Jeesus on Herra – herätysliikejohtajat visioivat tulevaa Hengellisillä syventymispäivillä

Jeesus On Herra logo Hengellisten syventymispäivien julisteessa
Jeesus On Herra -logon on suunnitellut taiteilija Pirjo Waris keväällä 1970.

Jeesus on Herra

Suomen Raamattuopiston vuotuinen päätapahtuma Hengelliset syventymispäivät järjestetään tänä vuonna Kauniaisissa ja Järvenpäässä. Suomen Raamattuopistossa Kauniaisissa kokoonnutaan 20.8. ja 23.8. Sen jälkeen tapahtuma jatkuu Järvenpää-talossa 24.-25.8.

Tapahtuman teema on ”Jeesus on Herra”. Raamattuopiston toiminnanjohtajan Lauri Vartiaisen mukaan kyseinen ”rohkea tunnustus” on toistunut tuhansien nuorten paidoissa ja Pro Fide -yhtyeen tunnuksissa 1970-luvulta asti.

- Tämän lausahduksen sisältö on silkkaa dynamiittia. Jeesus on totisesti Herra, Messias ja suuri pelastaja - tosi ihminen ja tosi Jumala. Vaikka hänet ristiinnaulittiin ja surmattiin, hän nousi kuolleista.

- Hänen valtansa ja voittonsa tulee kerran näkyvällä ja vastaansanomattomalla tavalla. Näin Raamattu lupaa, Vartiainen tähdentää.

Heratysliikejohtajat Nummela Vartiainen Säilä
Herätysliikejohtajat visioivat tulevaa Hengellisillä syventymispäivillä Järvenpäässä.

Ohjelmaa koko perheelle

Tuttuun tapaan Hengellisten syventymispäivien ohjelmaan sisältyy sanaa ja sakramenttia, keskusteluja, opetusta ja hengellistä musiikkia. Kaikenikäiset on huomioitu.

Ohjelmatärppeihin lukeutuvat esimerkiksi maa- ja metsätalousministeri Sari Essayahin juhlapuhe sekä paneelikeskustelu kirkon ja herätysliikkeiden tulevaisuudesta. Paneelissa aihetta pohtivat toiminnanjohtajat Lauri Vartiainen, Daniel Nummela (Kansanlähetys) ja Tom Säilä (Sley). Puheenjohtajana toimii Juha Vähäsarja Suomen Raamattuopistosta.

Tapahtuman musiikkielämyksistä vastaavat muun muassa Pro Fide -yhtye, Eve ja Ossi, MGtH-yhtye sekä Raamattuopiston musiikkityöntekijät Anna PöyhönenJenni-Kristiina Liiri ja Pietari Savolainen.

Hengellisillä syventymispäivillä juhlistetaan tänä vuonna myös suuren suosion saavuttanutta 10-vuotiasta Viisikielinen-laulukirjaa sekä 85-vuotiasta Suomen Raamattuopiston Säätiötä.

Tapahtumaan on vapaa pääsy. Suurin osa tapahtuman ohjelmasta striimataan ja radioidaan.

Lisätiedot: syventymispaivat.fi