”Lämmin, mielenkiintoinen, helppo olla ja helppo tulla”, Tarja kuvailee Syventymispäiviä.
”Mielenkiintoinen, armorakas ja hyvät järjestelyt. Lisäksi halusin nähdä pastori Juha Vähäsarjan, kun hän on jäämässä eläkkeelle”, Jan luettelee syitä osallistua tapahtumaan.
Ystäväviesti 3/24
Ystäväviesti 2/24
Ystäväviesti 1/24
Ystäväviesti 4/24
Tapahtuman teema on ”Jeesus on Herra”. Raamattuopiston toiminnanjohtajan Lauri Vartiaisen mukaan kyseinen ”rohkea tunnustus” on toistunut tuhansien nuorten paidoissa ja Pro Fide -yhtyeen tunnuksissa 1970-luvulta asti. – Tämän lausahduksen sisältö on silkkaa dynamiittia.
Moni on viime kuukausina julkisuudessa hyökännyt sitä Raamattuun perustuvaa kristillistä lähtökohtaa vastaan, että meidät on luotu miehiksi ja naisiksi, ja että perhe on kristillinen yhteiskunnan perusyksikkö. Perinteisessä opetuksessa pysyviä moititaan irrallisten Raamatun jakeiden käyttämisestä.
Uuden testamentin opetus avioliitosta on selkeä. Avioliitto on yhden miehen ja yhden naisen välinen liitto, joka on tarkoitettu elämän kestäväksi. (Hepr. 13:4) Vetoamme kirkolliskokoukseen, että se hylkäisi piispainkokouksen Raamatun sanan vastaisen esityksen avioliittokäsityksen ja -käytännön muuttamisesta.
Rakennushanke etenee. T2H aloitti maansiirtotyöt tontillaan tänään 11.3. aitaamalla rakennustyömaan alueen. Tämän johdosta Helsingintien puoleinen sisäänajotie Raamattuopiston kampukselle poistui niin ajoneuvoilta kuin jalankulkijoiltakin. Kulku opistolle tapahtuu Maistenrintien kautta opiston tontin pohjoispuolelta.
Kirkko on kriisissä ja piispainkokouksen kanslian valmistelema esitysluonnos todistaa sen. Esitysluonnoksessa esitetään kirkkojärjestyksen muutosta, joka mahdollistaisi samaa sukupuolta olevien parien vihkimisen niin, että kirkossa olisi kaksi rinnakkaista avioliittokäsitystä. Kirkko, joka puhuu kahden totuuden mallista, on rikki. Mutta onneksi on eräs, joka voi sen korjata – Jeesus Kristus. Hänellä on korjaussarja, joka on Jumalan sana.
- « Edellinen
- 1
- 2
- 3
- 4
- 5
- …
- 11
- Seuraava »