Onko kirkkomme Kristuksen kirkko?

Viime viikkoina on lehdistössä riittänyt kuhinaa herätysliikkeiden ja kirkon suhteisiin liittyen. Pääosa keskustelusta on jäänyt pintakuohun tasolle. Kahdessa julkisessa ulostulossa on kuitenkin esitetty tärkeä kysymys. Arkkipiispa kysyy Seurakuntalaisessa 6.9. ”Onko meidän kirkkomme Kristuksen kirkko edes joidenkin omien järjestöjemme silmissä?” Munkkiniemen kirkkoherra Päivi Vähäkangas taas muotoilee saman kysymyksen hiukan eri tavoin Vartija-lehdessä 30.9. kysyessään: ”Toteutuuko tämä (= että evankeliumi puhtaasti julistetaan ja sakramentit evankeliumin mukaisesti toimitetaan) kaikissa Suomen evankelis-luterilaisissa seurakunnissa papin sukupuolesta riippumatta vai ainoastaan muutamassa kirkollisessa järjestössä?”

Vastaanpa nyt omalta osaltani, kun kerran kysytään:

Ei, en usko, että oma kirkkomme on Kristuksen kirkko. Kristuksen kirkko ei noudata minkään inhimillisen paikalliskirkon rajoja. Jokainen paikallinen kirkko on aina corpus permixtum. Sekoitus, jonka sisällä vehnä ja luste kasvavat rinnakkain. Osa jäsenistä on sydämen uskovia, osa ei. Vasta viimeinen päivä paljastaa, kuka on Herran oma, kuka ei.

Entä toteutuuko se, että evankeliumi puhtaasti julistetaan ja sakramentit evankeliumin mukaisesti toimitetaan kaikissa Suomen evankelis-luterilaisissa seurakunnissa? Vastaan: se toteutuu siinä määrin kuin se toteutuu.

Minä uskon ja opetan, että Suomen evankelisluterilaisella kirkolla on oikea usko ja tunnustus. Se sitoutuu Raamattuun, jakamattoman kristikunnan uskontunnustuksiin ja luterilaisiin tunnustuskirjoihin. Kirkkomme on rakennettu lujalle perustalle.

Minä myös uskon, että Jumala toimii tämän kirkkomme sakramenttien, kasteen ja ehtoollisen kautta. Muuten en voisi olla tämän kirkon jäsen, enkä voisi vastaanottaa ja toimittaa sakramentteja sen piirissä. Esimerkiksi Päivi Vähäkankaan kastamat lapset ovat Kristuksen omiksi otettuja. Jos näin ei olisi, heidät pitäisi kastaa uudelleen, ja ajatuskin kauhistuttaa.

Valitettavasti kirkkomme syvin haava koskee evankeliumia, kaikkein keskeisintä kysymystä. Kaste on tärkeä. Ehtoollinen on tärkeä, samoin virka. Mutta Vähäkankaan lainaamassa Augsburgin tunnustuksen kohdassa on jotakin vielä keskeisempää. Nimittäin itse evankeliumi. Ilman evankeliumin sanomaa ei todellista yhteyttä voi koskaan olla. Mitäpä samainen tunnustus tuosta evankeliumista sanookaan?

”Seurakuntamme opettavat, että Aadamin lankeemuksen jälkeen kaikki ihmiset, jotka lisääntyvät luonnollisella tavalla, syntyvät synnissä, so. ilman jumalanpelkoa, ilman luottamusta Jumalaan sekä pahan himon hallitsemina, ja että tämä alkusairaus ja perisynti on todella synti, joka tuomitsee ja tuo jo nyt mukanaan iankaikkisen kuoleman niille, jotka eivät kasteen ja Pyhän Hengen voimasta synny uudestaan.” (CA II, Perisynti)

”Edelleen seurakuntamme opettavat, että Sana, so. Jumalan Poika, on ottanut inhimillisen luonnon autuaan neitsyt Marian kohdussa, niin että molemmat luonnot, jumalallinen ja inhimillinen, samassa persoonassa erottamattomasti yhtyneinä, ovat yksi ainoa Kristus, tosi Jumala ja tosi ihminen, joka syntyi neitsyt Mariasta, todella kärsi, ristiinnaulittiin, kuoli ja haudattiin, jotta hän sovittaisi Isän kanssamme ja olisi uhri ei ainoastaan perisynnin, vaan myös kaikkien ihmisten tekosyntien tähden. Tämä sama Kristus astui alas tuonelaan, nousi todella kolmantena päivänä kuolleista ja astui ylös taivaisiin istuakseen Isän oikealla puolella, hallitakseen ja vallitakseen ikuisesti kaikkia luotuja sekä pyhittääkseen ne, jotka uskovat häneen, lähettämällä heidän sydämiinsä Pyhän Hengen, joka heitä johtaa, lohduttaa, tekee eläviksi ja puolustaa saatanaa ja synnin valtaa vastaan. Sama Kristus on näkyvällä tavalla tuleva takaisin tuomitsemaan eläviä ja kuolleita jne., kuten apostolisessa uskontunnustuksessa sanotaan.” (CA III)

”Samaten seurakuntamme opettavat, että ihmiset eivät voi tulla vanhurskautetuiksi Jumalan edessä omin voimin, ansioin tai teoin, vaan että heille annetaan vanhurskaus lahjaksi Kristuksen tähden uskon kautta, kun he uskovat, että heidät otetaan armoon ja että synnit annetaan anteeksi Kristuksen tähden, joka kuolemallaan on antanut hyvityksen synneistämme. Tämän uskon Jumala lukee edessään kelpaavaksi vanhurskaudeksi (Room. 3 ja 4).”

Kysyn puolestani Päivi Vähäkankaalta, onko tämä veren ja ristin evankeliumi, edelleen Suomen evankelis-luterilaisen kirkon uskon keskus. Onko evankeliumi edelleen se, että pelastaakseen syntiset ihmiset helvetiltä Herramme Jeesus Kristus tuli ihmiseksi, kärsi julman ristinkuoleman meidän syntiemme tähden ja ruumiillisesti nousi ylös kuolleista, astui ylös taivaisiin ja on tulossa sieltä aivan todellisesti tuomitsemaan niin eläviä kuin kuolleitakin? Milloin viimeksi kerroit saarnassasi, että olemme kaikki syyllisiä, helvetin ansainneita ja pelastumme yksin Jeesuksen ristinkuoleman tähden?

Piispoilta kysyn: Ovatko he konkreettisesti valmiit puuttumaan asiaan aina, jos ristin evankeliumi kirkoissa jätetään saarnaamatta tai korvataan millä tahansa muulla, olkoonpa lähimmäisenrakkaus, yhdenvertaisuus, luomakunnan eheys tai mikä muu tahansa? Se kirkon ykseys, jota piispat on asetettu vaalimaan, on juuri puhtaan evankeliumin ykseys.

Raamattu, uskomme peruskirja muistuttaa, mikä on veren evankeliumin painoarvo kirkossa:

”Veljet, minä palautan mieleenne sen evankeliumin, jonka olen julistanut teille. Te olette ottaneet sen vastaan ja pidätte siitä kiinni, ja sen avulla te myös pelastutte, jos säilytätte sen sellaisena kuin minä sen julistin; muuten olette turhaan tulleet uskoviksi. Ennen muuta annoin teille tiedoksi tämän, minkä itse olin saanut vastaanottaa: -- Kristus kuoli meidän syntiemme vuoksi, niin kuin oli kirjoitettu, hänet haudattiin, hänet herätettiin kuolleista kolmantena päivänä, niin kuin oli kirjoitettu, ja hän ilmestyi Keefakselle ja sitten niille kahdelletoista.” (1. Kor. 15:1–5)

”Mitään toista evankeliumia ei kuitenkaan ole. Jotkut vain hämmentävät teidän ajatuksianne ja koettavat vääristää Kristuksen evankeliumia. Julistipa kuka tahansa teille evankeliumia, joka on vastoin meidän julistamaamme -- vaikkapa me itse tai vaikka taivaan enkeli -- hän olkoon kirottu. Toistan sen, minkä olen ennenkin sanonut: jos joku julistaa teille evankeliumia, joka on vastoin sitä minkä olette saaneet, hän olkoon kirottu.” (Gal. 1:7–9)

”Puhe rististä on hulluutta niiden mielestä, jotka joutuvat kadotukseen, mutta meille, jotka pelastumme, se on Jumalan voima.” (1. Kor. 1:18)

Ja teille seurakuntalaisille sanon: teillä on oikeus saada ruokanne. Kirkon viranhaltijat on asetettu juuri pelastavan evankeliumin palvelijoiksi. Jos sinua ei messussa ruokita ristin evankeliumilla, niin käy antamassa palautetta. Tee se kohteliaasti, mutta hyvin suoraan. Sinulla on oikeus saada leipäsi! Vaatikaa kirkasta veren evankeliumia. Rakkaudesta kirkkoomme!

Aloitetaan siis pääasiasta. Jos tärkeimmästä ei vallitse kirkossa yksimielisyyttä, on aika vaikeaa päästä sopuun mistään muustakaan.