HSP 2025: ”Yksinkertaisen raamatullisen uskon aika on nyt”

”Yksinkertaisen raamatullisen uskon aika on nyt”
Nuorten keskuudessa vallitseva herätys osoittaa, että on aika julistaa rohkeasti Jumalan sanaa. Kirkolliset rakenteet saattavat elää, mutta sana pysyy ja vaikuttaa, todettiin Hengellisillä syventymispäivillä Järvenpää-talossa.
Järvenpää-talossa vietetty Hengellisten syventymispäivien juhlaviikonloppu alkoi rukoushetkellä tapahtuman puolesta perjantaina 15.8. Saman illan aikana järjestetyssä keskustelutilaisuudessa Suomen teologisen instituutin pääsihteeri Soili Haverinen ja professori Miikka Ruokanen keskustelivat toimituspäällikkö Petri Vähäsarjan kanssa ajankohtaisista aiheista. Keskustelun otsikko oli Usko vahvistuu puhumalla. Vaikka keskustelussa pureuduttiin syviin teologisiin teemoihin, myös arjen asioita käsiteltiin. Sleyn Luther-kirkolla vaikuttava Soili Haverinen nosti esiin nuorten kasvaneen kiinnostuksen kristinuskoa kohtaan ja antoi esimerkkejä siitä, minkälaisia asioita nuoret nykyisin kyselevät. Hän kertoi keskustelleensa nuorten kanssa paljon sekä Luther-kirkolla että omien lastensa välityksellä, heidän ystäviensä kanssa.
- Yhä useampi nuori uskoo Jeesukseen. Minut on yllättänyt se, kuinka nuori sukupolvi on avoin kristinuskon sisällöllisille kysymyksille. Minkälainen Jumala on? Nuoret ovat todella avoimia kuulemaan Raamatun sanaan. Kyllä nuoret tulevat seurakuntaan nimenomaan sanan perässä. Siksi kirkolla, joka häivyttää Jumalan sanan jonnekin piiloon, ei ole mitään annettavaa nuorille, jotka etsivät elävää sanaa ja sisältöä.
- Haluan rohkaista kaikkia teitä siihen, että pitäkää sanaa esillä, ja ilmaiskaa että olette valmiita keskustelemaan Raamatusta, Haverinen sanoi.
Musiikkia perjantaina kuultiin mestaripianisti Hillel Tokazierilta, jonka lauluissa kappaleet loivat saliin hilpeää ja harrasta tunnelmaa.
Lauantaipäivän pääjuhlassa kuultiin Suomen Raamattuopiston toiminnanjohtajan Lauri Vartiaisen odotettu linjapuhe. Sitä pohjusti Kirkon tutkimuksen johtaja Hanna Salomäki, joka osoitti, että tilastojen valossa on totta se, mistä Soili Haverinen puhui perjantaina: alle 30-vuotiaat ovat yhä kiinnostuneempia kristinuskosta. Vartiainen kertoi, että tämä on havaittu myös Suomen Raamattuopistossa Kauniaisissa, jossa ”lukioikäiset pojat tulevat ostamaan haastavaa teologista kirjallisuutta Perussanoman kirjamyymälästä”.
Vartiainen otti puheessaan kantaa herätysliikkeiden ja kirkon suhteisiin sekä visioi, mitä tuleman pitää. Hän sanoi suoraan, että nykyisellä kehityksellä uuden luterilaisen kirkon syntyminen maahamme on todennäköistä. Hänen viestinsä oli kuitenkin se, että Raamattuopisto jatkaa toimintaansa kuten tähänkin asti. Evankeliumia julistetaan joka tapauksessa ”vaikka kahvilassa” ja jumalanpalvelukset jatkuvat normaalisti. Herätysliikkeiden oma toiminta tulee vahvistumaan ja sitä kehitetään edelleen. Omaa väkeä ei hylätä missään olosuhteissa, olipa kunkin ratkaisu evankelis-luterilaiseen kirkkoon kuulumisen suhteen mikä tahansa.
”Nyt on enemmän kuin koskaan yksinkertaisen raamatullisen uskon aika. Siihen me haluamme sitoutua ja sen varassa elää, sen varassa tehdä työmme. Jumala meitä siinä auttakoon”, Vartiainen päätti puheensa.
Lauantaina kuultiin myös aimo annos väkevää raamattuopetusta, kun Raamattuopiston rehtori Marja-Kaarina Marttila puhui uskosta lujana luottamuksena ja rovasti Keijo Rainerma psalmeista.
Hengellisillä syventymispäivillä laulettiin jälleen myös paljon yhteislauluja, virsiseuroista ”Viisikielinen kannesta kanteen” -tilaisuuteen. Eri tilaisuuksissa musisoivat esimerkiksi Musalinja All Stars, Matkavalo-yhtye sekä Joanna ja Petri Vähäsarja.
Tapahtuman päätti sunnuntain Juhlamessu, jossa saarnasi julistustyön johtaja Petri Kortelahti ja jossa musisoivat muun muassa kanttorit Jenni-Kristiina Liiri ja Anna Pöyhönen sekä Japanin-lähetit Mari-Kaisa ja Tuomas Auvinen. Juhlamessussa siunattiin tehtäviinsä Raamattuopiston ja Perussanoma-kirjakustantamon uudet työntekijät.
Hengelliset syventymispäivät järjestettiin Nikean uskontunnustuksen 1700-vuotisjuhlien mukaisella teemalla Me uskomme. Vuonna 2026 Syventymispäivät järjestetään teemalla Uskon puolesta.
Syventymispäivien raamattuopetukset ovat katsottavissa Suomen Raamattuopiston Säätiön Youtube-kanavalla.
Vuoden 2026 Hengellisten syventymispäivien ohjelma julkaistaan syventymispaivat.fi sivulla helmikuussa 2026.