Pekka Heiskanen Hengellisillä syventymispäivillä: ”Suurimmistakin synneistä voi nousta Jeesuksen kanssa”
Heiskasen mukaan Jeesuksen kieltänyt Pietari tunsi sekä ihmisen haurauden, että Jumalan voiman. Siksi hän oli oikea henkilö vahvistamaan uskossaan heikkoja.
Raamattuopiston eläkkeellä oleva julistustyön johtaja, rovasti Pekka Heiskanen puhui Hengellisten syventymispäivien Vuokatinrannan-illassa 1. Pietarin kirjeestä, josta hän kertoi kirjoittaneensa myös pro gradu -työnsä 46 vuotta sitten.
- Tein työtä noin vuoden, ja joka päivä tämä kirje sitoi minut Raamattuun, Heiskanen pohjusti.
Hän kertoi, että Luther piti kyseistä kirjettä ”yhtenä Raamatun jaloimmista”, ja että Lutherin kiistakumppani Erasmus Rotterdamilainen piti sitä ”vähäsanaisena kirjeenä, joka on sullottu täyteen sisältöä”.
- Lutherin mielestä 1. Pietarin kirje on avainkirja, joka avaa koko Uuden testamentin merkityksen.
Heiskanen totesi Pietarin tuovan 1. kirjeessään esiin oman pelkuruutensa ja Jeesuksen kieltämisen, kun hän puhuu itsestään Kristuksen kärsimysten todistajana. Se muistutti kaikkia siitä, miten Pietari oli noina aikoina langennut.
- Miksi hän halusi palauttaa nämä asiat lukijoiden mieleen? Tätä rohkeutta pohjustavat Jeesuksen sanat Pietarille Luukkaan evankeliumissa: ”Mutta minä olen rukoillut puolestasi, ettei uskosi sammuisi. Ja kun olet palannut takaisin, vahvista veljiäsi”, Heiskanen siteerasi.
- Luulen, että Pietari haluaa kärsiville ja vainotuille kristityille osoittaa, kuinka suurimmistakin synneistä voi nousta Jeesuksen kanssa. Saada synnit anteeksi ja syttyä uudelleen Herran omaksi ja todistajaksi.
Heiskanen kuvaili, että 1. Pietarin kirjeen keskeinen aihe on kärsimys, mutta senkin läpäisee toivo.
- Jumala ei pane yhdentekeviä asioita ahjoonsa. Kärsimys Jeesuksen nimen tähden merkitsee suurinta luottamuksen osoitusta häneltä. Kristuksen suunnitelma ja asia voittavat, sillä Kristus nousi kuolleista.
Vuokatinrannassa 1. Pietarin kirjeestä opetti myös Raamattuopiston aluejohtaja Jouko Malinen. Sotkamon seurakunnan terveiset toi kappalainen Antti Lankinen. Musiikkia esitttivät Jari Niva sekä Saloisten mieskvartetti.
Suomen Raamattuopiston Hengelliset syventymispäivät jatkuvat 21.8. asti. Ohjelma ja kaikki info löytyvät osoitteesta syventymispaivat.fi