Luotettava, turvallinen, yhteisöllinen ja hoitava
Raamattuopiston jumalanpalvelukset Kauniaisissa, Kellonkartanossa ja verkossa.
Tulevia tapahtumia
Ajankohtaista
Kiinnostaisiko sinua pohtia Raamatun ja erityisesti Vanhan testamentin tekstejä heprean kielen pohjalta? Raamattuopistolla alkaa keskustelupiiri pyhäpäivien teksteistä. Mukaan voivat liittyä hepreaa jo kohtalaisesti osaavat.
– Suomen Raamattuopisto on vahvasti Raamatun Sanalle ja sen perustalle rakentuva paikka. Minulle se on myös hengellinen koti! Sen piirissä olen saanut varttua jo seitsemän vuotiaasta asti.
Jeesus muutti ihmiseksi syntyessään kaiken, vaikka harva sen silloin ymmärsi. Ensimmäisenä jouluna maailma näytti samalta kuin ennenkin. Herodes Suuri jatkoi julmaa hallintoaan, roomalaiset pitivät yhä Israelin kansaa valtikkansa alla. Synti oli läsnä ihmisten elämässä aivan kuten aina. Jokin oli kuitenkin lopullisesti ja peruuttamattomasti muuttunut. Jumalan suuri pelastussuunnitelma oli toteutumassa. Jumalan Poika eli ja hengitti maan päällä.
Suomen Raamattuopiston Säätiön hengellistä työtä ei tueta verovaroin. Meille ei myönnetty ensi vuodelle kirkkokolehtia, ei edes paikkaa suositeltujen järjestöjen joukossa. Taloutemme lepää siis yhä vahvemmin kristikansan tuen varassa.
..niin homma menisi näin:
1. Tunnistaisin ja tunnustaisin, että ev.lut. seurakuntien aktiivijäsenissä on, pysyy ja jopa enentyy joukko, joka pitäytyy..
Sinulle on paikka
Sinulle, joka haluat tukea työtämme
Tänä päivänä noin 60% kaikesta saamastamme taloudellisesta tuesta tulee yksityisiltä tukijoilta. Lahjoitukset ja rukoukset ovat työllemme elintärkeitä. Tule siis mukaan ja tue työtämme valitsemalla oma tapasi auttaa. Tekemällä lahjoituksen voit olla mukana kertomassa varmaa sanomaa Kristuksen rakkaudesta.
Kiitämme myös sinua, joka valitset työmme ylläpitämisen rukouksin. Raamattuopisto on ollut aina riippuvainen ystävistä, jotka ovat nähneet työmme tukemisen arvoiseksi. Tahdomme olla työssämme uskollisia.
Ravintoa Sanasta
Suomen Raamattuopisto
Suomen Raamattuopisto Kauniaisissa on kristillinen kansanopisto, jossa on tarjolla Suomen parasta ruisleipää.
Meillä on opiskelupaikka sinulle!