Radikaalin muutoksen ja taisteluiden aika
Kiitos- ja linjapuhe Yhteyspäivillä
14.12.2024 Suomen Raamattuopistossa
Hyvät Raamattuopiston työntekijät ja vastuunkantajat,
Tahdon omastakin puolestani toivottaa teidät sydämellisesti tervetulleeksi tähän kiitosjuhlaan.
Radikaalin muutoksen ja taisteluiden aika
Silläkin riskillä, että toistan itseäni, sanon, että elämme äärimmäisen nopean muutoksen ajassa. Kaikki on muutoksessa. Ja kiihtyvässä muutoksessa. Arjessa sitä ei aina huomaa, muuta kuin ehkä manaillessaan, että tämä tai tuo äppi pitää ladata älykännykkäänsä, jos haluaa tehdä tätä tai tuota. Mutta jos pysähtyy hetkeksikään miettimään, millaista elämä oli kymmenen tai viisitoista vuotta sitten, muutoksen perustavanlaatuisuuden huomaa. Ja jos joku tempaistaisiin tänne meidän aikaamme kultaiselta 1990-luvulta, hän olisi aika lailla toimintakyvytön. Hän yrittäisi varmaan ensimmäiseksi etsiä puhelinkopin ja sieltä puhelinluettelon löytääkseen tarvitsemansa. Internetiä ei nykyisessä mielessä ollut olemassa, eikä useimmilla kännyköitä, avioliitto oli vain miehen ja naisen välinen, uusiakin autoja pystyi vielä korjaamaan itse ja uutiset luettiin sanomalehdestä, siis siitä paperisesta.
Elämme sellaista sukupolvea, joka näkee maailmanhistorian nopeimman ja perustavimman muutoksen. Koskaan ennen ei maailma ole muuttunut niin nopeasti kuin nyt. Tietotekniikka, arvot, tavat, kulttuuri… kaikki on armottomassa myllerryksessä. Kun olin kansakoulussa, niin me harjoittelimme siellä kaunokirjoitusta oikeilla mustekynillä. Nyt ne ala-asteella naputtelevat läppäreihin omat kännykät taskuissaan. Hetki kun vielä menee, niin näppäimistöt varmaan poistuvat tietokoneista, kun kaikkea ohjataan puheella, sitten kohta ajatuksen voimalla.
Ja tässä uljaassa uudessa maailmassa ei ihmisen mieli meinaa pysyä kaiken muutoksen kyydissä. Jotkut haluaisivat muuttaa kaiken: koko ihmisyyden luonteen, sukupuolet, yhteiskuntajärjestyksen, perheen, arvot ja asenteet. Osa sitoutuu vahvemmin kymmenien ja taas kymmenien sukupolvien aikana hioutuneeseen ymmärrykseen ihmisestä. Ja Jumalan sanaan, Raamattuun. Niinpä aikamme on äärimmäisen jakautunut – niin yhteiskunta kuin kirkkokin. Jakautuminen ei koske mitään tiettyä yksittäistä asiaa, vaan isoa kokonaisnäkemystä. Millainen ihminen on? Millaista on hyvä elämä. Millaisia mielipiteitä saa esittää, ja millaiset pitäisi siivota pois julkisuudesta? Mikä on uskon ydin? Kuinka Jumalan voi tuntea? Millainen kirja Raamattu on? Onko kristinuskon opetus Jumalan mielen mukaisesta elämäntavasta alati muuttuva vai enemmänkin pysyvä ja ikuinen.
Näihin perustaviin kysymyksiin annetaan nykyisin hyvin vastakkaisia vastauksia. Ja joka viikko ja joka kuukausi mediassa kuohuu. Tänä syksynä luin ensimmäistä kertaa elämässäni, Kotimaa-lehden kolumnista, että ”kristinuskon ytimessä on luomakunnasta huolehtiminen”. Tämä tieto hämmästytti minua kovasti, ja luulen, että se olisi hämmästyttänyt myös Pietaria ja Paavalia. Paavali ei selkeästikään ole tainnut ymmärtää kristinuskon ydintä, kun hän korintin seurakunnalle julistaa: ”En halunnut tietää teidän luonanne mistään muusta kuin Jeesuksesta Kristuksesta, en muusta kuin ristiinnaulitusta Kristuksesta.” (1. Kor. 2:2)
Voisi sanoa, että elämme tänään hengellisen hybridisodan aikakautta. Taistelukenttä on liikkuva: selkeitä rintamalinjoja ei monessakaan kohdin ole, vaan tilanne on jatkuvassa liikkeessä, eikä selkeää kokonaiskuvaa ole mahdollista saada. Sotatieteilijät puhuvat sodan sumusta, ”the Fog of War”. Olemme lukeneet lehdistä monenlaisia asioita tämänkin syksyn aikana. Piispa on kyseenalaistanut, ovatko meidänkin alttarillamme toimitetut ehtoolliset oikeita ehtoollisia. SLEY:n messuyhteisö Porissa on häädetty kodistaan. Porvoon kapituli on antanut ev.-lut. kirkon pappiskirjat lestadiolaisen LFF:n saarnaajille. Samaan aikaan piispat kiristivät lähetysjärjestöjen kentällä vihittävien pappien kriteereitä. Kylväjässä kuohuu. Raamattuopiston, SLEY:n ja Kansanlähetyksen välinen yhteistyö vahvistuu. Herätysliikkeiden yhteistyö syvenee ulkoisen paineen kasvaessa. Lähes kymmenen järjestön yhteinen Kirkkokansan adventtitapahtuma on koonnut väkeä historiallisella tavalla yli vanhojen herätysliikerajojen. Piispojen keväinen esitys kirkollisen avioliiton avaamisesta samansukupuolisille pareille on joutunut kirkolliskokouksessa vastatuuleen. Samalla monet piispat avaavat väkisin (saranapuolelta, kuten Petri Kortelahti sanoo) kirkkojen ovia tähän tarkoitukseen. Muutama viikko sitten sain tiedon, ettei eräässä pääkaupunkiseudun seurakunnassa aika lähellä täältä saa jatkossa puhua minkään sellaisen järjestön edustaja, joka edustaa kirkon nykyistä virallista avioliittokäsitystä. Eihän sitä tietenkään näin sanoitettu, mutta niin se todellisuudessa menee. Samalla kyseisessä seurakunnassa käynnistettiin sateenkaarimessut. Sosiaalisessa mediassa laineet lyövät kiivaina. Kuulkaa, tässä vauhdissa ei enää pysy perässä. Huominen on meiltä kätkössä. Voimme vain rukoilla virren 525 sanoin:
Anna, Kristus, rohkeutta
mennä maastoon tiettömään,
jossa merkkejä en tunne,
vaille vastausta jään.
Juuri siellä sinuun juurrun,
vastuuseen viet laajempaan,
taikka suostun vähimmässä
uskollinen olemaan.
Meidän tiemme Raamattuopistossa on kyllä jo viitoitettu. Kun Mooseksen seuraaja, Joosua, Sikkemissä kovisteli Israelin kansaa, hän sanoi heille:
”Mutta jos te ette tahdo palvella Herraa, niin valitkaa tänä päivänä, ketä palvelette: haluatteko palvella niitä jumalia, joita esi-isänne palvelivat Eufratin toisella puolen, vai amorilaisten jumalia, näiden amorilaisten, joiden maassa te nyt asutte. Minä ja minun perheeni palvelemme Herraa." (Joos. 24:15)
”Silloin kansa vastasi: "Mekö hylkäisimme Herran ja ryhtyisimme palvelemaan muita jumalia! Onhan Herra, meidän Jumalamme, tuonut meidät ja isämme tänne Egyptistä, orjuuden pesästä. Saimme omin silmin nähdä kaikki suuret tunnusteot, jotka hän teki. Hän varjeli meitä matkalla, kun kuljimme toisten kansojen maiden halki. Herra karkotti meidän tieltämme kaikki tässä maassa asuneet kansat, myös amorilaiset. Me tahdomme palvella Herraa, sillä hän on myös meidän Jumalamme." (Joos. 24:16–18)
Samalla tavoin Raamattuopisto työntekijöineen, ystävineen ja vastuunkantajineen tahtoo olla Herran kansaa. Voimme vastata, kuten Israel aikanaan: ”Me tahdomme palvella Herraa, sillä hän on myös meidän Jumalamme." Meille ei ole tarjolla toista tietä. Ei toista totuutta. Ei muuta Pelastajaa kuin Kristus yksin. Ja vaikka aika pimenisi kuinka mustaksi tahansa, meidät on kutsuttu pysymään Kristus-tiellä. Muistetaan Roomalaiskirjeen sana, kolmannestatoista luvusta:
”Tehän tiedätte, mikä hetki on käsillä. Teidän on aika herätä unesta, sillä pelastus on nyt meitä lähempänä kuin silloin, kun meistä tuli uskovia. Yö on kulunut pitkälle, päivä jo sarastaa. Hylätkäämme siis pimeyden teot ja varustautukaamme valon asein.” (Room. 13:11–12)
Pimeyteen loistaa valo
Pimeyteen koittaa valo. Se on varmaa. Profeetta Jesaja kirjoittaa: ”Kansa, joka pimeydessä vaeltaa, näkee suuren valon. Niille, jotka asuvat kuoleman varjon maassa, loistaa kirkkaus.” (Jes. 9:2)
Meille suomalaisille on Jesajan kirjan jouluprofetia paljon konkreettisempi kuin useimmille muille kansoille. Meidän talvemme ovat valotonta pohjoista yötä. Me olemme kansa, joka talvisin vaeltaa pimeässä. Kun lähdemme aamulla töihin tai opiskelemaan, on vielä pimeää. Kun illansuussa palaamme kotiin, on jo pimeää.
Joulun kirkkaus tulee meille syvän pimeän keskelle. Se katkaisee synkän talven ja luo lämmön ja lupauksen valosta meille langenneen ihmissuvun lapsille. ”Se loistaa pimeydessä ja kuoleman varjossa eläville, se ohjaa jalkamme rauhan tielle.” Näin Sakariaan kiitosvirressä luvataan. (Luuk. 1:79)
On aurinkoakin kirkkaampi valo. Mutta se on valo, joka ei häikäise silmiä, vaan sielua ja sydäntä. Se on Jumalan valo. Tuosta valosta sanotaan Raamatussa näin: ”Jumala, joka sanoi: "Tulkoon pimeyteen valo", valaisi itse meidän sydämemme. Näin Jumalan kirkkaus, joka säteilee Kristuksen kasvoilta, opitaan tuntemaan, ja se levittää valoaan.” (2. Kor. 4:6)
Auringon valoakin enemmän tarvitsemme Jumalan valoa. Ja Jeesus on Jumalan valo keskellämme. Jouluna on mukavaa, jos pääsee rakkaiden ja läheisten ihmisten kanssa yhteen. Jouluna on mukavaa, jos saa joululahjoja ja hyvää ruokaa. Sekin on mukavaa, että saa levätä eikä tarvitse mennä töihin. Mutta joulu ei tule syömisestä ja juomisesta, lahjoista tai levosta. Jeesus tuo joulun. Ja joulun ydinsanoman kertoo meille vanha Simeon, joka Herran temppelissä sanoi Jeesus-lapsi sylissään:
”Minun silmäni ovat nähneet sinun pelastuksesi, jonka olet kaikille kansoille valmistanut: valon, joka koittaa pakanakansoille, kirkkauden, joka loistaa kansallesi Israelille.” (Luuk. 2:30–32)
Rakkaat Raamattuopiston työntekijät, vastuunkantajat ja ystävät: Tahdon kiittää teitä kaikkia. Kaikkia teitä, jotka uskollisesti kannatte meitä rukouksin Jumalan eteen. Kiitän kaikkia teitä, jotka annatte kallista asiantuntemustanne eri aloilta viisaiksi neuvoiksi Raamattuopistolle. Kiitos kaikille teille, jotka taloudellisella tuella teette tämän työn mahdolliseksi. Kiitos myös teille, joiden käsien työ siunaa meitä niin monilla aloilla ja tavoilla. Kiitos teille, jotka annatte lahjanne Jumalan käyttöön Raamattuopiston kautta. Musiikin, opettamisen, sielujen hoitamisen, julistamisen lahjat, ja monia, monia muita. Tätä kaikkea ei voi koskaan maksaa takaisin. Mutta Jumala ei unohda uskollisuuttanne. Ja aina jossakin joku tämän työn kautta löytää taivastien. Aina jossakin joku horjuva uskova vahvistuu ja löytää takaisin tielle. Joku saa avun vaikeuksiinsa, joku toinen löytää yhteyden ja joku paikan, jossa palvella. Kiitos, ja syvimmät siunauksen toivotukset teille kaikille. Pimeyteen on koittava valo!
Lauri Vartiainen
toiminnanjohtaja