Mediassa kuohuu

Viime päivinä on mediassa kuohunut Inkerin kirkon pappisvihkimyksen tiimoilta. Tähän vihkimykseen osallistui myös Suomen Raamattuopiston vararehtori Veli-Matti Kujala, jota onnittelemme lämpimästi. Erityisesti arkkipiispa Tapio Luoma on esittänyt julkisuudessa kovia väitteitä tapahtumaan liittyen. Suomen Raamattuopiston Säätiön osalta haluan sanoa: Olemme edelleen Suomen evankelisluterilaisen kirkon piirissä toimiva herätysliike. Suurin osa aktiiveistamme on myös paikallisseurakuntansa aktiivisia vastuunkantajia. Järjestömme papistosta aivan valtaosa on Suomen evankelisluterilaisen kirkon papistoa.

Raamattuopiston yhteys Inkerin kirkkoon juontuu jo neuvostoaikaan, jolloin Inkerin kirkkoa ei virallisesti edes ollut. Haluamme palvella Inkerin kirkkoa aivan riippumatta näistä pappisvihkimyksistä. Suomen Raamattuopiston Säätiön työntekijöitä on palvellut Inkerin kirkossa jo 1990-luvulla, myös Inkerin kirkon papistossa. Veli-Matti Kujala on tehnyt osan työstään Inkerin kirkon tehtävissä jo vuosien ajan. Ja hän tulee jatkossakin palvelemaan Inkerin kirkkoa osana työtään. Hän on myös ensimmäinen 2000-luvulla Inkerin kirkon papiksi vihitty työntekijämme.  

Miksi tällaiseen kiistaa herättävään järjestelyyn on päädytty? Piispa Olavi Rimpiläisen eläkkeelle jäämisen jälkeen piispat eivät ole vihkineet vanhaan virkakäsitykseen tiukasti pitäytyviä teologeja papeiksi Suomen evankelisluterilaiseen kirkkoon. Herätysliikkeiden teologikunnassa heitä kuitenkin on varsin paljon. He ovat kutsumustietoista, uskovaa ja uskollista väkeä. Miehiä, joita tarvitsemme tehtävämme toteuttamisessa. Me emme hylkää näitä kutsumustietoisia teologeja, joilta pappisvirka on Suomen evankelisluterilaisessa kirkossa suljettu heidän virkanäkemyksensä vuoksi. Yritämme löytää väylän, jonka kautta heidän kutsumuksensa, kirkon käytännöt ja oma työmme voitaisiin yhdistää. Se tie ei ole helppo.  

Pari vuotta sitten kirkon radikaalit valitsivat ottaa oikeuden omiin käsiinsä ja käynnistää samaa sukupuolta olevien kirkolliset avioliittoon vihkimiset, jotka rikkovat kirkkolakia ja kirkkojärjestystä vastaan. Alkuhämmennyksen jälkeen piispakunta päätti olla puuttumatta näihin rikkomuksiin. Valitsemalla välinpitämättömyyden tai kannustamisen tien liberaalin laidan kohdalla piispat ovat menettäneet moraalisen oikeutuksensa puuttua herätysliikeväen kohdalla asioihin, jotka eivät ole heille mieleen. 1800-luvulla saatettiin passittaa herätysliikeväki oikeuteen seurojen pitämisestä. Tänään sellainen pelin politiikka ei enää käy.  

Me emme myöskään lähde ovet paukkuen, vaan pysymme osana suomalaista kirkollista todellisuutta – kuten herätysliikkeet ovat olleet jo satojen vuosien ajan. Meitä ei voi komentaa takapenkkiin istumaan, vaan me teemme työtä kädet savessa evankeliumin tähden – myös järjestämällä jumalanpalveluksia osana laajaa, monimuotoista toimintaamme. Onko Veli-Matti Kujalan pappisvihkimys viimeinen laatuaan? Sitä en voi luvata. Aika näyttää.  

Jos meidät tästä syystä työnnetään ulos, siitä kantavat vastuun ne, jotka niin tekevät. Me teemme evankeliumin työtä niin kauan, kuin Jumala hyväksi näkee. Hänen varassaan me olemme ja elämme.  

” Rukoilkaa hellittämättä, valvokaa rukoillen ja kiittäen. Rukoilkaa samalla meidänkin puolestamme, jotta Jumala avaisi meille oven sanansa julistamiseen ja me saisimme puhua Kristuksen salaisuudesta.” (Kol. 4:2–3)