Mitä vaatii rauhamme, missä pelastuksemme?

Suomen Raamattuopiston Säätiön julistustyön johtaja Petri Kortelahti

Suomen Raamattuopiston Säätiön Raamattu keskelle elämää -blogi

julistustyönjohtaja Petri Kortelahti

Ajatuksia Ukrainan sodan aikana

Pari vuotta sitten, pandemian puhjettua, tein videohartauden Lahden Pekanmäessä sijaitsevalla radanrakentajien hautausmaalla. Se on yhä nähtävissä Facebookissa. Kerroin silloin 1860-luvun lopun ankarista katovuosista ja niiden vaikutuksesta ihmisten elämään ja hengellisyyteen. Kurjuus kutsui esiin laupeuden ja herätti oikeaa Jumalaan turvaamisen henkeä. Syntyivät Diakonissalaitokset, oli herätystä. Jotakin samaa toivoin nytkin näkeväni.

Hella kuumaksi

Vaan enpä nähnyt. Ei lähtenyt lakki kutreilta korskean kansan. Emme painuneet polvelle me (minä ja muut), jotka olemme Jumalan sanan halpana pitäneet. Sitten tulikin jo Ukrainan sota - ja oli kuin Jumala olisi kääntänyt hellan pykälää suuremmalle. Jo alkoi kattilan kansi kalahdella, ainakin joissain keittiöissä. Moni tahtoo nyt auttaa sodan jalkoihin jääneitä, liittyä rakkauden rintamaan – ja oikein on! Mutta entä uskon ulottuvuus? Itse olin taannoin Kiteellä seurakuntatapahtumassa ja siellä tapasimme tavan ihmisiä kahvikärrymme äärellä. Melko lähellä itärajaa asuvat kadun kulkijat toivat kuin yhdestä suusta esiin huolensa maailmantilanteesta ja myöskin Suomen tulevista kohtaloista. Moni kertoi myös rukoilevansa nyt, joka ilta. ”Kun on turva Jumalassa, turvassa on paremmassa”, tuntui olevan yhteinen hätähuuto ja uskontunnustus, riippumatta siitä, miten aiemmin oli ehkä puhuttu ja ajateltu.

Sietämätöntä puhetta?

Nuorin tai naiivein kansanosa, joka ei sodasta ja sen ylisukupolvisista lasteista hirveästi(!) enää tiedä, saattaa olla poikkeus, mutta muuten sääntö tuntuu olevan nyt tuo: me olemme kansana puhuttelussa, vaikka sota onkin (ainakin vielä) kaukana. Ja kun tällaisia ääneen ajattelen, tiedän samalla kyllä myös pillastuttavani monia. Joku pitää halpamaisena sitä, että pappi ratsastaa peloilla. Joku kyseenalaistaa näkemykseni takana olevan raamatuntulkinnan. Mutta onko se virheellinen? Ajattelen siis, että niin pandemia kuin sota Euroopassakin voivat olla ja ovatkin meille vakava kutsu tehdä parannus ja kääntyä pois epäjumalista elävän Jumalan puoleen. Koko Vanhan testamentin läpi kulkee sama viesti: kun kansa alkoi palvella vieraita jumalia, Jumala lähetti vitsauksen tai vihollisen kurittamaan ja kutsumaan parannukseen. Uuden testamentin puolella Jeesus vahvistaa tämän myös muita onnettomuuksia kuin sotaa koskevaksi (Lk. 13:1-5).

Sateenkaaren sanoma

Vedenpaisumus on Raamatussa perusdemonstraatio aiheesta ”synnin palkka on kuolema” (Rm. 6:23) ja ennakkokuva viimeisestä tuomiosta. Sateenkaari on kuitenkin Jumalan pitkämielisyyden vertauskuva (1. Ms. 9:12-17). Se muistuttaa, ettei maailmaa enää tuhota vedenpaisumuksella, vaan Jumalan pelastushistorian täytyy saada ensin toteutua. Sateenkaari tavataan vielä Ilmestyskirjassakin (Ilm. 4:3): Jumalan rakastava, armahtava ja kutsuva pitkämielisyys korostuu aikojen lopussa ja kestää loppuun asti. Tuomiosta puhuessaan Pietarikin (2. Pt. 3:3-) korostaa juuri Jumalan pitkämielisyyttä, jonka tähden jopa Kristuksen paluu on siirtynyt tuonnemmaksi, koska Jumala tahtoo jokaisen ihmisen pelastusta. Vasta, kun armonaika kerran kokonaan päättyy, on koko maailman tuomion aika. Jeesuksen mukaan sitä edeltävät pienemmät katastrofit voidaan nähdä kuitenkin muistutuksina tästä: perälauta löytyy, niin ihmisen pahuudelle, persoonalliselle Pahalle kuin koko tälle pahalle maailmanajallekin. Ja toisaalta, jo nyt Jumala estää onneksemme paljon pahaa, käskien meren aaltojakin täysin majesteettisesti: ”Tähän asti, ei edemmäs!” (Job. 38:11) Omilleen Jeesus sanoo turvallisesti: ”Kun nuo tapahtumat alkavat, nostakaa rohkeasti päänne pystyyn, sillä teidän vapautuksenne on lähellä.” (Lk. 21:28)

Kenen kanssa liittoutua?

Nyt kansamme ja sen päättäjät pohtivat sotilaallista liittoutumista, mahdollisen Nato-jäsenyyden hakemista. Itse en ota pappina kantaa politiikkaan, vaikka minulla suomalaisena reservinupseerina toki joitakin ajatuksia siihenkin aiheeseen liittyen on. Päättäkööt päättäjät viisaasti! Mutta vielä paljon kauaskantoisempi on siis se päätös, mihin tai kehen liitymme tai liittoudumme hengellisesti. Kansojen vaiheisiin liittyy Raamatun mukaan Jumalan asioihin puuttumisia: esimerkiksi Kanaanin maan valloituksen eräänä oikeutuksena voidaan nähdä siellä harjoitettu räikeä epäjumalanpalvonta. Jumalan oikeamielisyys näkyy edelleen siinä, että Israel itse joutui myöhemmin hyökkäyksen kohteeksi ja pakkosiirtolaisuuteen, kun luopui Jumalasta ja tämän viitoittamasta elämäntavasta. Eli pahan valtaa rajoittaakseen Jumala käyttää välillä myös voimatoimia. Mutta jos Jumala ei ole pelännyt nostaa omaisuuskansaansakin tarpeen vaatiessa riveleistä seinälle, niin – ketä me oikein kuvittelemme olevamme?

Jokainen menköön itseensä

Onko onnettomuuksissa, sairauksissa, sotavankeudessa, maanpaossa tai esimerkiksi taloudellisessa romahduksessa siis aina kyse Jumalan toiminnasta? Sellaiset asiat eivät kohtaa uhriaan läheskään aina minkään moraalisen mittapuun mukaan sopivasti rikokseen suhteutettuna rangaistuksena. Ei ole siis niin, että voisimme päätellä suoraan ihmisen tai kansan olevan tietyssä tilanteessa Jumalan rangaistuksen kohteena – valitetaanhan Raamatussa jopa sitäkin, että ”jumalaton menestyy”! (Ps. 73:3) Jokainen katsokoon sen sijaan itseensä. Tähän meitä kutsutaan. Piispa Jaakko Gummeruksen kerrotaan kuolinvuoteellaan tapailleen laulun sanoja: ”Kun matkani muistoja mietiskelen, niin murhe mun mieleni täyttää, kun harva mun työni on sellainen, min tohtisin Herralle näyttää. Ja ehkä on silmissä Vanhurskaan sekin väärää, min oikeaks luulen, ja ehkä mä siitäkin tuomion saan, mitä ihmisten kiittävän kuulen.” Tällaisten ihmisten kohdalla Jumalan Henki voi jatkaa työtään. Jos hän on saanut näytetyksi heille, kuinka onttoa kaikki se on, mihin me mielellämme nojaamme ajassamme ja omassa itsessämme, on myös hyviä toiveita siitä, että hän näyttää meille sen ainoan perustan, joka todella kestää: Jeesuksen ristin.

Rukous Ukrainan sodan, pandemian ja paastonajan tunnoissa

”Miksi itkit, Vapahtaja, kyynelin niin katkerin, kun näit Jerusalemin? Israelin armahtaja, näit sen uskottomuuden, siksi itkit säälien. Vielä nytkin surkutellen, Jeesus, säälit maailmaa synneissänsä hukkuvaa, kun se aina viisastellen pitää armon halpana, torjuu armahtajansa. Hengelläsi, Herra, meitä varjele ja puhdista, parannukseen johdata, että enää kyyneleitä silmäsi ei milloinkaan vuoksemme käy vuotamaan. Anna meidän oikein käyttää kallis aika etsikon, ennen kuin se ohi on. Henkesi suo meille näyttää, mitä vaatii rauhamme, missä pelastuksemme. Kyllä tunnen sydämeni, viettelykset maailman, tiedän juonet saatanan. Auta, Herra Jeesukseni! Puhdistithan temppelin, puhtaaksi tee minutkin. Aja ulos sielustani väärän rauhan markkinat, synnin juonet julkeat. Siunaa minut, Jumalani, rukouksen majaksi, Hengen asuinsijaksi.” Amen. (Vk. 412)

Petri Kortelahti

Lue seuraavaksi: