Helpompi on repiä kuin rakentaa

On asia, jota protestoin toistuvasti Jumalalle. Miksi on niin paljon helpompi tuhota kuin rakentaa? Hyvien asioiden rakentaminen vie usein vuosia, niiden tuhoaminen taas käy käden käänteessä. Se nähdään kirkkaasti taas aikamme sodissa: arvorakennus, jota on taitavin käsin vuosikaudet rakkaudella rakennettu, voidaan tuhota yhdessä silmänräpäyksessä ohjuksen täysosumalla.

Sama pätee hengellisen työn kohdalla. Seurakunnan rakentaminen on vaikeampaa kuin palatsin. Ja silti on historiassa monta kertaa nähty, kuinka miekalla ja mahtikäskyillä on Herran huonetta hävitetty. Maallisista palatseista Jumalan temppeli kuitenkin eroaa siten, että näkyvien rakenteiden hävittäminen onnistuu aika helposti, elävän seurakunnan ei niinkään. Tässä onkin se suuri lohdutus. Kristinuskon alkuaikoina silloisen maailman vaikutusvaltaisimmat johtajat, Rooman keisarit, yrittivät kaikin voimin hävittää kristillisen uskon. Ja he epäonnistuivat yrityksessään. Jos kirkot revittiin, kokoontuivat uskovat kodeissa tai vaikka murtaen leipää maan alla katakombeissa. Usko levisi vainottuna, vihattuna, mutta voittamattomana. Sillä kirkon Herra on voittamaton. Jumalan valtakunta tulee, se on väistämätöntä historiaa, kuten Jukka Leppilampi laulaa.

Seurakunnan voi hävittää myös sisältäpäin. Kavalinta tuhotyötä on sellainen, jossa sanoma hävitetään, mutta seinät jäävät. Aikanaan puhuttiin neutronisaarnaajista. Termin taustalla oli ydinpommien perheeseen kuuluva neutronipommi, jonka erityisominaisuus oli tehdä perinteisiä ydinpommeja vähemmän aineellista tuhoa, mutta hävittää sitäkin tehokkaammin elävät olennot. Toisin sanoen ihmiset kuolevat, mutta talot jäävät pystyyn. Koiranleuat kirkollistivat ilmiön nopeasti, ja alettiin puhua neutronisaarnaajista. Termillä tarkoitettiin julistajia, jotka saarnoillaan tyhjentävät kirkot. Kuten neutronipommissa, neutronisaarnaajan puhuessa ihmiset katoavat, vain seinät jäävät jäljelle.

Herätyskristillisyydestä ja perinteisestä kristillisyydestä ei tarvitse pitää. Mutta toiminta, jolla pyritään sen rajoittamiseen, kieltämiseen tai alasajoon, ei tuota siunausta. Edelleen pätee viisaan Gamalielin neuvo: ”Jättäkää nämä miehet rauhaan, antakaa heidän olla. Jos tämä heidän ajamansa hanke on lähtöisin ihmisistä, se kukistuu itsestään. Jos se taas on Jumalasta, te ette pysty heitä kukistamaan. Pitäkää varanne! Entä jos te taistelettekin itseään Jumalaa vastaan?" (Apt. 5:38-39)

Näinä viikkoina ja kuukausina sisarjärjestöt painivat vaikeiden kysymysten äärellä pohtien asemaansa lähetysjärjestöinä. Toivotan voimia, rohkeutta ja viisautta heille. Ajassamme kristillisyys, kirkko ja herätysliikkeet ovat valinkauhassa. Moni asia on muutoksen tilassa. En ole profeetta, mutta silti varoitan kajoamasta evankeliumin työhön, olkoonpa lähetystä, evankeliointia, seurojen pitoa tai messuyhteisöjen rakentamista. Hengellisen työn hävittämisellä ei koskaan ole siunausta. Ja mitä meihin tulee, me Raamattuopiston työssä rakennamme, palvelemme ja toimimme aivan entiseen tapaan, niin kauan kuin Jumala tahtoo ja me elämme.