Vetoomus lähetystyön puolesta
Espoon seurakuntien yhteinen kirkkovaltuusto jätti keskiviikkona 22.3. ilman lähetysmäärärahoja neljä kirkkomme virallista lähetysjärjestöä, perusteena se, etteivät nämä järjestöt palkkaa naispappeja tai seksuaalivähemmistöihin kuuluvia pappeja. Lähetysmäärärahat otettiin pois äänin 39–20, 2 tyhjää, seuraavilta kirkkomme lähetysjärjestöiltä: Lähetysyhdistys Kylväjä, Suomen Evankelisluterilainen Kansanlähetys, Suomen Luterilainen Evankeliumiyhdistys ja Svenska Lutherska Evangeliföreningen i Finland. Julkaisemme Raamattuopiston metropolialueen johtajan, Juha Vähäsarjan, puheen kirkkovaltuuston kokouksessa:
Arvoisa puheenjohtaja; hyvät valtuutetut; Bästä kolleger!
Olen ollut 12 vuotta kirkkovaltuuston jäsen. Edustajauran alussa kahden kirkon virallisen lähetysjärjestön osuudet oli leikattu ja ne jaettiin viidelle muulle järjestölle. Seuraavina vuosina leikattiin lisäksi vielä kahdelta. Nuo neljä kirkon lähetystyötä toteuttavaa järjestöä ovat tänään jälleen leikkauslistalla.
Vuonna 2015 lähetysmäärärahat päätettiin kuitenkin jakaa jälleen kaikille kirkon lähetystyötä toteuttaville järjestöille niiden valtakunnallisen kannatuksen mukaisessa suhteessa. Näinhän kirkon suositus onkin. Miksi ne palautettiin? Osa kirkkovaltuuston jäsenistä kuunteli käytetyt puheenvuorot ja muutti mieltään äänestettäessä. He kävivät sen sanomassa täältä edestä. He eivät olleet ymmärtäneet, mitä työtä järjestöissä tehdään ja keneen leikkaukset ensi sijassa osuvat. Osa perusteli palautusta oikeudenmukaisuuteen vetoamalla. Kirkon suositusta ja sen kirkkokansan osan tahtoa, joka tukee näitä järjestöjä rukouksin ja taloudellisesti, ei tahdottu loukata ja ohittaa. Sen jälkeen onkin ollut rauha maassa ja on toimittu kirkon suositusten mukaisesti. Kunnes nyt ollaan jälleen lähtöruudussa.
Olen ollut kahden kirkon virallisen lähetysjärjestön työntekijänä yhteensä 20 vuotta ja kolmannen hallituksessa kuusi vuotta aina viime vuodenvaihteeseen asti. Näistä kahden järjestön osalta oltaisiin nyt leikkaamassa tukia merkittävällä summalla. Olen myös istunut kaksi kertaa 5-6 kuukauden lähetyskurssin alusta loppuun. Kertaakaan en kuullut siellä puhuttavan virkakysymyksestä, koska oli itsestään selvää, että lähetyskentällä toimitaan paikallisen kirkon ehdoilla. Sama koskee kysymystä samaa sukupuolta olevien vihkimisistä.
Olen käynyt useilla kentillä työn puolesta oppimassa, millaista työtä järjestöt tekevät. Kohtasin tutun naisen, jonka saattoi löytää kantamasta AIDS-potilasta sylissään autoonsa ja viemässä häntä kotiinsa yöksi. Kävin paikassa, jonne maasainaiset olivat saapuneet turvaan uhkaavalta ympärileikkaukselta. Kävin kylissä, joissa ei ollut keski-ikäisiä lainkaan, koska he olivat kuolleet AIDS:iin. Lähetysjärjestöt auttoivat AIDS-orpoja elämässä eteenpäin. Näin kehitysvammaisille ja hylätyille lapsille rakennetun koulun toiminnan, joka antoi näille lapsille mahdollisuuden ihmisarvoiseen elämään. Ja paljon, paljon muuta. – Näin suurella sydämellä työhönsä sitoutuneita lähetystyöntekijöitä tehtävissään. He elävät näiden ihmisten keskuudessa! He ovat työssä, joka parantaa naisten, lasten, sairaiden ja vammaisten ihmisten elinolosuhteita dramaattisella tavalla. Olisitko sinä siellä?
Jos leikkaamme määrärahoja – siis puolelta kirkon lähetysjärjestöistä - me lähetämme viestin, että heidän työnsä ei ole arvokasta, koska heidän järjestönsä ajattelee väärin suomalaisesta kirkkopolitiikasta. Isku todella osuu lähetteihin ja järjestöihin. Mutta olisi hyvä ymmärtää ennen kaikkea se, että isku osuu pahimmin heikoimmista heikoimpiin, jotka saavat avun ja mahdollisuuden ihmisarvoiseen elämään näiden järjestöjen työn kautta.
Miten sinä perustelisit omaa päätöstäsi avunsaajille, jos he seisoisivat tässä salissa meidän keskellämme? Miksi me olemme siirtämässä omia ongelmiamme heidän kannettavakseen? Kysymykset, joiden keskellä he elävät, liikkuvat aivan toisessa syvyydessä. He kysyvät kuka voi auttaa meitä, että selviämme seuraaviin päiviin.
Jokainen seisoo tietysti Jumalansa edessä näissä asioissa ja siksi voin vedota vain omiintuntoihin. Sydämestäni toivon, että me kaikki lähdemme tästä salista hyvällä omallatunnolla tietäen, että teimme oikean ratkaisun. Tiedostammehan sen, että mikään muu järjestö ei olisi tulossa jatkamaan näillä kentillä tehtyä työtä? Ei mikään.
Ymmärrämmekö me, mitä olemme tekemässä?
Herra armahda meitä!
Juha Vähäsarja
