Työtoverimme Pirjo Juntunen pääsi Jumalan lasten iloon
Pirjo Juntunen in memoriam
Työtoverimme Pirjo Juntunen pääsi Jumalan lasten iloon 18.8. Loppuun asti Pirjo jaksoi tehdä Jumalan valtakunnan työtä, vaikka voimat vähä vähältä heikkenivät. Pirjo opiskeli aikuisiällä diakoniksi. Hän ehti palvella Sanansaattajissa, Kylväjällä ja nyt aivan viime päiviin asti Raamattuopistolla. Hän teki myös paljon näkymätöntä sielunhoitotyötä.
Muistan kun näin Pirjon ensi kerran Vuokatinrannassa syksyllä 1991. Siellä oli kurssi, johon myös minä osallistuin. Aamuhartaudessa Pirjo puhui tienviitoista, jollaisia me Jumalan lapset saamme olla eksyksissä oleville ihmisille. Tällainen tienviitta Pirjo itse oli. Hän oli valoisa, iloinen, vieraanvarainen ja hänellä oli aikaa pysähtyä ihmisten hädän ja surujen äärelle.
Hän palveli pyyteettömästi ja kuunteli sekä rohkaisi ihmisiä Jumalan sanalla ja rukoili heidän kanssaan. Hän uskoi asiat Jumalan hoitoon ja auttoi ja ohjasi niissä asioissa, joissa kykeni. Hänen turvansa ja ilonlähteensä oli Jumalassa ja Jumalan sanassa. Jos kenelle, niin Pirjolle kuuluvat nämä sanat: ”Hyvin tehty! Olet hyvä ja luotettava palvelija. Vähässä olet ollut uskollinen, minä panen sinut paljon haltijaksi. Tule Herrasi ilojuhlaan!”
Jouko Malinen
Pohjois-Karjalan ja Kainuun aluejohtaja