Kyläkirkko täyttyi ääriään myöten herätysliikkeiden yhteisessä messussa

Elavan veden messu pohjois paippisten kylakirkko 2025 sros
Pohjois-Paippisten kyläkirkossa pidettyyn ensimmäiseen Elävän veden messuun saapui noin 120 osallistujaa.

Pitkään odotettu ensimmäinen Elävän veden messu Pohjois-Paippisten kyläkirkossa Keski-Uudellamaalla pidettiin 21.9.2025.

Väkeä Elävän veden messuun saapui niin runsaasti, että kyläkirkon 80-paikkaisen kirkkosalin istumapaikat eivät riittäneet. Vaikka takahuoneesta kannettiin kaikki ylimääräiset tuolit salin puolelle, osa joutui seisomaan aina siihen asti, että lapset lähtivät pyhäkouluun.

”Väkeä oli kuin helluntaiepistolassa – osa seisoi kirkon portailla”, vahvistaa saarnajana messussa toiminut Suomen Raamattuopiston Säätiön julistustyön johtaja Petri Kortelahti.

Elävän veden messut ovat Suomen Raamattuopiston Säätiön, Suomen Luterilaisen Evankeliumiyhdistyksen ja Suomen Evankelisluterilaisen Kansanlähetyksen yhdessä toteuttamia messuja. Saarnan aikana toimii pyhäkoulu, ja kirkkokahvit nautitaan jumalanpalveluksen jälkeen.

Seuraavan kerran Pohjois-Paippisten kyläkirkossa kokoonnutaan sanankuuloon ja viettämään Herran pyhää ehtoollista 19.10. klo 17. Kirkon osoite on Rajakulmantie 39, 04170 Sipoo.

Tervetuloa messuun!