Iltapala

Lauantai 18.11.

8.00Aamupala
9.00Isiemme perintö ja jalanjäljet
- Aamuhartaus
Saara Kinnunen
11.30Lounas
13.00 Isän trauman työstäminen
Saara Kinnunen
14.30Päiväkahvi
15.00Itsetuntemuksen syventäminen Työskentelyä itseni kanssa ja mahdollisuus henkilökohtaiseen esirukoukseen
Saara Kinnunen
16.30Päivällinen
18.00Voinko päästää kivusta irti? Uutta luovan Jumalan kohtaaminen
- Iltahartaus
Saara Kinnunen
19.30Iltapala + Saunat

Sunnuntai 19.11.

8.00Aamupala
9.00Mielen sovinto suhteessa isään
- Aamuhartaus
Saara Kinnunen
11.00Messu Raamattuopistolta striimattuna
12.00Lounas
12.45Voiko isää ymmärtää
Saara Kinnunen
13.30Päätöskahvi