|
”Kaikki muutos ei ole kehitystä parempaan.” - kirkkokansan kapina puhutti hengellisillä syventymispäivillä |
|
Kristinuskon välittämät viestit ja niiden sisältö olivat teemana Hengellisillä syventymispäivillä Helsingissä 26.-29.8. Päivien teema oli ”sinulle on viesti – Jumalalta”. Lukuisat puhujat ja muusikot esiintyivät Temppeliaukion ja Johanneksen kirkoissa. Haastateltavina olivat muun muassa europarlamentaarikko Timo Soini ja juoksija Wilson Kirwa.
Omassa puheessaan päiviä järjestävän Suomen Raamattuopiston säätiön toiminnanjohtaja Timo Junkkaala kyseli, onko kirkon sanoma muuttunut tai muuttumassa.
”Usein tunnutaan ajattelevan, että kaikki muutokset ovat hyviä ja että ihmiskunta koko ajan edistyy hyvään suuntaan. Raamatun mukaan näin ei ole. Kaikki muutos ei ole kehitystä parempaan,” totesi Junkkaala.
Puheessaan hän nosti esimerkin Raamatusta, apostoli Paavalin kirjoittamasta Galatalaiskirjeestä.
|
|
Lue lisää...
|
|
Ilmoittautuminen kesän 2011 ripareille alkanut |
|

Vuokatinrannassa leirejä järjestetään kaksi 7.–18.6. ja 26.7.–6.8. Vuokatinrantaan riparikaverit tulevat ympäri Suomen, maisemat ovat mahtavia, opetus ja opetusmenetelmät monipuolisia.
Lapin leiririppikoulu toteutetaan Tuntsan ja Värriön tunturialueella. Alkujakso Raamattuopistossa Kauniaisissa 18.–20.3., Lapin matka 25.7.–5.8.2011.
Musariparilla soitetaan, lauletaan ja hyödynnetään musiikkia oppitunneilla ja työpajoissa. Alkujakso 14.–16.1. ja leirijakso 19.–26.2., molemmat Suomen Raamattuopistossa.
Perinteikäs Kellonkartanon rippileiri järjestetään Haukiputaan Kellossa. Alkujakso on toukokuussa ja kesän leirijakso 1.–9.7. Lisätietoja kaikista leireistä. |
|
"Tämän kirjan maailma on ollut intohimoni" |
– Raamattua on luettava historiallisesti ja maantieteellisesti, sanoo Eero Junkkaala, jolta ilmestyy elokuussa tuoretta tieteellistä tietoa Israelin ja Palestiinan arkeologisista löydöistä sisältävä teos Eedenistä itään: Esseitä Raamatun paikkakunnista.
Suomen johtaviin Raamatun maan arkeologeihin lukeutuva teologian tohtori ja kirjailija uskoo, että koska Jeesuksen elämän tapahtumapaikat voidaan osoittaa kartalta, maantieteellä täytyy olla erityinen merkitys kristinuskon leviämisen sekä juutalais-kristillisen tradition ja kulttuurin kehittymisen kannalta.
Kirjoittamisen ohella Junkkaala opettaa Raamattua tansanialaisille afrikkalaisessa Tumainin yliopistossa.
|
|
Lue lisää...
|
|
Musalinja pääsi uuteen studioon |
|
 Suomen Raamattuopiston Musalinja on saanut ympärilleen uuden studion ja musiikkitalon. Musalinjan sydän on Tusculum-niminen idyllinen puuhuvila, jossa suurin osa opetuksesta tapahtuu. Kauniaisten omassa musiikkitalossa soi niin rock kuin irkkumusiikki.
|
|
Lue lisää...
|
|
|
Vapaamuurareissa jäseninä kymmeniä kirkon työntekijöitä |
|
Suomen vapaamuurareissa toimii aktiivisesti kymmeniä kirkon työntekijöitä, joista valtaosa on pappeja ja kanttoreja.
Määrä on kasvanut merkittävästi kahden viimeksi kuluneen vuosikymmenen aikana.
|
|
Lue lisää...
|
|
Kansanliike Diakin toimipaikkojen puolesta |
|
Verkkoon on syntynyt kansanliike, joka vastustaa Diakonia-alan ammattikorkeakoulujen toimipaikkojen toimintojen lakkauttamista Kauniaisista ja Järvenpäästä.
Adressit.com –sivustolle on kertynyt lyhyessä merkittävä joukko kirkon vaikuttajia ja muita kansalaisia vastustamaan Diakin eteläisen yksikön keskittämistä Helsinkiin.
|
|
Lue lisää...
|
|
Ministeriö leikkaamassa kirkon koulutuksen Järvenpäästä ja Kauniaisista |
|
Opetusministeriön ja Diakin välisissä neuvotteluissa 8.4. syntyi yllättävä tulos: ministeriön vaatimuksesta päätettiin, että jonkin vielä määritelemättömän ajan kuluttua Diakin nuorten koulutus pääkaupunkiseudulla tullaan keskittämään yhteen toimipaikkaan.
Linjauksen toteutuminen merkitsisi Diakin koulutuksen loppumista Kauniaisissa. Diakin ylläpitäjähallitus hyväksyi neuvottelutuloksen kokouksessaan 13.4. äänin 6-3. Päätös otetaan uuteen käsittelyyn 9.6.
Muutos on kirkon koulutukselle merkittävä, sillä valtaosa seurakuntien nuorisotyöntekijöistä sekä merkittävä osa diakoneista valmistuu Diak Etelän toimipisteistä Järvenpäästä, Kauniaisista ja Helsingistä.
|
|
Lue lisää...
|
|
Raimo Mäkelältä uusi narsismikirja |
|
"Luonnehäiriöisistä ja heidän uhreistaan löytyy aina yhteinen ydin, joka on selkeästi määriteltävissä ja lähestyttävissä”, sanoo tietokirjailija ja pappi Raimo Mäkelä. Suomen myydyimmältä narsismia persoonallisuushäiriönä käsitelleeltä kirjailijalta on tulossa kauan odotettu aiheeseen pureutuva teos: Sydämen haava.
|
|
Lue lisää...
|
|
|