pos-sro2-top4
pos-sro2-top5

Suomen Raamattuopisto tarjoaa maahanmuuttajille mahdollisuuksia suomen kielen, Raamatun tai suomalaisen yhteiskunnan opiskeluun. Näiden kurssien määrä on lisääntynyt edellisvuodesta.

Nyt kesällä on jo kolme kielikurssia suomen opintojen alkuvaiheessa oleville. Heti kesän alussa on tarjolla sekä päivä- että iltapainotteinen intensiivikurssi. Ensimmäinen kurssi alkaa jo 5. kesäkuuta . Elokuussa on vielä Survival Finnish -kurssi niille, jotka eivät ole vielä lukeneet suomen kieltä tai ovat vasta tulleet maahan.

Syksyllä on mahdollisuus aloittaa joko koko lukuvuoden opiskelu tai muutaman kuukauden valmistautuminen viralliseen kielitestiin. Suosittu Kristittynä Suomessa -maahanmuuttajalinja alkaa syyskuussa ja lukuvuoden aikana perehdytään monipuolisesti kieleen ja kulttuuriin sekä suomalaiseen yhteiskuntaan.

Monia kiinnostaa viralliseen kielitestiin valmistautuminen ja sitä varten on olemassa kolmen kuukauden YKI-treeni. Viime vuonna kaikki YKI-treenin opiskelijat pääsivät läpi virallisista kielitesteistä. YKI-treenien määrä nousee, sillä syksyn lisäksi myös keväällä on opetusta suomen kielen viraliseen YKI-kielitestiin tähtääville.

Uutuutena aloittaa myös Urheilulinja, jolla voi opiskella myös pelkällä englannilla ja kieltä oppii lukuvuoden aikana. Kaikista kursseista löytää lisätietoja sro.fi -nettisivuilta.

In English

Finnish Bible Institute offers possibilities for immigrants to study Finnish language, the Bible and Finnish Society Suomen. The amount of these courses has risen since last year.

If you are in the beginning of your Finnish studies, the easy way to start is to attend the language course during the summer 2017. There is one week day-course right in the beginning of June and Survival Finnish -course for newcomers during the late July and early August..

Also the number of the YKI-treeni has risen, because besides the autumn you also have opportunity to study during the spring. Last year every student of YKI-treeni passed their official Finnish language YKI-test.

Also the popular As Christian in Finland one year course starts again in September. There is also an interesting novelty, one year course called Urheilulinja (Sports and Faith) for those whose like to study sports and can speak English. You will find more information – also in English – on the web pages www.sro.fi.

pos-sro2-right
  •  
  • Tykkää meistä Facebookissa!